Ollaan nyt käyty kahtena päivänä treenailemassa Ellin ja karjiskaksikko Mion & Katlan kanssa. Eilinen treeni meni persiilleen, ja tämänpäiväisten tarkoitus oli paikata eilistä. En nyt sit tiedä, olisko sille paikkailulle ollut varsinaisesti tarvetta, kun ei tuo ollut millänsäkään, mutta kai se oli sitten mun mielialan paikkailua.

SPL:n tyypit sattuivat eilen kentälle samaan aikaan, ja kun ensin tiedusteltiin, häiritäänkö me niitä, jos me ollaan siellä myös, niin sit jäätiin kun saatiin jäädä. Olin Rinin kanssa paikkamakuuta tekemässä BH-koemuotoisesti, kun siellä kentän toisessa päässä alkoi paukkua suojelutreeneissä käytettävä ruoska, josta lähti paukautettaessa hyvin samantapainen ääni kuin aseen laukauksista. Rini lähti litomaan paikkamakuusta ja otti painetta, ei kestänyt paikallaan sit enää ollenkaan. Ilmeisesti ne laukaukset kentällä edelliskerralla olivat oikeasti liikaa.

No, meidän eilinen treeni meni sit siihen, että mie syöttelin koiralle namia istuen maassa sen vieressä ja yritin rauhoitella sen siihen. Se ei yrittänyt paeta paikalta, paikkamakuustakin litoessaan oli tulossa mun luo ilmeisesti tukea hakemaan pelottavaan tilanteeseen. Mie oon yrittäny pienessä päässäni miettiä selitystä eiliselle, vaikka se turhaa ehkä onkin. Mie tykkäisin kovasti ajatella, että tää on joku sen ihmeherkkyyskohtaus taas, kun juoksut on tuloillaan ja se on aina ennen juoksuja keksiny mitä ihmeellisimpiä juttuja, mutta voihan se olla, etten vaan haluaisi itselleni myöntää, että se on laukauskokematon tai sit -arka. Musta tuo on vaan kummallista, kun ei se aiemmin ole käyttäytynyt noin. Heti, kun lähdettiin liikkeelle, se oli parempi ja rauhallisempi, autossa ei mitään, kotona ei mitään. Ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Mie olin eilisten treenien jälkeen valmis heittämään mäkeen meidän pk-urahaaveet ja harrastamisen ylipäätään - niin älytöntä kuin se onkin - mua suoraan sanottuna vaan vitutti niin jumalattomasti. Tänään piti kuitenkin potkia itseään taas persuuksille ja lähteä Ellin ja kurjisten kanssa takaisin Linnunlahden kentälle. Mie olin syvään pessimismiin vaipuneena varautunu siihen, ettei tuo tule edes autosta ulos, kun näkee, missä ollaan, kun Linnunlahden kentällä on nyt paukkunu kahtena kertana peräkkäin.

Ja hitot. Tuo hyppäsi innosta huutaen autosta, kun kentälle päästiin ja alkoi heittää riemurinkiä ympäri kenttää. Et niin paljon se sitten muisteli edelliskertojen paukkuja. Pidättäydyin kuitenkin alkuperäissuunnitelmassa pitää superkivat treenit, ihan sama miten menee, kunhan on hauskaa. Aloitettiin kiintorullaharjoituksella.

Elli oli siirtyvänä maalimiehenä neljällä pistolla, tarkoituksena katsoa, miten Rini toimii kiintorullan kanssa. Rini otti pari kertaa jo ennen keskilinjalle pääsyä kiintorullan suuhun, mutta kielsin sitä napakasti, jolloin se päästi irti. Ekalla pistolla oli tarvinnut hiukan apua rullan ottamiseen, mutta alaspäin hivuttautuva käsi oli riittänyt avuksi. Näyttö hyvä. Toisella pistolla piilolla oli ilmeisesti ollut uroskoiran merkkaus, jota Rini jäi haistelemaan (juoksut tulossa ihan selvästi, ei sitä normaalisti töissä muuten kiinnosta). Otti rullan pienen avun kera ja hyvät luovutukset. Tänään ei muuten juossut enää ohi vaan tuli suoraan eteen istumaan rullan luovutuksessa. Näyttö jälleen hyvä. Kolmannella oli jo melkein itse ottanut omatoimisesti rullan, neljännellä oli sitten sen jo tehnyt. Hyvin pelitti. Ehkä tuota uskaltaisi hiljalleen kokeilla maastossa. Pitää kysyä konsultaatiota treenien vetäjiltä lauantaina.

Rini löysi auton viereltä narupallon, ja kun sille ei omistajaa löytynyt, niin totesin, että löytäjä saa pitää. Rinille se oli mieluinen. Heiteltiin sitä, otettiin vähän metristä pk-estettä, joka vaatii paljon vielä vahvistamista. A menee hiukan paremmin, mutta sekin vaatii vielä työtä.

Välissä otin pienen paikkamakuun, ihan vaan nähdäkseni, oliko eilisellä jokin pitempiaikaisempi vaikutus, jonka takia koko liike meni uusiksi. Hiljaa ja rauhallisesti makasi paikallaan, en tosin mennyt kauhean kauas. Kävin palkkaamassa välissä, menin taas vähän kauemmas ja palkkasin taas hyvästä pätkästä. Kunhan nyt saan aikaiseksi lähteä treenaamaan tuota laukaushommaa, niin sit pitää edetä pienissä pätkissä niin, että alussa seison koiran vieressä, ja siitä otan etäisyyttä askel kerrallaan.

Ihan lopuksi tein ruutua. Välimatkaa ruutuun on turha ottaa vielä tässä vaiheessa, koiralle ei ole vielä selkeää, minne haluan sen ruudussa menevän. Rini tarjosi toisella kerralla maahanmenoa ihan itsestään, hassu tyttö. Kolmannella kerralla meni oikeaan paikkaan (helpotin siis välimatkaa lyhentämällä koko ajan), palkkasin siitä ja lopetettiin siihen.