Pahimmat väsymykset on nyt nukuttu pois, eilen vietimme Rinin kanssa ansaittua lepopäivää, ja viimein alkaa olla sellainen olo, että tästä se elämä jatkuu.

Viime viikko oli treenien osalta surullisen hiljainen. Mun jalka sanoi työsopimuksensa kokonaan irti jo maanantaina, joten tiistaina emme päässeet tottistelemaan. Keskiviikon vietin lääkärissä ja asioita selvitellessä, sekin oli hiljainen päivä. Torstaina jäivät tottistelut väliin taas, kun lähdimme uhmaamaan masokismia ja kuolemaa matkustamalla Jyväskylään.

Junamatka meni yllättävän hyvin. Pitkä aika se oli istua, mutta kun meillä oli hyvin tilaa, niin löysin ihan hyvän asennon ja siinä se matka sitten kuluikin. Pieksämäellä jouduimme seisomaan, kun Jyväskylän suunnalta tuleva juna oli tyypillisesti myöhässä. Toisessa junassa ei onneksi tarvinnut kauaa istua, kun olimme jo perillä. Linja-autoa piti tosin odottaa keskustassa puolisen tuntia, kun myöhästyimme ehkä pari minuuttia aiemmin lähteneestä bussista. Rini sai kylläkin ihmetellä Jyväskylän menoa, siinä sille olikin puuhaa odottamisen ajaksi. Linja-automatka meni ihan hyvin.

Aino tuli Mallan ja Miinan kanssa meitä vastaan, ja ilmassa oli jälleennäkemisen riemua. Rini oli ihan onnessaan Ainon ja karjisten tapaamisesta. Pääsimme Ainon luo, jossa Rini pääsi vielä tervehtimään Elliä ja Mioa - sekä uutta perheenjäsentä: Riiva-kissaa. Ensimmäisen illan vietimme melkoista hiljaiseloa, Rini oli kohtuullisen tyytyväinen junamatkan tuomiin aktiviteetteihin ja nukkui ihan tyytyväisenä. Kissa kiinnosti kovasti, mutta kisun leikit olivat niin ihmeellisiä, että niissä riitti Rinillä miettimistä.

Seuraavana päivänä Rini pääsi pellolle riehumaan Mion kanssa, siellä pahimmat sauhut tuli taas päästettyä ulkoilmoille. Mio ja Elli lähtivät Joensuuhun, joten jäimme Ainon, karjisten ja kissi-miin kanssa keskenämme. Rini intoutui leikkimään Riivan kanssa ihan kunnolla ja osasi jopa olla varovainen ja rauhallinen leikeissään. Mie vietin hyvin pitkälti päivän sisällä, kun jalka vihoitteli edellispäivän rasituksista, mutta onneksi Rinillä oli paljon tekemistä.

Lauantai-aamuna nousimme viiden aikaan touhuamaan, kuudelta lähti linja-auto Lahtea kohti. Matka meinasi tyssätä alkuunsa, kun kuskiksemme lupautunut remmiläinen ei ollutkaan saanut auton avaimia, emmekä saaneet auton omistajaa hereille. Sitten piti soittaa toiselle kaverille, jonka kyydissä sitten pääsimme juuri ajoissa lähtevään linja-autoon. Ihanaa, että maailmassa on sellaisia ihmisiä, jotka nousevat puhelinsoittoon ja lähtevät kiireessä olevia ihmisiä kyyditsemään parin minuutin varoitusajalla!

Linja-autossa juttelimme Ainon kanssa niitä näitä, hyvin tokopainotteisia juttuja. Molemmilla oli tietysti mielessä viikon päästä sunnuntaina järjestettävä tokokisa, johon molemmat otamme osaa. Noin tunnin höpöttelyn jälkeen alkoi väsymys hiukan painaa, kun yöunia oli kertynyt hurjat kaksi tuntia. Torkahdimme pienille unille, miusta tuntui, etten nukkunut ollenkaan. Selkä ei tykännyt penkillä makaamisesta. Heräsimme noin varttia ennen Lahden pysäkkiä, jonne sitten jäimme koirien ja tavarakuorman kanssa odottelemaan autokyytiä messuhallille.

Messuhalli oli iso paikka. Karjiskehät olivat kaukana sisäänkäynniltä, joten mun eteneminen oli hidasta, vaikkei mulla ollut kantamuksina kuin reppu ja sitten Rini hihnan päässä. Rinin into kiskoa ei tosin auttanut meidän etenemistä yhtään... Pääsimme kuitenkin karjiskehän laidalle aikanaan, levittäydyimme sinne, ja homma rauhoittui hiukan. Karjiskehien alkuun oli vielä vajaa tunti, joten meillä ei mikään kiire ollut. Aino kävi ulkoiluttamassa karjiksia, mie laitoin Rinin boksiin Miinan kaveriksi ja siinä se aika kuluikin. Pitelin sitten vuorollaan Mallaa, Miinaa ja Unaa, kun omistajansa kävivät vielä viime hetken juttuja selvittelemässä ja hoitamassa. Karjiskehien laidalla oli paljon tuttuja, oli kiva nähdä Zidane Miinan ensimmäisestä pentueesta: Zikku oli niin nätti, ettei sitä voinut kuin ihastella.

