Aktiivinen treeniputki koirien kanssa jatkuu.

Eilen käytiin ottamassa lisää tokoa/tottista Mutalan koulun hiekkakentällä Marin ja Moonan kanssa. Neve pääsi tekemään rivipaikkamakuuta Lilyn ja dobberi-Jykän kanssa. Menin piiloon kentän laidalla olevan pöntön taakse. Paikkamakuulla kestoa jotain kahden minuutin luokkaa, en käynyt välissä palkkaamassa. Neve pysyi hyvin! :)

Pienen välivirittelyn jälkeen jatkettiin Neven kanssa seuraamisella. Seuraaminen oli hieman parempaa kuin edellispäivänä, mutta paikoitellen siinä oli edelleen toivomisen varaa. Täyskäännöksiä tehtiin paljon, kun niissä tuntuu nyt olevan eniten ongelmia. Käännökset paranivat, mitä enemmän niitä teki, joten toistoja vaan lisää.

Luoksetuloa tehtiin niin, että Moona seisoi varmistamassa, ettei koira karkaa lelulle. Neve yritti sinkaista lelulle kuten ennenkin, mutta tuli nuivana (ja hitaasti) mun luo, kun havaitsi varastamisyrityksen turhaksi. Otettiin uusiksi, uusintana meni kuten pitikin, joskin pysäytys voisi olla säpäkämpi. Pitää ottaa pelkkiä pysäytyksiä vähän erillään vaikka namin kanssa, josko se auttaisi.

Lopuksi otettiin kaukokäskyjä. Neve teki vaihtoja hyvin, mutta sen kanssa pitää olla tarkka, että se nousee kunnolla.

Rinin kanssa jatkettiin tottiksen merkeissä. Kun Moona ja Mari siinä mukavasti olivat, tehtiin Rinille kunnon häiriötreeni. Aloittelin seuraamisella niin, että Mari kulki meidän vierellä seuraamiskaaviossa. Rini ei Marista ottanut häiriötä laisinkaan, mukavasti seurasi mukana. Otettiin myös henkilöryhmää, Moonaa kierrettiin ahkerammin, kun vieraita kiertäessä tulee herkemmin ujosteltua. Eipä onnistunut siinäkään koiran jallittaminen, Rini teki töitä upeasti.

Otin jäävät liikkeet, istuminen oli nappisuoritus, samoin maahanmeno. Luoksetuloa varten pyysin Moonan seisomaan siihen meidän väliin. Rinin luoksetulovauhdissa on tapahtunut huima parannus parempaan, kun vaihdoin käskysanan ja äänensävyn innostavammaksi. Rini vilkaisi tullessaan Moonaa sillä silmällä, että pitäisikö Moonaa käydä vähän moikkaamassa, mutta hienosti tuli mun luo.

Lopuksi otettiin eteenlähetys. Wubba oli näkösällä kauempana kentällä, joten Rinillä oli taas selkeä näkemys, mitä oltiin tekemässä. Sehän tietää yleensä edistämistä. Mieluummin innolla eteenpäin kuin maleksien taaksepäin ;) Koira lähti hyvällä vauhdilla eteen ja löysi lelun. Treenin jälkeen leikittiin yhdessä lelulla.

Eiliset hakutreenit peruttiin helteen vuoksi, vaikka eilen oli viileämpi keli kuin viikko sitten. Pääsimme tänään onneksi Seijan, Marin ja Minnan kanssa treenailemaan hakua Sipriin. Lähdimme koirien kanssa hyvissä ajoin aamulla liikenteeseen tallaamaan jälkiä. Mari tallasi Nevelle jäljen vanhenemaan.

Aamulla Joensuussa raivosi ukonilma ja rankkasade, ukonilma hellitti hakutreeneihin mennessä, mutta pienestä vesisateesta saatiin nautiskella jonkin aikaa. Tallattiin n. 70m syvä alue, mutta leveyttä oli molemmin puolin n. 60m. Rinille siirtyvät ukot, ilmaisu kiintorullalla, tarkoitus treenata vähän palkattomuutta, sivulle tuloja ukon ilmaisun jälkeen ja alueen kunnollista tarkistamista.

