Rinin kanssa on vietetty rentoa lenkkeilyviikkoa, kun se on toistaiseksi ollut ainoa urheilumuoto, johon mammakin on voinut hyvillä mielin osallistua. Tän päivän agitreenejä ei ollut, kun on MM-kisat, joten oli keksittävä muuta virikettä. Onneksi sunnuntaina pääsee taas hakumetsälle, niin päästään jotain järkevääkin tekemään.

Lähdimme siis lenkille Kukkosensaareen (jälleen kerran). Rämmittiin siellä puolisentoista tuntia vesisateessa metsäpoluilla. Takaisin tullessa katsoin jo kaukaa, että tiellä oli roska, joka muistutti lyttyyn tallattua tupakka-askia. Rini oli vapaana, joten tottakai neidin piti mennä tutkimaan, mikä siellä maassa oikein lojui. Kun koira nappasikin roskan suuhunsa, mun ensimmäinen reaktio oli tietenkin "nyt helevetin äkkiä se roska suusta, kerpele!" Rini totteli, mutta jäi roskan viereen seisomaan. Pääsin sit siihen roskan kohdalle, katsoin maahan ja tajusin, että hittolainen, tuohan on se lappunen, jonka sain aiemmin päivällä käydessäni valokuvausliikkeessä tilauksen tekemässä! Voi himskuta: lappu oli lojunut maassa vesisateessa yli tunnin, oli ihan kuran ja ravan peitossa, ja silti koira oli haistanut, että siinä oli mamman haju, ja oli mulle sitä tuomassa. Sit mie idiootti meen ja torun sitä. Heitin lappusen matkan varrelle vielä uudelleen ja lähetin Rinin sitä hakemaan, jotta pääsin kehumaan ja palkkaamaan, mutta kylläpä otti aivoon oma typeryys! Ei tullut sillä hetkellä ajateltua, ettei Rini ole yli vuoteen maasta mitään roskia suuhunsa napannut, joten miksi se sen yhtäkkiä tekisi nyt, jos se ei olisi joku tähteellinen juttu. Bläh.

Ihmislapsi on tyhmä otus. Ehkä mun pitäisi hiljalleen oppia luottamaan (Miimin vertausta lainaten) pikkuiseen taikanenään.

On siinä muuten valokuvausliikkeessä selittämistä, kun käyn tilaukseni hakemassa sieltä pois. "Joo, sori tää lappu on ihan sotkussa, mutta olkaa vaan mielissänne, sillä ilman mun koiran ilmiömäistä hajuaistia tää lappu ois edelleen jossain kuralätäkössä lillumassa!" ;)