Yritin ottaa kuvia karjiskehistä, mutta tyypillistä kyllä: hallinäyttelyistä ei saa kunnollisia kuvia aikaiseksi ei sitten millään. Pitää nyt katsoa, kunhan tässä jaksan asiaan paneutua, että saako niistä kuvista muokkaamallakaan mitään aikaiseksi. Urosten kuvaus sujui nopsaan, kun niitä oli niin vähän, nartuista taisi jokunen koira jäädä kuvaamatta, kun mun piti avustaa Ainoa koirien kanssa. Laittelin Miinan valmiiksi kehiä varten, otin Mallan vastaan ja luovutin Miinan Ainolle, Mallan laitoin boksiin Rinin kaveriksi ja sitten menin takaisin kehän laitaan kannustamaan. Karjiskehät menivät kyllä muutenkin tosi nopeasti, kun niitä oli ilmoitettu vain 11.

Miina ja Malla saivat kivat, pitkät arvostelut, molemmilla päivän tuloksena EH. Zikku-ihanainen sai varasertin, Miinan ja Mallan kasvattajan Ruttunen sai hienon VSP-ruusukkeen. ROP oli melko odotetusti Kelmi.

Kiertelimme Ainon kanssa ajan kuluksi vähän myyntikojuja läpi. Yhdessä oli myynnissä reikämunia, jollaisen sitten päätin ostaa Rinille palkkioksi tältä päivältä, kunhan kehät olisivat ohi. Aamupalaakin söimme välissä, sitten lähdimme pyynäämään Riniä ulos. Ainon apu oli totisesti tarpeen, kun mun olisi tän selkäni kanssa ollut tosi vaikea yksin pitää neitiä paikallaan ja samalla harjata, trimmata ja siistiä kuntoon. Rini ei edelleenkään tykännyt korvakarvojen siistimisestä, siinä apu oli erityisen tarpeellinen.

Aino lähti katsomaan porokoirakehiä, kun oli lähdössä kasvattajansa kyydissä näyttelystä sitten eteenpäin; me suuntasimme Rinin kanssa aussiekehiin. Tuttuja sieltä jo löytyikin: ensin tapasimme Erikan, sitten Minna ja Lotta löytyivät kehien laidalta. Siirryimme Rinin kanssa kehän laidalle istuskelemaan, mie vielä siinä tein viime hetken trimmaustyötä ja odottelin aussiekehien alkamista muiden kanssa.

Israelilainen tuomari piti raskaammista koirista, joilla oli isot korvat, joten Rinissä ei hänen mielestään ollut paljonkaan kehumista. Arvostelun kirjoittelin tänne jo aiemmin, joten en sitä kirjoittele enää uudestaan. Oli positiivista saada ainakin hyvä palaute Rinin liikkeistä, turkistakaan ei tullut huonoa mainintaa, vaikka Rini on edelleen aika kevyessä karvassa. H oli tuloksena aika yllättävä, mutta tällaista se näyttelyelämä joskus on.

Junnukehien jälkeen lähdimme Lotan ja koirien kanssa uudelle kojukierrokselle, ostin Rinille sen lupaamani reikämunan. Kävimme pienellä porukalla vielä kahviossa syömässä ja juomassa ennen lähtöä. Ihana Lotta kyyditsi meidät asemalle, joten ei tarvinnut yksin lähteä tuonne Lahteen samoilemaan. Onneksi juna oli myöhässä reilun 20 min, muuten emme olisi junaan välttämättä ehtineet, kun jouduimme odottamaan vuoroa lipunmyynnissä niin kauan (eikä meitä palvellut lipunmyyjä oikein vaikuttanut osaavan asiaansa). Selvisimme Rinin kanssa kuitenkin junaan, sain viimein oikastua itseni seitsemän tunnin seisomisen jälkeen ja Rinikin pääsi huilimaan. Nukuimme molemmat tyytyväistä unta Joensuuhun saakka, mie heräsin vähän väliä puhumaan puhelimeen, mutta uni maistui hyvin.

Joensuussa huomasin sitten aika äkkiä, että päivän rasitukset olivat olleet kuitenkin vähän liikaa. Jalka ei tahtonut kantaa ollenkaan, joten jouduin soittamaan Marille ja pyytämään kyytiä asemalta kotiin. Saimme kyydin kotiin, vaihdoimme vähän kuulumisia, jonka jälkeen Mari suuntasi yläkertaan illanviettoon Ellan ja Ellin kanssa, kun mie jäin Rinin kanssa kotiin. Mun oli tarkoitus mennä mukaan juttelemaan ja iltaa istumaan, mutta päivä oli ollut niin pitkä, etten yksinkertaisesti enää jaksanut. Oikaisin itseni sängylle ja nukahdin saman tien. Yöllä Mari kävi vielä tuomassa meidän lainassa olleen boksin takaisin Ellin luota. Mie otin särkylääkkeen ennen painumista uudelleen unille, tajunnantila siirtyi offline-tilaan välittömästi, ja nukuin heräämättä kertaakaan aika tarkkaan kellon ympäri.

Sunnuntai oli muuten hyvin hiljainen päivä. Muokkasin meidän kotisivuja, tein ruokaa, söin... siinä se oikeastaan oli. Elli ja Ilja tulivat meille iltaa istumaan, aika meni jutellessa. Ellillä oli Mio mukana, mutta Rinikin taisi olla vielä aika väsynyt, kun se ei pahemmin innostunut riehumaan. Jäimme kymmenen tienoilla jälleen keskenämme, mie istuin jonkin aikaa vielä koneella, Rini leikki kämppisten kanssa muutaman tovin. Menimme meidän mittapuulla hyvissä ajoin nukkumaan, unta riitti taas monta tuntia, kunnes sitten heräsimme tähän päivään. Huomenna olisi tarkoitus raahautua jollain opilla tottisryhmään, samoin torstaina. Sunnuntaina on sitten meidän ekat viralliset tokokokeet. Niin se aika rientää eteenpäin.