Viikonloppuna oli yksi kesän kohokohdista – Hazelmoor-tapaaminen nimittäin! Tapahtumaa on ehditty odottaa innolla jo hyvän aikaa, ja jälleen kerran saimme huomata, ettei sitä odotettu turhaan.

Lähdimme tyttöjen kanssa matkaan jo perjantaina. Alkuviikosta ehdittiin säätää moneen otteeseen, lähdetäänkö liikkeelle junalla ja mihin aikaan (ja ennen kaikkea minne), mutta loppujen lopuksi lähdimmekin reissuun autolla. Onneksi yksin ei tarvinnut matkaan lähteä, sillä Varkaudesta kyytiimme nousivat Minna ja Vanu (Hazelmoor Vivid Vanilla). Matka taittuikin mukavasti, kun oli matkaseuraa. Ilta oli jo pitkällä saapuessamme Valkeakosken kennelkerhon majalle, vaan tunnetusti meno vaan kiihtyi, mitä pitemmälle yöhön päästiin ;) Minna oli jo paikalla meitä odottelemassa Virpin, Lotan, Jentsun sekä tietysti koirien kanssa. Istuimme siinä iltaa yhdessä vaihdellen kuulumisia ja puhellessa niitä näitä.

Yö oli jo reippaasti pikkutunneilla, kun lopulta selvisimme yöpuulle. Me majoituimme Minnan ja Vanun kanssa yläkertaan. Plyymerlet pitivät hyvin huolen, etteivät omistajat nukkuneet liian sikeästi: Vanu kävi vähän väliä kokeilemassa, josko joku heräisi heitä viihdyttämään, ja Rini ja Neve olivat kuulemma vuorotellen käyneet tarkistamassa, että Minna oli yhä sängyssä. Aamulla herääminen oli vähän jähmeää, mutta kun siitä silmänsä kunnolla auki sai, meno oli yhtä villiä kuin ennenkin.

Aiempina vuosina sää on suosinut, vaan tällä kertaa meitä hemmotteli etenkin aamupäivästä tylsä vesisade. Tulijoiden määrään se ei onneksi vaikuttanut, sillä paikalla oli kiitettävästi porukkaa. Alustavien treenilistojen tuhertamisen jälkeen suuntasimme Lotan ja Jentsun kanssa metsästämään meille sopivia jälkimaastoja. Jonkin aikaa niitä etsittiinkin, vaan lopulta löysimme Pälkäneentien varresta ihan mukavanoloista metsää. Vesisade ei hellittänyt, joten maasto oli märkää. Jäljet saatiin kuitenkin kaikille neljälle koiralle, joten palasimme takaisin majalle koiria hakemaan ja suuntasimme takaisin.

Rinille Jentsu oli tallannut n. 200m pitkän jäljen, jossa oli kolme kulmaa. Jana oli arviolta 25m, maasto vaihteli heinikkoisesta paikoitellen kiviseen kangasmetsään. Jäljellä kuusi keppiä. Janatyöskentely oli Riniltä ihan ok, on se tehnyt huonompaakin. Muuten eteni suoraan, mutta kerran teki koukkauksen vasempaan. Jälki kuitenkin löytyi ja lähdettiin jatkamaan eteenpäin. Ensimmäisellä kepillä Rinillä tuli ilmeisesti jokin oikosulku: se nappasi kepin suuhunsa, lähti tuomaan sitä mulle, mutta sitten yhtäkkiä sylkäisikin sen kesken kaiken suustaan ja lähti jatkamaan jäljestystä. Olin sen verran ihmeissäni tästä, etten osannut siihen puuttuakaan. Nappasin kepin sitten itse matkaan ja yritin kytätä, mitä koira tekee seuraavalla kepillä. Seuraavat kepit sitten nousivat ihan normaalisti ja palautuivat käteen saakka viimeistä lukuun ottamatta. Viimeistä keppiä Rini ei bongannut lainkaan, joten loppupalkka jäi saamatta. Kulmatyöskentely oli ihan mukiinmenevää, parempaa jäljestystä on kyllä nähty.

Nevelle Lotta teki suhteellisen suoran jäljen, jolla oli mittaa n. 150m, keppejä kuusi. Jana oli ehkä 7m, maasto aika heinikkovoittoista. En vieläkään joko osaa lähettää Neveä janalla tai sitten sillä ei ole minkäänlaista käsitystä, mitä sen janalla pitäisi oikein tehdä. Olen vähän neuvoton tuon janan suhteen, pitää kysyä neuvoa viisaammilta. Jäljelle päästiin avustusten kera, mutta jäljestys oli ensiluokkaista. Keppityöskentelyssä jouduin jäljen loputtua kysymään neuvoa Lotalta ja Jentsulta. Ongelmanahan on, että Neve kepin ilmaistuaan jatkaisi mieluummin jäljestystä kuin kuluttaisi aikaansa keppien luovuttamiseen. Keppi nousee maasta suuhun hyvin varmasti, mutta mitä sen jälkeen tapahtuu, riippuu aina vähän treenikerrasta. Joskus Neve vain jatkaa suoraan eteenpäin jäljellä, joskus taas se vilkaisee minuun ja jää pelleilemään kepillä. Lotan ja Jentsun kanssa pohdiskeltiin, että Nevelle on vielä epäselvää, mitä sen pitää kepille tehdä sen nostamisen jälkeen. Lisäksi jäljen ajaminen on sille mitä ilmeisimmin paljon palkitsevampaa kuin palkka, joka mulla on antaa vastineeksi kepistä. Neuvoksi tähän sain, että pitää tehdä ilmaisutreeniä erikseen: vahvistaa kepin luovuttamisen koreografiaa. Jos keppi ei tule mulle käteen asti, jälki loppuu siihen.