Ensimmäinen ukko piiloutui ihan oikeaan etukulmaan. Rini lähti hyvin hommiin, mutta pisto kääntyi vasempaan eikä koira irronnut riittävän pitkälle. Parin tyhjän jälkeen pyysin haamun, josta Rini innostui niin, että pinkoi tuhatta ja sataa ukolle. Ilmaisu oli tyylipuhdas, ja ensimmäiseltä ukolta tiedossa oli myös palkka. Ukko lähti siirtymään Rinin nähden, jotta jätettäisiin koiralle mielikuva, että metsään jäi ukko.

Toinen ukko löytyi ensimmäisellä pistolla ongelmitta, ilmaisu hyvä. Tältä ukolta ei palkkaa, mutta siitä ei hämmennytty. Tämäkin ukko lähti siirtymään Rinin nähden uutta piiloa kohti.

Kolmannelle ukolle koiran lähetettyäni aloin ihmetellä, kun jostain läheltä kuului ihmisten kaakatusta. Rini kuuli sen tietysti myös ja lähti tarkistamaan tilannetta. Koira katosi näköpiiristä, odottelin, että se tulisi itse takaisin, mutta kun ei alkanut kuulua, kutsuin. Rini ilmaantui vierelleni hyvin kutsusta, olin juuri lähettämässä sitä uudestaan etsimään, kun hakualueemme poikki meni kaksi ratsastajaa hevosineen sekä tallirusselin kanssa. Täytyypä sanoa, että harvemmin tällaista häiriötä saadaan! Noh, odoteltiin sen aikaa, että heppaset ja russeli poistuivat alueelta, ja jatkettiin treenejä. Seuraavalla pistolla Rini nosti kolmannen ukon, ilmaisu moitteeton. Olin ajatellut, ettei tämäkään ukko palkkaa, mutta kun nämä odottamattomat häiriöt olivat olleet kuvioissa mukana ja Rini toimi upeasti, palkattiin kuitenkin.

Neljättä ukkoa etsittiin jokusen piston verran, Rini taisi nostaa ukon kolmannella pistolla haettuaan hajun kauempaa. Painostava keli ilman tuulenpihaustakaan alkoi verottaa koiraa siihen malliin, että siihen oli hyvä lopettaa treeni. Hyvät treenit oli!

Neven jälki ehti vanheta kolmisen tuntia. Jana oli jokusen metrin, ensimmäinen lähetys meni pieleen. Moona antoi vinkin lyhentää matkaa, mikä kuulostikin varsin fiksulta. Pitää yrittää treeneissä helpottaa janoja, jos ei onnistu, ja oikeasti ottaa janatreeniä erikseen.

Alkujälki oli melkoista pyörimistä, en oikein ottanut selvää, oliko jäljen haju levinnyt niin laajalle, pyörittikö joku ilmavirtaus hajua vai mikä siinä oikein oli. Neve teki kyllä niin kovasti töitä, että selvitti pyörrekohdat, mutta jonkin aikaa niissä jouduttiin aina odottamaan, ennen kuin päästiin etenemään. Toinen pitkän ajan pyörimispaikka tuli ensimmäisessä kulmassa, kun Neve kiersi niin monta kertaa puun ympäri, että liina meni solmuun. Siitäkin selvittiin ajan kanssa eteenpäin, kun vaan annoin koiran tehdä töitä ja miettiä itse, missä jälki menee.

Neve nosti kaikki kuusi keppiä, ja loppujälki meni upeasti. Tavoitteena oli lähinnä treenata jonkun muun tallaamaa jälkeä kuin mun, sillä tää kesä on mennyt kiireiden takia mun tallaamien jälkien varassa. Neve ei yhtäkkisestä tallaajan muutoksesta ollut millänsäkään, mikä oli varsin positiivista.

Koirat ovat olleet varsin tyytyväisiä taas päivän treenitarjontaan. Huomiselle suunniteltiin taas tottistreenejä... ;)