Lähdettiin sitten Rinin kanssa vielä tokoilemaan, vaikka yhdet treenit oli  jo tänään takana. Ja hyvä olikin, kun lähdettiin, kun päästiin tekemään ihan uusia juttuja tokossakin!

Ihan ekaksi otettiin kontaktiharjoitus, jossa piti itse olla häiriönä koiralle. Koiraa voi joko seuruuttaa niin, että kädet on levällään, tai sitten tehdä koko jutun paikallaan. Mie totesin jo heti alussa, että meille se liikkeessä on liian vaativa juttu vielä, joten harjoiteltiin ensin ihan paikallaan.

Oikeastaan koko harjoitus todisti sen, mitä olin uumoillutkin: Rini ottaa kontaktia käteen, josta palkka tulee, ei mun kasvoihin. Noh, tämä harjoitus auttoi ehkä hiukan suuntaamaan kontaktia oikeaan suuntaan. Rini huomasi aika äkkiä, ettei se saa namia tuijottamalla namikättä, joten pienellä avustuksella sain neidin katsomaan itseeni. Ja palkkaa tuli heti, kun se jaksoi vähän pitemmän ajan katsoa muhun kiinnittämättä huomiota namikäteen. Kontaktin ottamista muhun itseeni helpotti huomattavasti se, jos palkkasin namin myös siitä suunnasta, minne se kontakti piti ottaa. Eli eikun Frolicia huulien väliin ja koiralle mutisemaan...

Treenit jatkuivat BH:n merkeissä. Kontaktien jälkeen tehtiin henkilöryhmää, eli meidät jaettiin neljän hengen ryhmiin, joissa yksi kerrallaan toimi koiran kanssa. Ihmisryhmän jäsenet pyörivät paikallaan häiriönä koiralle, ja ohjaajan piti seuruuttaa koiraa ihmisten keskellä niin, ettei koira ottaisi häiriötä ihmisistä. Niin ja sitten piti myös tehdä pysähdyksiä. Rini ei ottanut häiriötä ihmisryhmästä oikeastaan ollenkaan, kontakti pysyi, kun mulla oli nameja koko ajan esillä ja palkitsin hyvästä seuraamisesta.

Kun luoksetulo oli meillä aiheena viimeksi, päätimme sitä vähän muistutella tälläkin kertaa. Koiraa piti käydä palkitsemassa siitä, että se odotti, mutta välillä myös kutsua luokse. Me saimme sitä kaivattua vauhtia luoksetuloon lisää sillä, että mulla oli narupallo treeniliivin taskussa. Mun tarvitsi tuskin liikauttaa kättä taskuun päin kutsuessa Riniä luokse, niin jo alkoi vauhtia olla huimasti! Rini on muuten näköjään sisäistänyt sen jutun, että treeniliivin kätköstä löytyy kaikkea kauhean kivaa. Olin luoksetuloharjoituksiin tänään syystäkin tosi tyytyväinen.

Ja ihan uutena liikkeenä meille tuli tänään kaukokäskyt. En oo vaivannu päätäni ajatuksellakaan kaukokäskyistä ennen tätä päivää, mutta nyt aloitimme sitten niidenkin harjoittelemisen. Treenasimme tänään maahanmenoa ja seisomista, tarkoituksena oli saada koira nousemaan "hissinä" ylös. Käsitin sen hissinä nousemisen niin, että koiran pitäisi nousta, mutta jalat ei saisi liikkua. No siinäpä sitä vaatimusta sitten jo olikin!

Otin Rinin eteen ja ohjasin siitä ekana maahan. Sitten namin avulla houkuttelin neitiä nousemaan ylemmäs, hyvin Rini nousee. Takapuoli pysyy (ja pysyi) tosi hyvin paikallaan, mutta etutassut tahtoivat liikkua helposti juuri sen jälkeen, kun ehdin namia tunkea suuhun. Teimme aika monta toistoa, välissä oli muutama tosi hyvä nousu ja lasku, mutta seassa sitten myös niitä, jotka meni ihan pieleen :) Eipä meillä onneksi vielä kauhea kiire oli noilla, kun ei olla vielä tokokokeissakaan oltu.

Muut jäivät vielä katselemaan noudon opetusta naksuttimen kanssa ja tekemään vapaita harjoituksia, mie aattelin, että tää riittää meille tältä päivältä. Ei Rini vielä kauhean väsyneeltä vaikuttanut, ihan se teki pirteästi ja iloisesti, mutta kuitenkin agitreenien ja tokon uusien liikkeiden jälkeen oli meillä siinä ihan varmasti tarpeeksi sulateltavaa yhdelle päivälle. Ensi kerralla uudet kujeet sitten.

Aino houkutteli meitä Pieksämäelle tokokisoihin lokakuun alussa. Jestas sentään, sehän olisi ihan kohta! En vielä lupautunut lähtemään, Aino vissiin soittelee huomenna sinne ja kyselee, onko siellä paikkojakaan enää vapaana. Jostain kumman syystä sellainen pieni himo sinne kisoihin jo olisi... Vaikka aika järkkyä siitä hommasta tulisi, jos me Pieksämäelle suunnattaisi jo muutaman viikon päästä, ja sitten olisi vielä Aino katsomassa meidän ekan kerran tyhmyyksiä ja tohelointeja, heh heh. Suorituspaineitahan tässä saa vielä, kun Aino ja Miina olivat tänään saaneet möllitokon alokasluokassa hurjat pisteet ja tosi upean ykköstuloksen. Eihän meidän seuraaminenkaan oo läheskään valmis vielä! Minuu hävettää jo valmiiksi mennä kisoihin, joissa Rini on hihnassa seuratessaan sitten taas sen näköinen kuin se olisi päivälenkillä, eikä kontaktia ole juuri sen kummemmin vapaana seuraamisessakaan. Vaan toisaalta... siinä mielessä olisi hienoa mennä, että sitten olisi se maaginen ja kaikkein kamalin eka kerta jo ohi, ja kenties sitten voisi yrittää tsempata siihen marraskuun kokeeseen. Ja toisaalta sittenhän siinä saisi samalla tietää, mitkä jutut meillä vielä kaipaa hiomista. Kaikki, luultavasti, sillä en takuulla saa koiraa tekemään mitään, kun mua itseäni jännittäisi niin kamalasti koko touhu...