Lähdettiin eilen Ellin ja Katlan kanssa tekemään vesisadetottista Pärnävaaralle. Eikun koirat kyytiin ja menoksi.

Rinin kanssa tehtiin tottisliikkeet läpi. Vein ihan aluksi kupin kentän päätyyn eteenlähetystä varten. Palattiin takaisin ja ryhdyttiin hommiin. Tein seuraamiskaavion lyhennettynä, ettei ihan into lopahtaisi. Rini edisti ihan törkeästi, kuppi siellä edessä taisi olla aikamoinen houkutin. Korjautin paikan monesti, mutta muutenhan tuo teki ihan menettelevästi. Ei todellakaan parasta Riniä.

Liikkeestä istuminen oli nappisuoritus, liikkeestä maahanmeno sen sijaan ei. Maahanmenoa jankattiin useampaan otteeseen, korjasin, palkkasin, tein uudestaan ja jouduin korjaamaan taas. Kun sain maahanmenon onnistumaan, kävelin eteenpäin vaadittavan määrän ja kutsuin luokse. Juoksin karkuun, että saisin vauhtia. Tein liikkeen uudestaan toiseen suuntaan, taas telkuttiin maahanmenojen kanssa. Kun onnistui, otin taas luoksetulon. En antanut apuja, ja vauhti oli hyvä.

Tasamaanoudossa ei ollut mitään ongelmaa. Vähänhän se saalistaa, mutta muuten tyylipuhdas suoritus.

Metristä hyppyä on niin kiva tehdä, kun koira ei enää rämäyttele. Kyllähän se estettä vielä yleensä ainakin yhteen suuntaan koskettaa, mutta se tuntuu niin vähältä niiden megarymäytysten jälkeen.

Estehyppy menee erinomaisesti. Kun vaan kokeessa saisi suorat heitot...

Eteenlähetystä ennen muistutin Rinille, minne kuppi jäi. Tein seuraamiset, lähetin ja koira lähti kuin tykinsuusta. Se taisi tosin hetken odottaa palkkaa takaapäin, koska kääntyi katsomaan, mutta jatkoi kuitenkin eteenpäin. Rini hiljensi vauhtia, kun ei löytänyt kuppia. Palkalle sitten löntystelemällä...

Tein eteenlähetystä vielä uudelleen. Yritettiin niin, että Elli vie kupin kentän laidalle Rinin näkemättä. Yritin hetsata Riniä ja kertoa, että siellä se kuppi on (n. 30 m päässä). Koira eteni kymmenisen metriä ja lähti menemään vinoon. Menin lähemmäs kuppia ja lähetin uudestaan, mutta tulos ei ollut sen parempi. Jätin koiran istumaan ja kävin kupilla, näytin sen koiralle ja palasin sen luo. Seuruutin vähän pitempään ja lähetin. Eteni kupille, mutten ollut oikein tyytyväinen.

Elli ehdotti, että ottaisin lähetystä lelulla, koska sillä saan sen ainakin lähtemään suoraan eteen lujaa. Tein pari lähetystä wubballa ihan mukavin tuloksin, mutta pitkällehän se ei lennä. Kävin autolla vaihtamassa wubban narupalloon. Tein pari lähetystä narupallolla, koira ennakoi palkkaa, mutta jatkaa kuitenkin eteenpäin. Sain parit ihan hyvät lähetykset ja lopetin siihen.

Neve oli sillä aikaa syönyt valjaansa. Höh. Jätin koirat autohäkkiin ja menin katsomaan Ellin ja Katlan tokoa. Katla on kovasti edistynyt viime näkemästä ;)

Sitten ajeltiin pitemmälle metsiin, jotta voitaisiin tallata tytöille jäljet. Tallasin Nevelle vajaan 100-metrisen jäljen vaikeaan maastoon, joka oli ryteikköä, jyrkkää ala- ja ylämäkeä. Jäljestä tuli hyvin mutkainen. Namia n. joka viidellä askeleella, välillä tein tiheämpiä pätkiä, kun tuli mutkia.

Neve sai aloittaa. Sillä oli kova kiire jäljen alulle, enkä ehtinyt edes sanoa sille vihjesanaa "jälki", kun sen nenä painui maahan. Neiti söi aloituspisteen namit ja lähti etenemään. Se yritti kerran palata jäljellä taaksepäin, mutten päästänyt sitä. Nyt sille saattoi jo antaa vähän hihnaa, kun tähän saakka mun on pitänyt kulkea ihan sen perässä, ettei se pääsisi palaamaan jäljellä taaksepäin. Neve teki upeasti töitä, ja se selvitti ongelmitta mutkaisen jäljen. Ensi kerralla pitää tallata sille jo pitempi jälki ja kokeilla vähentää nameja.

Lopuksi käytiin likkalauman kanssa lenkillä. Palloiltiin ensin siinä lähiteillä, kun ne eivät päätyneetkään minnekään. Käväisimme myös Ellin lapsuudennurkilla paikalla, jossa he olivat asuneet aiemmin. Kävelimme sieltä takaisin autolle, sen ohi ja jatkoimme toiseen suuntaan. Päädyimme Jyrinjärven rannalle hiekkasärkille, joka olikin paikkana aivan upea. Tänään olisi tarkoitus käydä kurkkimassa, onko siellä juhannuksen viettäjiä, vai pääsisikö sinne kameran kera koiria kuvaamaan.

Rannalla oli laituri, jonne suuntasimme - koirat tietysti perässä. Katselin laiturilta pienelle saarelle, joka oli n. 100 metrin päässä rannasta, kun vierestä kuului molskis. Pikainen tarkistus osoitti, että yksi koira puuttui, ja laiturin nokassa kävi hillitön pulputus. Neve-rukka oli ilmeisesti kuvitellut, että veden päällä voi kävellä! Pikkuinen kävi ihan umpisukkeluksissa ja sille tuli kauhea hätä, ettei se pääse takaisin laiturille, kun sen reuna oli niin korkealla. Elli auttoi vikkelämpänä Neven ylös, koira vaan ravisteli turkkinsa ja eikun menoksi. Meidän porukan rautasarja sai täydennystä: Rini on se meidän Rautamono, nyt meillä on näköjään myös Rautahermo. Mä oon sit varmaan se Rautamaha xD