Tämä blogi onkin vähän hiljentynyt, päivittely on keskittynyt lähinnä tuonne pentublogin puolelle. Vuosi vaihtui tuossa välissä, joten lienee aika puida viime vuoden toteumat ja tehdä uusia suunnitelmia tälle vuodelle:

TAVOITTEET VUODELLE 2011

RINI

TOKO:
Nyt tai ei koskaan - tavoitteena voittajaluokan ykköstulos!

Suurista suunnitelmista huolimatta tokokisat jäivät Rinin kanssa viime vuonna käymättä, kun keskityimme enemmän pk-tottikseen. Jos nyt tästä jotain iloa oli, niin se tuotti selkeästi tuloksia: huonoimmat pisteet pk-kisojen tottiksesta oli 85, johon olen jo melko tyytyväinen.

PK:
Treenaillaan hakua ja jälkeä, kisataan jos ehditään. Tavoitteita pitää kuitenkin aina olla, joten tavoitellaan jäljeltä JK2:sta ja hausta HK1:stä ja HK2:sta.

Kävimme kaksi kertaa kisailemassa hakukisoissa, mutta tulokset jäivät saamatta. Jälkikisojen suhteen aktivoiduin vasta loppusyksystä jälleen kerran havahtuessani kisakauden päättymiseen, joten paikkaa ei kovasta yrityksestä huolimatta enää saatu. Saatiin kuitenkin hausta paljon tarpeellista kisakokemusta! Kesän treenien pääpaino oli Rinin kanssa haussa, jälkeäkin ajettiin, mutta melko vähän edelliskesään verrattuna.

AGILITY:
Kisaillaan lisää, otetaan hurja tavoite nousta kakkosiin :)

Puuttuvat ykkösen nollat ovat tiukassa. Kisailtiin mun makuun aika paljon agilityssä, ja fiiliskin oli melkoisen hyvä kisoissa. Ja kun kisatuloslistaa meidän osalta katselee, niin enemmän siellä on tuloksia kuin hyllyjä, mikä lienee kuitenkin aika positiivista!

NÄYTTELYT:
Käydään pitämässä hauskaa, muuta tavoitetta tänne lienee turha asettaa.

Rini sai viimeisen sertinsä Tuusniemen ryhmiksestä, joka oli meille vuoden ensimmäinen näyttely, ja samalla se saavutti ensimmäisen valionarvonsa. Valioitumisen jälkeen näyttelyissä tuli kierrettyä aika vähän, mutta muutama tulos käytiin hakemassa valioluokasta. Rini sai jokaisesta valioluokan näyttelystä ERIn ja yhtä näyttelyä lukuun ottamatta myös SA:n.

VEPE:
Olisi kiva päästä aloittelemaan taas, jos aikaa ja mahdollisuuksia vaan suinkin on...

Aikaa ei valitettavasti ollut :(

PAIMENNUS:
Käydään huvin ja urheilun vuoksi harrastelemassa lisää, jos mahdollisuus vaan eteen tulee.

Pariin otteeseen suunniteltiin paimennukseen lähtöä, mutta aika oli kesällä kortilla - ja paimentamaan lähtö olisi edellyttänyt jättämään toisen lajin treenit väliin.

Lisäksi toivon, että koira pysyy jatkossakin terveenä ja iloisena omana itsenään. Toivotaan myös, että pentusuunnitelmat toteutuvat ensi vuonna :)

Rini kävi silmäpeilauksessa marraskuun alussa, ja neiti todettiin edelleen kirkassilmäiseksi :) Rini on ollut terve ja hyvävointinen koko vuoden, siihen ei voi olla kuin tyytyväinen. Pentuja ei saatu vuoden 2011 puolella, mutta monella viikolla ei mennä vuodenvaihteen yli ;)

NEVE

TOKO:
Nevelle tavoitteena BH-koe, viimeinen alokasluokan ykkönen ja täten TK1 sekä TK2.

Neven kanssa haimme maaliskuussa puuttuvan alokasluokan ykköstuloksen, ja se sai samalla ensimmäisen tittelinsä TK1. BH-koe suoritettiin hyväksytysti syyskuun alussa. Avoimen luokan liikkeitä treenailtiin kyllä, mutta haluan saada sille lisää suoritusvarmuutta ennen kuin vien sen kisoihin. Avointa luokkaa ei siis ehditty korkkaamaan.

PK:
Jatketaan maastolajien treenausta ja haetaan etenkin jäljelle ja keppien ilmaisuun lisää varmuutta. Jos koira on siihen valmis, kisoihin!

