Tänään oli taas aika agilityn. Musta tuntuu välillä, ettei mun elämään muuta mahdukaan, vaikka omatoimitreenit on jääneet treenaamatta. Noh, vielähän tässä ehtii.

Lykkäsin tämän päivän harjoitukset samaan kuvaan, kun eivät olleet niin älyttömän isoja. Meidän ryhmästä oli tänään paikalla ruhtinaalliset kaksi ihmistä, joten ehdittiin tehdä rauhassa ja paljon kaikenlaista kivaa. Tarja oli kehitellyt meille lisää valssiharjoituksia.

Tässä harjoituksessa koira osasi ohjaajaansa paremmin. Mä en nyt oikein ymmärrä, mikä mun ongelma on, kun en osaa viedä enää kumpaakaan koirista. Musta on tullut joku outo puhekone, joka ei osaa vaieta, eikä kyllä juostakaan.

Havaitsin jälleen kerran, että Nevehän osaa, kun sitä vaan vie. Kun siis tungin kurkkuuni kuvitteellisen tulpan, jolla blokattiin kaikki asiaan kuulumaton puhe, ja keksin liikutella jalkojani vähän vikkelämmin, tämä harjoitus jopa toimi ;) Tänään havaittiin, että huolellisen viemisen lisäksi Neveä viedessä pitää miettiä vielä ohjauksen ajoitustakin. Pariin kertaan Neve jopa luopui esteen suorittamisesta, kun käännyin valssiin liian ajoissa. Rauhallinen ja huolellinen vienti on Neven kanssa kaiken A ja O.

Takaakierto ei ollut Nevelle vaikea, kun älysin käyttää niistoa hyväkseni. Mä vein takaakiertoa monesti niin leveästi, että ajoin itse koiran keskimmäisen hypyn (3) ohi. Valssi neloshypyn jälkeen oli myöhässä, joten Neve teki omatoimipersjätön hakemalla putken pelkällä käskysanalla. Harjoittelin sen vielä muutaman kerran niin, että otin niistolla ja namin kanssa, jotta saatiin valssi onnistuneesti harjoiteltua.

Peilikuvana oli oikeastaan samat ongelmat kuin alkuperäisessäkin. Ainut uusi juttu oli, että olin myöhässä viimeiselle hypylle tehtävässä valssissa. Koira teki kuitenkin oikein, koska olin vahingossa vienyt sitä d-hypyn kauempaa siivekettä kohti, joten koiran tulosuunta hypylle blokkasi siltä väärän putkenpään mahdollisuuden. Pistin viimeiseen yritykseeni kaikkeni, se meni onnistuneesti.

Kolmen esteen suorassa oli nousuja ja laskuja, ja se tehtiin takaperin ketjuttamalla. Neve teki pari ensimmäistä rengasta väärin, joten annoin sille enemmän apuja. Parin onnistuneen renkaan jälkeen jätin Neven pituuden taakse ja menin itse renkaan taakse kutsumaan koiraa. Neven hypyn pituus ei riittänyt ihan, joten se kolautti pari pituuden palikkaa nurin mennessään. Uudella yrityksellä se kiersi koko pituuden, ja mua melkein huvitti, kun olin osannut arvata, että se sen tekee. Nyt, kun mulle alkaa pikkuhiljaa muodostua näitä perstuntumia Nevestä, mun pitäis alkaa pikkuhiljaa kokeilla luottaa niihin, ettei takis samoja mokia kuin Rinin kanssa aikanaan.

Otimme pituuden pari kertaa erikseen, ja mun juokseminen Neven rinnalla helpotti pituuden jänskäilyä. Rengas vaan oli vielä sen verran epävarma, ettei Neve osannut hakea sitä mun juostessa sen rinnalla. Tarja meni renkaan taakse namitädiksi, ja tällä tavalla saimme harjoituksen onnistumaan. Hypyn tulo mukaan suoraan ei haitannut, hyvin meni.

Lopuksi otimme A:ta erikseen, ihan viimeisenä otin hypyn ennen A:lle menoa. A:n kontaktit vaikuttavat aika hyvältä. Vasemmalta puolelta viedessä pitää vielä antaa käsi avuksi, jotta Neve varmasti myös pysähtyy kontakteille. Hypyn kanssa vauhtia tuli jo niin paljon lisää, että ensimmäisellä kerralla Neve juoksi hypyn jälkeen mun ohi ja suoritti A:n omine lupineen. Toisella kerralla pysäytin sen vauhdista tunkemalla namikäden sen nenän eteen, mutta namin syömisen jälkeen seurasi ajatus, ja Neve lähtikin mun perään kiertäen esteen. Kolmannella kerralla palkkasin edelleen pysäyttäen koiran ylösmenokontaktille, sen jälkeen annoin napakamman käskyn A:lle ja näytin toisella kädellä menosuunnan. Alastulokontaktilta Neve lipsahtaisi mielellään pois nopeuden kasvaessa, mutta pitää vaan sitkeästi vaatia siltä pysähtymistä.

Rini oli mulla mukana katselemassa treenejä, kun kävimme vähän pitemmällä lämmittelylenkillä ennen treeneihin menoa Ainon ja karjisten kanssa, ja treenien jälkeen kävelimme pitemmän lenkin kotiin. Rini vaikutti hallilla perin loukkaantuneelta, kun se ei päässytkään tekemään mitään, mutta se taisi unohtaa sen kirmatessaan pitkin metsiä lukemattomien hepuleidensa ohella. Kumma juttu sekin, että taivaalta tuli vettä kuin saavista, mutta siitä huolimatta piti molempien tyttöjen mennä uiskentelemaan jokaiseen suolampeen, joka vaan matkan varrelle sattui. Ei siis liene yllätys, että kotiin tultuamme tytöt pääsivät suoraan kylppäriin ja suihkun kautta vasta muihin tiloihin.