Sää on ollut surkein ikinä. Aatoksi satoi pieni kerros lunta, joten oli vähän valkoista, mutta tänä aamuna on satanut taas vettä ja maassa on enemmän vihreää/jotain sen sävyistä kuin valkeaa.

Me köllöttelemme Rinin kanssa ja nautimme rauhasta ja siitä ilosta, ettei tarvitse tehdä mitään fiksua. Tuli nukuttua vähän liiankin pitkään, tosin tällä kertaa Rini nukkui ihan yhtä pitkään kuin minä. Yleensä se on aamulla ollut jalkeilla jo hyvän aikaa ennen kuin mie saan kiskottua itseni sängystä.

Meidän aatto sujui mukavasti. Rini joutui pärjäämään päivän vähän lyhyemmillä lenkityksillä, kun mulla oli kiire milloin mihinkin. Sen verran ehdin neidin kanssa touhuta, että yritin sitä vähän harjata pihalla. Jestas, että Rinistä lähti karvaa! Se ei ilmeisesti aio ikinä saada tuota karvanlähtöään päätökseen. En ehtinyt harjata loppuun asti, kun äitillä oli hirveä hoppu hautausmaalle, pitäisi varmaan harjailla uudestaan, kunhan tässä nyt saisi ryhdistäydyttyä.

Pukki oli hyvin antelias tänä vuonna: Rini sai peräti seitsemän pakettia. Miun piti jo pukilta kysyä, että onko meidän Rini oikeasti ollut näin kiltti. Paketeista löytyi koirankeksejä, aktivointipullo, pitkä vetonaru, luita, pk-puolen iso noutokapula (painoa vissiin 1 kg), luita... Rini aukoi pakettinsa ihan itse, mie olin ihan vähän apuna. Viimeinen paketti, jossa oli itsepaistettu hirven lonkkaluu, oli Rinistä niin kiva, että se nappasi sen multa kädestä, otti tassujen väliin ja repi kääreet ilman mun avustusta. Kai se pelkäsi, että mie voisin haluta sen ihanan namin.

Me saamme raahautua takaisin kotiin rekan avulla, sillä miekin olin nähtävästi ollut ihan kiltti. Äiti sanoi jälkeenpäin, että miun selkä on tainnut pehmittää sen kukkaron. Sain muutaman kirjan, vaatteita, keittiöön kaikenlaista tarpeellista tilpehööriä, kaksi mukia (Aino lahjoitti miulle kirjan lisäksi ihanan Taika-astiaston mukin, jollaista olen kuolannut jo pitkään), teetä... Rinin kannalta hyödyllisin lahja on Mujusen Tie tottelevaisuusvalioksi -kirja. Nyt siitä on pakko tulla tottelevaisuusvalio :D Ei vaineskaan, yritetään kuitenkin.

Kahdeksan aikaan illalla, kun pahin kiire oli hellittänyt, lähdimme pitkälle joululenkille. Aino soitteli lenkin varrella ja ehdotti, jos lähdettäisiin koiria vähän juoksuttamaan kentälle. Rini ei hillittömiä spurtteja jaksanut enää juosta, kun meillä oli siinä vaiheessa jo kaksi tuntia lenkkeilyä takana, mutta sen sijaan Rini kiusasi kovasti Oliviaa ja Mallaa. Raialla oli omaa kivaa lumihangessa pyöriessä, Miokin intoutui välillä juoksemaan, enemmän se kyllä taisi nauttia miehisen äänensä käytöstä. Miina oli oma rauhallinen itsensä, eikä jaksanut lähteä kakaroiden leikkeihin mukaan. Mummeli joutui seuraamiskaaviossa sietämään suurta määrää häiriötä, kun sen edessä oli vuoroin Malla, Mio tai Rini, kukin tunkemassa sen paikalle sivulle tai muuten vaan hyppimässä tiellä. Miina-raukka, kun se niin tykkää tehdä tokoa, ja sitten lauma idiootteja tunkee väliin...

Menimme sitten käymään Rinin kanssa vielä Ainon ja Ellin luona, kun meidät sinne kutsuttiin. Riiva-kissimii-peto-peto-san oli kasvanut huikeasti ja oli oikea söötti pikkuneiti. Pelkäsin koko ajan päänahkani puolesta, kun Elli riehutti Riivaa sen uudella lelulla: narun päässä on sellainen keltainen karvaläjä. Istuimme iltaa sellaisen tunnin, sitten äidin ahdistelusoittojen ja väsymyksen ajamina lähdimme kävelemään kotia kohti Ainon ja koirien saattelemana. Rini oli noin kolmen tunnin lenkkeilyn jälkeen aika väsy, se nousi syömään välissä ja painui sitten takaisin nukkumaan - veteli sikeitä aamuun saakka. Neidin vatsa ei näyttänyt menneen kovin sekaisin pienestä annoksesta jouluherkkuja, mikä oli oikein mieluinen yllätys.

Tänään meillä vaan köllötellään, nimellisemmällä lenkillä käydään myöhemmin. Aino ja Elli ovat ymmärtääkseni tulossa käymään elokuvien katselun merkeissä jossain välissä, mutta siihen saakka taidan olla niin laiska, että vain käperryn kirjan ja suklaiden kanssa peittojen alle ja nautin, kun kerrankin saa ihan luvan kanssa vaan laiskotella.