Kisat alkoivat maasto-osuudella, saimme jäljen nro 6. Odottelimme omaa vuoroa hyvän tovin, sillä pääsimme viimeisinä jäljelle. Jana oli aika ryteikköisessä maastossa, muttei mitenkään mahdoton. Kun oma vuoro lähteä jäljelle viimein tuli, lähetin Rinin janalle. Se eteni 10m verkkaisesti, mutta alkoi sitten haahuilla. Sain päähäni kutsua sen pois ja lähettää uudestaan. Rini eteni janalla hyvin, lähti taas kaartamaan vasempaan. Kutsuin sen taas pois, koska luonnollisesti ohjaaja tietää paremmin, missä se jälki kulkee. Rini yritti lähteä samalla linjalla oikealle puolelle, en päästänyt sitä sinnekään. Kun sain sen ajettua janan päähän, Rini haahuili kauemmas, teki töitä kyllä, kun käskin, mutta näin kyllä, ettei sillä ollut jäljen sijainnista hajuakaan. Tuomari käski palata janalle, yritettiin uudestaan, mutta yhtä huonolla menestyksellä. Pian takaa kuului käsky palata takaisin tielle. Peli oli siis pelattu.
Siinäpä sitten todistettiin hieno vuoropuhelu. Tuomari aloitti.
"Meillä on sen verran ikäeroa, että voin pitää sinulle tiukan isällisen puhuttelun."
- Ahaa?
"Oletko sattunut huomaamaan, että koirasi on merkannut jäljen viisi kertaa?"
- Täh?
"Niin että koirasi on sen jäljen merkannut viiteen kertaan, mutta sinä et sitä ole päästänyt töihin."
- Jaa!
"Nyt tehdään silleen, että minä keskeytän teidän kokeen. Menet tuonne janalle uudestaan koiran kanssa ja annat sille kaikki mahdolliset avut, jotta se pääsee jäljelle, niin se ei jää hämmentyneenä ihmettelemään, että mikä tää juttu oikein oli. Ja kun pääset sinne jäljelle, annat sen vaan mennä, etkä sano sille yhtään mitään! Jos se keppejä sieltä nostaa, niin niistä saat kehua, mutta muuten vaan kuljet riimun perässä."
Tanskanen teki työtä käskettyä, ja Rini lähti hienosti jäljestämään. Sen verran se oli tainnut paineistua, kun aisti hermojeni kiristyneen jäljen etsinnässä, että se vähän kaipasi kehua avuksi jäljen nostamiseen. Ensimmäinen keppi nousi ja siitä kehuin vuolaasti. En tiedä, kumpi oli pahempi: sääolosuhteet vai itse jälkimaasto. Aurinko porotti taivaalta ja maasto oli kostea, mikä teki kelistä hiostavan. Hiki virtasi solkenaan jo 100m jälkeä ajettuamme. Maasto alkoi ryteikköisenä ja sellaisena se myös pysyi. Oli hiekkakuoppia, kunnon oja ylitettiin ainakin viisi kertaa. Rini vaan ajoi jälkeä. Se teki kauniit kulmat, kiipesi hiekkakuopan reunaa ylös, ylitti ojat, ylitti märät sammalmättäät, kaikki ongelmitta. Kakkoskeppi jäi metsään, mutta muut kepit nousivat.
Kentälle takaisin ajettuamme vastassa oli kasvattaja Minna, jolle pääsin heti kertomaan ilouutisen, että ohjaaja sössi koiran hienon suorituksen. Oppia ikä ja kaikki. Sitten tuli äkkiä kutsu esineruutuun, jonka halusin maksullisen harjoituksen nimissä ottaa, kun nyt sinne asti oli kuitenkin päästy. Esineruudussa Rini teki upeita syviä pistoja, toisella lähetyksellä taisi nousta puutarhahanska, välissä yksi tyhjä pisto, sitten nousi pikkuinen nahkakukkaro. Tuomari kehui koiran työskentelyä, Rini tekee töitä innokkaasti ja selkeästi pitää esineiden etsimisestä. Ohjaaja sai noottia koiran lähettämisestä kantoihin ja pusikoihin: pitäisi katsoa hyviä väyliä, mihin koiran voisi pistottaa. Esineruudusta 29 pistettä, yksi piste menetettiin, kun Rini toista esinettä luovuttamaan tullessaan juoksi ensin polulle ja vasta sitten mun luo, kun se olisi voinut juosta suoraan minun luokseni.
