On ollut aktiivinen päivä. Aamulla lähdin ennen puoltapäivää porukoille maksamaan puhelinlaskua, sitten käytiin kyttäämässä, että eilen koulunsa aloittanut Elisa pääsi iltapäiväkerhoon. Sen jälkeen ajeltiin Mustiin ja Mirriin, josta ostin Rinille kokeiluksi 4 kg Royal Caninia, uuden motivointilelun ja vähän pureskeltavaa. Äiti osti meille oikeanmallisen noutokapulan! Jessus sentään!

Eläinkaupasta ajeltiin Niinivaaralle, käytiin kaupassa ostamassa mun puutelistan tavarat, sitten heitettiin kirjat kirjastoon ja ajeltiin takaisin Karsikkoon hakemaan Elisa tarhasta. Sitten kävin Rinin hakemassa kotoa ja ajeltiin mökille, jossa neiti sai taas juosta viipottaa ja testattiin samalla uusi treenilelu. Hyvin toimii :) Rinin kanssa käytiin myös uimassa.

Rini vahti silmä kovana meidän nuorimmaisia, kun oli niiden vuoro mennä järveen. Mun piti sitoa neiti puuhun kiinni, kun lapset ei uskalla uida, kun pelkäävät, että Rini käy "väkisin pelastamassa ne sieltä järvestä". Neiti sai siis tyytyä vain katselemaan muiden hauskanpitoa (ja huutamaan). Ensin neiti itse asiassa pisti puhinat pystyyn, kun hänen rannassaan oli pikkuisia mörköjä. Vai liekö neiti huomannut, että lapset on vedessä, ja ettei ne olisi saaneet siellä olla.

Melkeinpä heti sen jälkeen lähdettiin ajelemaan takaisin kotiin. Illemmalla lähdettiin Wallun ja Marin kanssa vielä Kaunislahdelle uimaan. Wallu oli hampailla kiinni Rinin niskassa, eikä Rini oikein näyttänyt pitävän tänään leikkikaveristaan (ei ainakaan samalla mittapuulla kuin aiemmin). Neiti juoksi suoraan järveen, minne Wallu ei päässyt seuraamaan, kun pikkuherrasmies kävi liikaa hermoille. Ihmettelin neidin käytöstä. Wallukin oli autossa tavallista levottomampi: inisi koko automatkan ja olisi halunnut Rinin luo takapenkille. Autoon pakkautuessa Wallu ei olisi millään meinannut tulla eteen istumaan, vaan yritti ihan selvästi päästä taas Rinin luo.

Hommahan ei päättynyt tähän. Kun pääsimme takaisin Rantakylään ja jätimme Wallun ja Marin kotiin, lähdin peruuttamaan autoa pihasta. Yhtäkkiä näin silmäkulmasta, että punaisenruskehtava koira vilahti ihan auton vieressä. Wallu oli karannut Marilta ja oli lähdössä meidän perään. Miulla alkoi tässä vaiheessa kolkuttaa päässä ajatus, ettei meidän neidin juoksut voi ainakaan kovin kaukana olla. Nyt vaan mietityttää tosissaan. Säikähdin ihan älyttömästi, kun Wallu oli yhtäkkiä ihan auton vieressä, ajatella, jos en olisi huomannut, niin raukka olisi ihan varmasti jäänyt alle. Hui, kun kauhistuttaa pelkkä ajatus. Nyt on pakko mennä toipumaan.