Eiliselle oli sovittu toko-/tottistreenit vähän isomman porukan kanssa. Ennen treeneihin menoa kävimme lenkillä Saijan ja koirien kanssa Laajavuoressa. Sää oli ihanan syksyinen auringonpaisteineen.

Treenit oli sovittu Aholaidan kentän takana olevalle jalkapallokentälle, kun yhdellä koiralla oli juoksut. Häiriötä oli kentällä mukavasti, kun paikalla olivat Elli ja Katla, Saija ja Edi, Julia ja aussie Cairo sekä lapinkoiran pentu ihmisensä kanssa. Neven kanssa otettiin kaikki ilo irti häiriöstä, eli tehtiin mahdollisimman keskellä.

Neven kanssa tein alkuun seuraamista, vähän pitempiä pätkiä välissä, ja välillä lyhyempiä. Liekö häiriöllä ollut osansa asiassa, kun paikka tahtoi lipsua aiempaa vähän enemmän. Yritin Neven kanssa kyllä myös kiinnittää huomiota perisyntiini eli jatkuvaan palkkailuun - jos neiti ei tehnyt kunnolla, ei herunut palkkaakaan. Joukossa oli lukuisia hyviä pätkiä, joten olen kyllä Neven työskentelyyn oikein tyytyväinen. Teimme välillä jo käännöksiä oikealle ja vasemmalle, ja havaitsin, etten ollut tullut ajatelleeksi, että käännöksissä oikealle Neve edelleen keulii mun edelle. Tätä täytyy siis ryhtyä treenaamaan erikseen ja miettiä siihen myös joku konsti.

Liikkeestä maahanmenossa tein alkuun muistutuksena takaperinkävelyä, josta käskytin Neven maahan. Maahanmenot tulivat jo niin varmasti, että rohkaistuin kokeilemaan liikettä Neven seuratessa sivulla. Neve meni maahan ihan oikein, mutta tiedän sen pystyvän vielä säpäkämpäänkin suoritukseen. Harjoitukset siis jatkuvat.

Otin kaukokäskyjäkin taas pitkästä aikaa, ja tauko kyllä näkyi liikkeessä. Neve teki n. 2 metrin matkasta ihan nättejä vaihtoja oikealla tekniikalla, mutta jos yritin yhtään ottaa vielä välimatkaa, se ei millään noussut istumaan. Tästä siis näkee, että liike on vielä hyvin epävarma ja vaatii paljon lisää toistoja. Yritin sitten palkkailla Neveä taas pelkästä ylösnoususta, ja kyllä se sieltä nousi, kun vaan olin kärsivällinen.

Lopuksi otettiin rivipaikkamakuu neljällä koiralla, Neven kanssa jäimme rivin keskelle. Neve olisi luultavasti pysynyt hienosti makuulla, jos en olisi saanut päähäni vaihtaa pusikossa paikkaa kesken kaiken. Neve pysyi paikallaan, mutta nousi istumaan. Käskin sen uudestaan maahan, kävin välissä koiran vieressä ja annoin uuden paikallaolokäskyn. Loppuajan Neve makasi hyvin, kerran kävin välissä palkkaamassa. Tämäkin liike vaatii lisää harjoitusta, kestoa, varmuutta, ja kun alkaa sujua varmemmin, myös häiriötekijöitä.

Rinin kanssa oli tarkoitus tehdä lähinnä motivoiva treeni. Saimme treeneissä muodostettua henkilöryhmän, kun lapinkoirapennun omistajan mies tuli treenejä katsomaan. Tein Rinin kanssa lyhyen pätkän seuraamista ja yhdistin siihen henkilöryhmän. Henkilöryhmä meni hienosti.

Jäävissä liikkeissä ei ollut ongelmia. Luoksetulo onnistui hyvin, annoin pienen käsiavun, jotta saisin Rinin tulemaan loppuun asti hyvällä vauhdilla. Kädet pitää vaan muistaa siirtää takaisin paikalleen ennen kuin Rini on perillä, muuten se törmää ja yrittää tunkea jalkojen välistä selän taakse ;)

Jaliskentällä ei ollut pk-esteitä, joten otettiin vaan tasamaanouto. Siinä ei huomauttamista.