Tottikseen mennessä alkoi näkyä, että pitkä rankka päivä oli takana. Rini kuitenkin hienosti keräsi itsensä vielä yhteen suoritukseen. Tässä vaiheessa on mainittava, että toinen avoimen luokan koirakko keskeytti maaston jälkeen ja alokasluokan koiristakin vain kaksi osallistui tottelevaisuusosuuteen. Teimme tottiksen kierrättäen kolmea koiraa. Rini oli ensin huilivuorossa, sitten suoritusvuorossa ja lopuksi paikkamakuussa.
Seuraaminen oli vähän väljää ja Rini edisti. Myös henkilöryhmässä koira olisi tuomarin mielestä voinut seurata tarkkaavaisemmin, ja olin samaa mieltä.
Liikkeestä istumisessa Rini jäi jostain syystä seisomaan.
Lähtiessämme suorittamaan liikkeestä maahanmenoa ja luoksetuloa tunsin, että housunlahkeessani oleva kiristysnauha on jossain kiinni. Pikaisella tarkistuksella havaitsin sen olevan Rinin takajalan ympärillä. Tämäkin vielä, taisin silloin jo ajatella hivenen huvittuneena. Pysähdyin ja sanoin tuomarille, että nyt on pakko irrottaa kumilenksu koiran jalasta. Tuomari nauroi, että hän ei ole aiemmin tällaista nähnyt tapahtuvan, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Päästin Rinin pinteestä ja tuomari käski ottaa liikkeen alusta. Jo asettuessani lähtöasemiin tunsin, että kumilenksu oli taas koiran jalassa. Tuomarin kehotuksesta pyöräytin kumilenksun lahkeen sisäpuolelle, ja lopun tottiksen saimme suorittaa siltä rauhassa :D Maahanmeno oli ihan ok, luoksetulossa Rini hidasti vauhtia loppua kohti.
Liikkeestä seisominen oli ok, koira olisi tuomarin makuun voinut olla tarkkaavaisempi.
Tasamaanouto oli ihan ok, Rini olisi voinut palauttaa samalla rytmillä kuin millä lähti kapulalle. Estehyppy oli puhdas, mutta Rini viisti ihan esteen yläreunaa pitkin, minkä vuoksi tuomari toivoi liikkeeseen lisää ilmavuutta. A-este oli hyvä, siihenkin tuomari toivoi palautukseen hieman lisää vauhtia.
Eteenlähetys oli muuten hyvä, mutta Rini alkoi pitemmälle edettyään hakea suuntaa. Tarvitsi kaksi käskyä maahanmenoon. Tätä liikettä pitää siis vielä prepata.
Tuomari kehui meidän yhteistyön olevan mukavaa katseltavaa. Koira sai jälleen kehuja, kun se hienosti lähtee suorittamaan, vaikka ohjaaja on pitkin päivää sekoillut sen minkä kerkeää :D Tottiksesta Rini keräsi meille 80 pistettä. Ei ollut meidän paras tottis, mutta se annettakoon koiralle anteeksi, kun minä se pahempi jarru olin ;)
Kisajärjestelijät kävivät Riniä kovasti kehumassa vielä kokeen jälkeen. Koira sai työpanoksestaan papukaijamerkin, kun se vaan jaksaa yrittää uudestaan ja uudestaan, vaikka ohjaaja toheloi. Moni muu koira olisi kuulemma heittänyt hanskat tiskiin jo aikaa sitten. Mulle jäi kisoista aika hyvä fiilis, vaikka omasta mokasta johtuen koulari jäikin saamatta - ensi kerralla vaan luottoa koiraan miljoonasti enemmän ja vähän ajatusta mukaan. Ei tuo ehkä ihme ole, että itsellä on rutiini hukassa, kun kyseessä oli meidän toiset jälkikisat - edellisistä olikin aikaa jo liki 2,5 vuotta! Kisakalenteria on jo selailtu, eiköhän me piakkoin lähdetä kokeilemaan onneamme uudestaan!
Kommentit