Kesän aikana Neven keppi-ilmaisua saatiin vietyä reilusti eteenpäin, mutta vieläkin siinä riittää tekemistä. Jäljen ajajana Neve on huippu! Janatyöskentely tuotti jonkin verran ongelmia, mutta kauden lopussa näkyi jo valoa tunnelin päässä. Kisoihin päätin olla kiirehtimättä.

AGILITY:
Takaisin meidän aktiiviseen treenirepertuaariin! Haetaan lisää varmuutta esteille, ohjaajalle parempaa näppituntumaa koiraan ja kivahan se olisi käydä vaikka leikkimielisesti jo kokeilemassa möllikisojakin :)

Neven kanssa treenailtiin agilityä mahdollisuuksien mukaan, ja huimasti se on mennyt syksyn aikana eteenpäin, vaikka juoksutauko ja reissaaminen ovat häirinneet treeneihin osallistumista. Kauden alussa ei pystytty tekemään muutamaa estettä pitempää rataa, mutta nyt voidaan tehdä jo huomattavasti pitempää. Kontaktit kaipaavat vielä vahvistamista, pikkuhiljaa vähennetään apuja myös kepeiltä. Neve on hyvin erilainen ohjattava kuin Rini, joten ohjaajalla riittää sen kanssa ihmettelemistä. Mölleihin en ihan vielä uskaltautunut ;)

NÄYTTELYT:
Käydään muutamassa jälleen pitämässä hauskaa ;)

Neve kävi vuoden aikana kolmessa näyttelyssä, yhdestä se sai H:n ja kahdesta EH:n. Hauskaa sen kanssa oli! Saana esitti Neven Varkauden näyttelyssä, ja tämä parivaljakko näytti niin upealta, että kenties Saana nähdään Neven kanssa kehässä toistekin... ;)

PAIMENNUS:
Tätä lisää, kiitos!

Ei ehditty :(

VEPE:
Vepe voisi olla hauska laji Neven kanssa, joten jos mahdollisuus on ja aikaa riittää, olisi kiva päästä kokeilemaan!

Tähänkään ei aika riittänyt, ikävä kyllä. Uimassa Neve sai käydä kyllä pitkin kesää, lähes päivittäin, ja siitä se nautti täysin siemauksin :)

Lisänä myös toive, että Neve pysyisi terveenä ja omana iloisena itsenään (eikä koskaan kasvaisi aikuiseksi razz.gif)

Neve kävi silmäpeilauksessa marraskuun alussa, ja neiti katselee maailmaa edelleen kirkkain silmin :) Muutenkin Neve on ollut terve ja oma iloinen itsensä. Ei näytä olevan pelkoa, että se kasvaisi aikuiseksi ;)

TAVOITTEET VUODELLE 2012

RINI

TOKO:
Haetaan uutta puhtia tokon treenaamiseen, ei oteta kisapaineita.

PK:
Haun osalta toivon, että saataisiin korjattua kisatilanteessa mönkään menevät osa-alueet kuntoon. Tavoitellaan edelleen HK1:stä ;) Ajetaan jälkiä sen verran, mitä ehditään, ja jos hyvältä näyttää, niin kisoihin tavoittelemaan JK2:sta.

AGILITY:
Pidetään yllä hyvää mieltä! Pentuprojektin takia jätän Rinin ilmoittamatta kevään treenikaudelle, joten ohjattua agilityä jatkamme toivottavasti seuraavan kerran ensi syksynä. Jokusissa kisoissa voisi käydä.

NÄYTTELYT:
Olisi kiva päästä katselemaan näyttelykehiä rajojen ulkopuolella... ;)

TERVEYS:
Toivon, että Rini saa olla jatkossa yhtä terveenä kuin mitä se on ollut tähän asti, ja on ihana oma itsensä! Toivotaan, että synnytys ja pentuaika menee hyvin, ja että saadaan terveitä pentuja.

NEVE

TOKO:
Kilpailemaan avoimeen luokkaan ja sieltä koulutustunnus TK2. Tottiksen hiomista pk-kisoja varten.

PK:
Jatketaan jäljen ja esineruudun treenausta. Jäljellä työn alle saada sujuva janatyöskentely ja varma keppi-ilmaisu. Erimittaisia jälkiä erilaisissa maastoissa.

AGILITY:
Nevellä on upea asenne agia kohtaan, ja kevään aikana mulla on mahdollisuus keskittyä yksistään sen viemiseen eteenpäin tässä lajissa. Käytä siis aika hyödyksi! Kontaktit varmoiksi, kepeiltä avut pois ja kisakentille!

NÄYTTELYT:
Muutamassa voisi pyörähtää huvin ja urheilun vuoksi :)

TERVEYS:
Toivotaan, että Neve pysyy terveenä ja iloisena omana itsenään - menettämättä tuota ihanan lapsekasta asennetta elämään!