Käväistiin päivän piristykseksi tokoilemassa Linnunlahdella raviradan parkkiksella. Mukana meidän lisäksi Aino ja Malla sekä Elli Mion ja Katlan kanssa.

Aloitimma Rinin kanssa perinteisesti seuraamisella. Tyyppi oli taas ihan kierroksilla - se ensin vissiin luuli tulleensa riehumaan karjisten kanssa. Sitten julma totuus valkeni. Muahaha. Asiaan. Tehtiin pitkä seuraamiskaavio juoksu- ja hitaan osuuden kera, kaikki käännökset ja paikallaan kääntymiset ja sivuaskeleet. Kaikki mausteet på finska. Vasemmalle käännyttäessä elukka oli oikaisemassa suoraan mun ohi, mutta vihellettiin välissä peli poikki ja yritettiin uudestaan. Sivuaskeleet oli kivat, vasemmalle meno on vielä vähän takkuilevaa. Näin pääasiallisesti olin kuitenkin tyytyväinen päivän seuraamisiin.

Luoksetuloa treenailtiin seuraavaksi. Otin ensimmäistä kertaa koko luoksetulon kahden pysäytyksen kera. Pysäytyksissä näimme valoa tunnelin päässä, mutta sitten se katosi jonnekin tunnelin hämärään. Oli pari tosi hyvää pysäytystä, joissa pysähtyi napakasti, mutta sitten sekaan mahtui enemmän niitä tuttuja himmailevia. Pitää joku takapalkka keksiä noihin.

Sitten tunnari, pitkästä aikaa. Vietin aamun keittiössä keittelemässä meidän tunnarikapuloita. Surkea elo tunnareiden kanssa jatkuu edelleen, tosin tänään se on ihan puhtaasti mun oma vika. Tehtiin ensin kahdella kapulalla. No eihän siitä tullut helvettiäkään: koira vaan kävi summanmutikassa nappaamassa sen, joka sillä hormonitasohetkellä tuntui mieluisammalta ja toi sen. Voi elämä. Heitin sitten hankeen kapulaa pari kertaa, jotta muistuisi, millä sitä kapulaa etsitään, mutta ei. Sitten päätin edetä toiseen tapaan. Heitin kaikki hajustamattomat kapulat pinoon ja jätin hajustetun siihen viereen. Lähetys. Koira nappasi suorilta suuhun sen kummempia haistelematta sen oman, mutta kävi tarkistamassa pinon. Upeeta! Toinen toisto, jolla koira ei enää vilkaissutkaan pinoon päin. Sitten levitin kasaa vähän. Ei vaikuttanut mitenkään, koira haisteli ja toi oikean.

Vaan nälkä kasvaa syödessä. Levitin sitten idiootti ne kapulat riviin, ja taas alkoi koiralla arpominen. Yritin loppuun sitten tietysti saada vielä onnistuneen suorituksen, siinä kuitenkin onnistumatta. Voi surkeuden huipentuma. Noh, tiedänpähän nyt, mikä tuolla koiralla tunnarissa toimii ja mikä ei. Palaamme jälleen pisteeseen yksi. Kuinkahan monta kertaa siihen pitää vielä palata, ennen kuin tän liikkeen voisi saada toimimaan...?

Jatkoimma ruudulla, jotta hyvä fiilis jatkuisi jatkossakin. Otettiin läpijuoksuna, sitten kokeilin pelkkiä lähetyksiä. On se soma, ettei Rini voi tajuta, minne pitää mennä, kun sanon ruutu. (Tiedän kyllä, että vika on ihan täällä ohjaajan päässä). Toistoa toiston perään. Lopuksi päädyin vain heittelemään koiralle narupalloa, kun se edes meni ruutuun päin. Kyl tää ehkä tästä, joskus kymmenen vuoden päästä ehkä.

Tehtiin sitten hyppynouto. Koira teki kaksi täydellistä hyppynoutoa. Tätä me ruvetaan tekemään, kun tää me osataan xD

Lopuksi vielä norminoutoa. Meinasin ottaa metallikapulan, mutta koska taivaalta tuli lunta, pakkasta oli viitisentoista astetta ja kapula vaikutti tarttuvaiselta, vaihdoin puiseen. Turha tuhota koiran vähäistä intoa ottaa metallikapula suuhun. Noudot oli Rinin mielestä sikakiva juttu. Heittelin sille treenin päätteeksi narupalloa ja pidettiin hauskaa.

Jos en olisi sössinyt tunnareita ahneuksissani, olisi treenit olleet aivan mahtavat.

Käyttiin treenien jälkeen mummon luona syömässä. Ennen koiran ruokahetkeä ryhdyin hinkkaamaan sen kanssa kaukkareita. Voi elämä, kun toimintakyky loppuu lasagnelautasen äärellä - koira kun ei omasta mielestään ollut koskaan kuullutkaan seisomisesta. Jankattiin niin pitkään, että se alkoi muistua mieleen. Kumma kyllä, kun lautanen oli syöty tyhjäksi, se seisominen oli neidille jo arkipäivää. Kusetuksen makua.