Nyt on joulut pidetty ja kinkut syöty. Tai oikeastaan kinkkuja ei ole vielä syöty, kun äiti tunki hillittömän kasan sitä mukaan. Koiralle se kelvannee treeninamiksi, omaan turpaan sitä ei uppoa enää yhtään.

Lähdimme jouluaattona porukoille täyteen lastatulla autolla, ja näin sivuhuomautuksena: vähintään yhtä täytenä se tuli takaisinkin. Rini antoi huutia joulupukille, mutta kun paketteja alkoi sadella, Rini totesi, ettei tää punapukeinen ihmeheppu yhtään hullumpi olekaan. Rini oli ollut kiltti neljän paketin edestä, se sai kaksi luuta, pussillisen maksakarkkeja (joiden haju on muuten ihan kamala) sekä toisen rähköpossun. En tiedä, kuinka mielenterveyteni kestää.

Jouluyönä kävimme lenkillä Ainon ja karjisten kanssa. Rini riehui Mallan kanssa, Miina-rassu oli ihanan pirteä turvottavasta vatsasta huolimatta, immeiset lähinnä väsyneitä. Lenkki menikin oikeastaan siihen, että me saateltiin kohtaamispaikalta Aino karjiksien kera heille ja käveltiin siitä sit Rinin kanssa kaksistaan takaisin kotiin.

Joulupäivänä ei tehty mitään lukuun ottamatta kahta lenkkiä, joista toisen kävelin yksin koiran kanssa; toisen Elisan ja Even kanssa. Eve viihtyi meidän seurassa lähestulkoon koko päivän aitassa, juttua tuli toisen perään niin tiuhaan, että hyvä kun perässä pysyi. Rini oli mielissään saamastaan huomiosta. Minä nautin loman ihanuudesta nukkumalla pitkään, syömällä, köllöttelemällä muuten koko päivän sängyssä ja lukemalla joululahjaksi saatua kirjaa.

Tänään ollaan oltu vähän enemmän liikkeellä. Siivottiin aitta meidän jäljiltä, sain toteutettua maailman kahdeksannen ihmeenkin - siivottua auton. Siistiin autoon olikin helppo pakkautua tavaroiden kera ja suunnata takaisin kotiin. Kotona odotti uusi siivousurakka, mutta nyt saa taas rauhassa vaan olla. Musiikki pauhaa taustalla, suu jauhaa joulusuklaita ja samalla sulatellaan vatsaan ahdettuja jouluherkkuja. Rini on viihtynyt kotosalla omissa oloissaan nukkumalla. Ehkäpä huomenna päästään jo tositoimiin. Ehkä.