Joensuu-turnee on ohi ja kotona taas ollaan.

Lauantain kisareissu päättyi ohraisesti ennen kuin se ehti edes alkaa. Mun käsi (tai tarkemmin määriteltynä koko käsivarsi) kipuili jo perjantaina ajaessani Joensuuta kohti, ja kipu muuttui iltaan mennessä niin sietämättömäksi, ettei nukkumisesta tullut koko yönä mitään. Lauantaiaamuna kellon soidessa olin sitten jo niin väsynyt ja käsi seisoessakin niin kipeä, että heitin menemään kaikki haaveet kisaamisesta. Noh, tulee noita lisää.

Lauantaina sitten otettiin ihan rauhallisesti ja nautittiin olostamme. Käytiin Ellin ja Liisan sekä koiralauman kanssa lenkillä Siprissä, ja tuntui elukoilla olevan taas lystiä keskenään.

Tälle päivälle pitikin sitten keksiä puuhaa edellisenkin edestä. Saimme Ellin kanssa sellaisen villin idean, että voitaisi tehdä kaikki pk-kokeen osa-alueet samana päivänä ennen kotimatkaa. Aamuisen siivoamisen ja auton pakkaamisen jälkeen lähdettiinkin Pärnävaaralle, joka oli sopivasti siinä matkan varrella kotia kohti. Käytiin tallaamassa jäljet ja esineruutu ja suunnattiin kentälle tottista varten.

Rini pääsi puuhailemaan ensin. Elli sai neronleimauksen henkilöryhmän suhteen: karjakoirat paikkamakuuseen ja tötterö Ellin lisäksi ja voilá - henkilöryhmä on valmis. Tein lyhennetyn seuraamiskaavion ja ihan kivasti meni, henkilöryhmän kera. Jäävät liikkeet jätin tekemättä, ettei mene sekaisin (seuraava koe on edelleen näillä näkymin tokokoe). Luoksetulo oli vauhdikas.

Tavallinen nouto meni mukavasti, vähän saalistusta, mutta olkoon. Metrisen kanssa muistelimme jälleen, miksi oikea hyppytekniikka on kiva asia, niin ei tarvitse rämistellä. Pitäisi treenata metristä enemmän kuin kausiluontoisesti, niin ei pääsisi oikea tekniikka unohtumaan. Rini pystyy ilman vauhtiakin hyppäämään esteen ihan puhtaasti yli, mutta sillä tahtoo aina olla niin kauhea kiire noudettavan perään... Estehypyssä ei ollut ongelmia, Rinillä oli kova into suorittaa este - se oikein lensi harjan yli ;)

Eteenlähetyksessä katseltiin taas pariin otteeseen kauniita kaarroksia ihan väärään suuntaan. Avuksi oli otettava lelun näyttäminen - jopas kaarrokset oikenivat ja vauhtiakin tuli lisää! Eteenlähetys on edelleen kyllä tottisliikkeistä se vähiten treenattu, joten pitäisi vaan muistaa aina katsoa peiliin, kun sitä treenatessa jokin menee pieleen...

Tottisten jälkeen suunnattiin esineruutuun. Rini sai kerätä vähän kierroksia katsellessaan Mion mallikasta suorituusta. Muistuttelin ennen ruutuun lähetystä esineen noutoa Rinin kanssa kuivamustekynän kanssa, mutta silti Rini näytti kuvittelevan, että se oli lähdössä etsimään ukkoja esineiden sijaan. Molemmat esineet nousivat kyllä, mutta tyhjiä etsintäkertoja oli aika reilusti (samoin alueen rajojen ylityksiä). Eipä olla kyllä esineruutuakaan tehty kokeen jälkeen, sitäkin ennen liian vähän, joten syyllinen säätämiseen on helppo löytää.

Mutta sitten siihen jälkeen. Neve pääsi ensimmäisenä omalle jäljelleen, jolla oli mittaa parisensataa metriä. Maasto melko tasaista, kanervikkoa paikoitellen vähän runsaamminkin. Monessa asiassa tauko tekee hyvää, ja hyvää se oli tehnyt Nevellekin. Se oli muiden touhuja katsellessaan ehtinyt kerätä intoa entisestään, joten vauhtia jäljellä piisasi. Neiti nosti hienosti itse janalta jäljen ja sen jälkeen sitä ei pidätellyt mikään. Neve selvitti hyvin polunylitykset sekä marjastajien harhajäljen ihan jäljen loppupuoliskolla. Vieläkin se haahuilee jäljen puolelta toiselle, mutta nenä pysyy koko ajan maassa.

Rinin jäljellä oli merkit vain kulmissa sekä alussa ja lopussa. Kuusi keppiä. Maasto oli suhteellisen haastava - kanervikkoa, ruohikkoa, risukkoa... kaikkea vähän sekaisin. Rini nosti jäljen ihan hyvin pienellä avustuksella, se eteni reippaalla tahdilla nenä maassa - yleensähän sen nenä nousee ylös heti, kun jokin ongelma tulee vastaan, mutta tänään nenä pysyi sitkeästi maassa koko ajan. Ensimmäisestä kulmasta Rini meni yli, mutta neiti havaitsi hyvin nopeasti eksyneensä jäljeltä. Se palasi takaisin, tarkisti ensin toisen puolen, sitten toisen ja jatkoi jälkeä. Aivan jäljen lopussa neiti eksyi marjastajien harhajäljelle ja olisi kyllä ajanut sen loppuun saakka, jos Elli ei olisi sanonut Rinin olevan menossa ihan väärään suuntaan. Ehdin pari askelta ottaa takaisinpäin, kun Rini havaitsi itsekin erehdyksensä ja palasi takaisin oikealle jäljelle. Kaikki kuusi keppiä nousivat ja Rini teki hienoa työtä! Mulla alkaa sormet syyhytä siihen malliin, että jälkikisoihin olis kiva päästä vielä tänä vuonna... ;)