Sää muuttui suotuisammaksi heti sen jälkeen, kun olimme kastuneet jälkimetsässä litimäriksi – aurinko tuli esiin pilvien takaa! Kävimme nautiskelemassa pöydän antimista ennen kuin suuntasimme kentälle katsomaan, mitä muut olivat sillä aikaa puuhastelleet. Treenit kävivät kuumina sekä tokon että agilityn puolella, mun jalat veti kovasti agilityesteiden suuntaan. Siinä sivussa käytiin myös kuvauspisteellä, Noora ahkeroi koko päivän kameran kanssa. Tässä pari otosta:

Rini seisoo. ©Noora Saros

Välissä tehtiin rivipaikkamakuutakin koirien ollessa ihan vieri vieressä. Komeassa rivistössä on peräti 18 Hazelhölmöä:

Jos joku ei laskuissa ihan pääse siihen 18:aan, niin ei ihme - osa koirista jää nimittäin harmittavasti hieman toisten taakse!

Meidän Nessu-reppana taitaa olla kaikista Hazelhölmöistä se kaikista hölmöin ;)

Mutta sitten siihen agilityyn. Paula oli suunnitellut meille pienen radan, joka oli suunnilleen tällainen:

Radan ympärillä oli esteitä muitakin, vaan meidän harjoituksen kannalta nää oli ne olennaisimmat ;)

Rini tiesi tasan, mitä oltiin tultu tekemään, joskin olin havaitsevinani koirassa jonkinlaista tolkkua innostuksesta huolimatta. Tarkoittaakohan tää sitä, että mun pitää tästä lähtien ryhtyä ajamaan sen kanssa jälkeä aina ennen kisoja? Nojoo, tein pikaisen tutustumisen rataan ennen kuin lähdin koiran kanssa sinne sekoilemaan. Radasta havaitsin, että meille kimurantti paikka voisi olla hyppykuvio putken jälkeen, koska hyppyjen välit olivat aika tiiviit. Lisäksi vienti viimeisenä esteenä oleville kepeille oli sellainen, jota ei Rinin kanssa olla koskaan treenattu.

Alkusuora meni hyvin, ja ehdin hyvissä ajoin hyppyneliön sisään. Rini ohjautui hypyillä upeasti eikä rimojakaan tippunut :D Valssi toimi hyvin koiran viemisessä. Putken jälkeiselle hypylle vein koiraa hieman huolimattomasti, minkä johdosta rima tuli alas. Lisäksi jäin koiran eteen kepeille mentäessä, ja kun koira ei nähnyt, minne sitä olin viemässä, ei se luonnollisesti voinut taipua pujottelemaan.

Paula kehui Rinin hyppytekniikkaa, kun koira sai hienosti koottua itsensä tiukissa väleissä. Harmi, kun ei ollut esittää sitä pahinta kaahotusta, siinä olisi toinen näkemys hyvään hyppytekniikkaan ;) Toisaalta aiemminkin on jo jokuseen kertaan todettu, että koiran työskentely hypyillä on aikalailla suoraan verrannollinen ohjaajan toimintaan. Rini hyppii oikeasti hyvin, kun vaan itse olen kartalla ja saan vietyä rauhallisesti.

Kepeille vientiä treenattiin niin, että otan Rinin haltuun, juoksen periaatteessa keppien ohi ja käännän koiran kepeille sieltä. Pitää kyllä ryhtyä harjoittelemaan tuollaista lähetystä kepeille. Paula antoi vinkiksi, että apuna voi käyttää ohjureita tai sitten hypyn siivekettä. Näistä kahdesta uskon meidän hyötyvän enemmän siitä hypyn siivekkeestä, koska Rini selkeästi häiriintyi ohjureista sen kerran, kun niitä erehdyttiin kokeilemaan ;)

Neven kanssa treenasin omatoimisesti puomin ja A:n kontakteja. Pitkä tauko on takana, vaan Nevellä oli aika hyvin muistissa ne opit, joita lähdettiin treenaamaan tuossa keväällä ennen Joensuuhun lähtöä. Mielellään se sinkaisisi heti esteen yli, mutta kun sen vaan malttaa vaatia rauhoittumaan ylösmenokontaktille, se kyllä rauhoittuu hyvin. Puomi Neveä vähän jännitti pitkän tauon jälkeen, mutta kun ehdin huomata sen ajoissa, sain namin avulla vietyä Neven puomin loppuun saakka. Tämän jälkeen Neve ei tarvinnut namia puomilla kulkemiseen, se selkeästi muisti, mistä oli kyse. Neve on niin ihana, kun se ei paljon jännittäviä tilanteita tai asioita muistele, vaan porskuttaa rohkeasti eteenpäin :)

Neven kanssa saatiin useita tosi hyviä toistoja sekä puomilta että A:lta. Kunhan syksyllä mennään Jyväskylään takaisin, jatketaan kontaktitreenejä. Lisäksi pitää ryhtyä treenaamaan keinua, jotta päästäisiin joskus eteenpäin ;)

Päivä kääntyi jo alkuiltaan, kun oli pakko todeta, että jos ei aamun pikkutunneilla haluta olla kotona, on pakko lähteä ajomatkalle. Oli ihana nähdä taas kaikkia ystäviä sekä saada muutama uusi lisää! Kiitos Minna miljoonasti vielä kerran ihanan tapaamisen järjestämisestä! :) Ensi vuonna toivottavasti saadaan jatkoa jo vähän pitemmän tapaamisen merkeissä ;)