Maanantaiaamuna heräsin tyttöjen kanssa siihen, kun Taavi kolisteli ovella ja pyyhälsi tuulispäänä sisään. Se oli kuulemma nukkunut koko yön ulko-oven edessä odottaen pääsyä pihalle tyttöjen luo. Me siis nukuttiin tyttöjen kanssa mukavasti erillisessä aittarakennuksessa. Päivää vietettiin ulkosalla, koirat juoksivat vuoroin pihalla ja rannalla uimassa ja Taavi oli mielissään koiravieraista. Rinin kylmä suhtautuminen Taavin lähentelyihin oli varmaan viimeinkin valjennut Taaville, joten se ei kulkenut kuin Neven perässä. Neve taas otti Taavin antaumuksellisen seuraamisen lähinnä urheilun kannalta ja juoksutti Taavia pitkin metsiä ja rantapenkereitä.

Lähdimme Heinävedeltä Joensuuhun hivenen sekavissa olosuhteissa, jolle nyt voi jo varmaan nauraa tässä vaiheessa. Pitää nyt jatkossa vaan muistaa kuljettaa puhelinta mukana, niin mua ei luulla kuolleeksi heti, kun en vastaa siihen ;)

Ehdin hengähtää kotona hetken ennen lähtöä paimennustreeneihin. Kun paikka ei ollut kuin yhdelle, otin pitkällisen harkinnan jälkeen Rinin mukaan. Neve sai jäädä huilimaan kotiin viikon rasituksista mun siskojen ja äidin hellään huomaan.

Olin aika yllättynyt jo alkutekijöissään, kun pääsimme lammasaitauksen äärelle, kun Rini tähysi lampaita kiinnostuneena. Näkihän se lampaita jokunen vuosi sitten talvella, mutta paimennuksesta ei silloin voinut puhua, kun se vaan lähinnä louskutti niille ja juoksi perässä. Rini laitettiin liinaan ja lähdin opettajamme kanssa kävelemään aitauksessa lampaiden perässä. Rini oli menossa suuna päänä lampaiden luo, mutta sille ryhdyttiin heti opettamaan liinassa olon perusperiaatetta: siinä ei kiskota eikä lampaita kohti rynnitä. Raipan näpäyttäminen maahan jalkojen eteen ei riittänyt, Rini kulki itse vielä siitä eteenpäin, joten pieni nenään osunut näpäytys oli oikeastaan sen omaa tyhmyyttä. Sen jälkeen Rini aivan kuin havahtui horteesta eikä kiskonut liinassa. Opettajamme sanoikin lyhyen aikaa meidän kanssa käveltyään, ettei Rinin kanssa varmaankaan koko raippaa tarvita.

Kävelimme kahteen otteeseen lampaiden perässä koira liinassa. Rini kyseli multa ensimmäisellä kerralla useampaankin otteeseen, mitä siltä odotin. Toisella kierroksella se keskittyi enemmän lampaisiin ja oli mun mielestä enemmän läsnä. Opettajamme kylläkin sanoi, että joskus aussieta joutuu vähän innostamaan touhuun, jotta se ymmärtää, mistä tässä touhussa on kyse. Olin itsekin toisella kierroksella vähän intensiivisempi osoittamaan kiinnostustani lampaisiin. Ensimmäisen kerran perusteella on paha mennä sanomaan, onko koirasta paimeneksi vai ei. Rini on pitkälle koulutettu koira, joten voi olla, että siitä joudutaan kaivelemaan paimennustaipumuksia esiin, ja luulen, ettei meidän ensimmäinen paimennuskerta sattunut otollisimpaan aikaan, kun ollaan ensin oltu viikko reissun päällä. Neven kohdalla tuskin tulee sitä ongelmaa, että se olisi liian pitkälle koulutettu tapaus, ja onhan se luonteeltaankin itsenäisempi kuin Rini. Odotan innolla, päästäänkö me vielä tänä kesänä kokeilemaan uudestaan. Haluaisin ehdottomasti nähdä, saisiko tytöistä edes toisen syttymään paimennukseen!