Eilen päästiin taas hakuilemaan porukassa. Kokoonnuimme aussieryhmän ja oman ryhmän voimin taas Särkivaaran risteyksessä ja jakaannuimme uusiin ryhmiin, jotta saataisiin vähän vaihtelua maalimiehiin. Alueen tallasimme Selkielle hyvin loivaan mäkeen, alue laski vasemmalle ja nousi oikealle. Pyysin taas vähän isompaa aluetta, joten tallattiin n. 130m x 100m alue.

Sää oli ihanan viileä ja kerrankin saimme hieman apua tuulesta! Maasto oli kangasmetsää, paikoitellen hyvinkin ryteikköistä. Vielä näin sivuhuomautuksena mainittakoon, että mustikoita oli paljon, ne olivat isoja ja niitä tuli nautiskeltua treenien aikana jokunen ;)

Rinille otettiin treeni kahdella siirtyvällä maalimiehellä, ilmaisut kiintorullalla, palkkaus tilanteen mukaan. Ensimmäinen ukko oli vasemmalla etukulmassa, koira lähti vastatuuleen, joten hajuapua tuli varmaan ainakin jonkin verran. Rini teki hyvän piston, vähän joutui hakemaan hajua, mutta löysi ukon ongelmitta ja teki hyvät ilmaisut. Maalimies leikitti napakasti ja lyhyesti wubballa, ja lähdettiin jatkamaan etsintöjä.

Toinen maalimies oli oikeassa etukulmassa, ja otettiin tämä ukko puolipakona, jotta koira varmasti myös menisi etukulmaan saakka. Rinillä oli selkeä ajatus suunnasta, kun näki ukon pakenevan metsään. Ei aikaakaan, kun koira tuli jo takaisin rullan kanssa, siitä lähdettiin näytölle, ja ukko palkkasi taas napakasti heittelemällä pari kertaa wubbaa.

Vasemmalle harjoittelimme alueen keskiosan tuntumassa tyhjää pistoa. Olisin toivonut pistoon ihan hitusen enemmän syvyyttä, mutta muuten pisto oli kyllä ihan sievä ja melko laajakin. Mun oli tarkoitus myös heittää Rini yliheitolla puolipakenevan ukon perään oikealle, mutta Rini oli niin nopea eikä nähnyt mun heittokättä, joten yliheitto ei onnistunut. Otin koiran sivulle, näytin pakenevan ukon ja lähetin koiran perään. Ilmaisu oli onnistunut, tältä ukolta ei herunut palkkaa.

Vasempaan takakulmaan oli ukko mennyt meidän ollessamme edellisellä näytöllä. Odottelimme hetken keskilinjalla, josko tuuli antaisi apuja, ja antoihan se: Rini oikein säpsähti, kun se haistoi ukon. Lähetin koiran hommiin, ja töitä se sai vähän tehdäkin, sillä ukko oli lähetyspaikalta arviolta n. 30m vielä oikeaan. Rini työskenteli oikein järjestelmällisesti, löysi ukon ja teki kauniin ilmaisun. Niin upeasta työstä piti antaa palkkaa ;) Maalimiehenä ollut Anni kertoi Rinin antaneen pusun ennen lähtöään rulla suussa takaisin. Siinä vaiheessa oli jo pakko sanoa, että Anni saa pitää itseään arvossa - Rini ei nimittäin ihan kenelle tahansa pusujaan jakele ;)

Otettiin vielä oikeanpuolimmainen takakulma, jossa Hilkka odotteli haamumaalimiehenä. Rini lähti hienosti, palasi pian rulla suussaan ja näytölle lähtiessämme huusin Hilkalle, että koiran saa palkata suoraan. Treeni oli melkoisen raskas, ei yksistään maaston osalta, joten palkka tuli tarpeeseen. Isompia alueita treenatessa kannattaa jatkossakin hyödyntää haamuja ja puolipakoja, jotka innostavat koiraa työskentelyyn. Tämä treeni oli tämän kesän ehdottomasti paras, ja tuntuipa hyvältä onnistua monen pieleen menneen treenin jälkeen! Heräsi taas itsellä usko, että kenties sinne kisakentille voisi suunnatakin vielä tänä syksynä - aiempien treenien valossa en välttämättä olisi niin innokkaana kisoihin lähtenyt!

Nevelle olin tallannut n. 300m pitkän jäljen Tukholminlammen lähettyville jo ennen hakutreenejä, joten se käytiin vielä ajamassa ennen kotiinlähtöä. Keppejä jäljellä oli 5, jana viitisen metriä. Ensimmäinen lähetys janalle ei onnistunut, koira kaartoi heti voimakkaasti vasempaan. Mentiin vähän lähemmäs, toisella lähetyksellä irtosi jäljelle asti, joskin kävi jäljen toisella puolella hakemassa hajua, siinä sivussa yritti myös ottaa takajäljen.

Jäljen ensimmäinen pätkä mentiin melkoisella vauhdilla, ja vauhti rauhoittui oikeastaan vasta ensimmäisen kepin ilmaisun jälkeen. Jäljen ensimmäinen keppi jäi metsään, menimme kulmasta yli ja jonkin aikaa harhailimme metsässä, kunnes Neve löysi jäljen uudestaan ja jatkoi hommia. Toinen keppi nousi, luovutus ihan kohtalainen. Palkkauksen jälkeen vauhti tosiaan vähän rauhoittui ja työskentely oli keskittyneempää. Parissa kohtaa Neve pyöri taas jonkin aikaa, ennen kuin lähti jatkamaan matkaa eteenpäin. Kaikki loput kepit löytyivät jäljen varrelta, joten lopullinen saldo oli neljä keppiä. Kulmat ovat nyt parissa viime treenissä olleet Nevelle jotenkin haastavia, joten seuraavaan jälkeen tallaillaan niitä paljon.