Eteenlähetykseen olin vienyt kentän toiseen päähän palkan jo viedessäni Neveä kentältä. Yritin muistaa Elliltä saamani neuvot ja huomiot edellistreeneistä ja mietin, miten lähetyskäteni ojennan. Rini bongasi jotain kentän oikeasta laidasta, joten lähetyskäteni suoruudesta huolimatta suunta oli heti voimakkaasti oikeaan. Kutsuin sen takaisin ja annoin aika voimakkaat avut menosuuntaan päin. Uudella lähetyksellä Rini irtosi suoraan palkalle saakka.

Riniä pallolla palkatessani tein pari valeheittoa, joilla Rini irtosi eteenpäin. Käskin sitä menemään maahan ennen kuin oikeasti heitin pallon neidille. Käskynantohetki pitää miettiä tarkkaan: Rini pysähtyy kyllä käskyn kuullessaan, mutta jos se ei suht heti osoita merkkejä aikeista mennä maahan, se tarvitsee uuden käskyn - muuten se alkaa hiljalleen lipua takaisin mua kohti.

Sitten siihen osioon, jossa mentiin pieleen. Sain postissa eilen kunnon kiintorullan, josta olen haaveillut jo pitemmän aikaa. Kyseessä on siis aito ja oikea norskirulla. Vaikka mulla on koiria ollut jo aika monta vuotta, en näköjään vielä ollut oppinut, että kisojen alla ei pidä enää mennä tekemään mitään uusia viritelmiä. Mun viritelmä oli koeajaa norskirulla Rinille sisään, jotta voisin käyttää sitä kokeessa, koska senhän piti toimia ihan samalla tavalla kuin meidän nykyinenkin. No, toisin kävi.

Olin jo aiemmin säätänyt rullan olevinaan Rinin mitoille sopivaksi, jotta se saa napattua rullan helposti suuhunsa. Elli odotteli kentän päässä olevien pusikoiden suojassa. Jo lähtökohtaisesti treeni ei sujunut ajatuksieni mukaan, sillä Rini teki omia sovelluksiaan siinä sivussa: se olisi mielellään käynyt ilmaisemassa myös kentän kauempaa ohittavia ihmisiä. Noh, kun viimein sain Rinin menemään Ellille saakka, rulla oli kuitenkin niin kireällä, ettei se saanut sitä suuhunsa. Säädin rullaa välissä uudestaan ja eikun uutta yritystä perään. Nyt Rini sai rullan suuhunsa, mutta se jostain syystä keksi napata suuhunsa myös pannan. Mietin vaan sitä sen touhua katsellessa, että kun se rullaa tuodessa vielä saa tassunsa jotenkin rullan ja pannan väliin, niin sillä on leuka sijoiltaan. Ei näyttänyt kovin turvalliselta.

Tässä vaiheessa totesin, että vanhassa vara parempi, joten vaihdoin kiintorullan vanhaan. Otettiin pari pistoa lisää, mutta Rini oli välissä mennyt sen verran hämilleen, ettei ilmaisu tullut enää niin luonnostaan. Ensimmäisellä kerralla Rini mietti hetken ennen kuin otti rullan suuhun, mutta toisella kerralla se tuli kaksi kertaa Ellin luota välillä pois ilman rullaa. Ja Tanskanen huusi hallelujaa, uhosi ampuvansa päänsä, jos jostain toimivan pyssyn saisi, ja hakkasi loppuillan päätään seinään.

Ja jos soppa ei ole jo tarpeeksi sekaisin, niin tänään mennään tekemään vielä korjaava treeni metsään irtorullilla, jotta saataisiin ilmaisu taas toimimaan. Mä yritin miettiä eilen illalla, että Rinillä on lukemattoman monta toistoa enemmän onnistuneita ilmaisuja kuin niitä pieleen menneitä, joten elättelen toiveita, että sillä jonkinlainen muistikuva toimintakaavasta on olemassa.