On kiirettä taas pitänyt, bloginpäivityskin jäänyt jälleen pitemmältä ajalta tekemättä. Kuvioita sekoitti hieman meidän viime viikon loppupuolen Joensuun reissu - siellähän ei turhia ehdi koneella koskaan istua.

Viime viikon tiistaina Neven agitreeneissä treenailtiin putkea ja putkelta viemistä kepeille, kepeillä verkot. Viime aikoina on tuntunut, että Neve alkaa aika hyvin sisäistää ajatusta, että agilityssä voidaan tehdä useita esteitä peräkkäin. Kokeilin putkelta kepeille viemistä molemmilta puolilta, ihan mukavasti se meni. Tehtiin myös toisinpäin aloittaen kepeiltä, joiden jälkeen vietiin putkeen. Neven kanssa pitää kyllä ohjaukseen keskittyä ihan eri tavalla kuin Rinin, niin estevarma Neve ei luonnollisesti vielä ole, että se osaisi hakea esteitä, jos näytän sille vaan vähän sinnepäin ;)

Treenattiin samaisella kerralla lähinnä ohjauskuvioita: slalomia, valssia sekä persjättöä. Slalomissa meillä oli sivusuunnassa neljä hyppyä vierekkäin, ja koira piti saada suorittamaan esteet slalomin mukaan. Molemmilta puolilta tehtiin, vasen meni hieman paremmin. Suurin ongelma on ohjaajan selkä, joka ei vaan taivu tarpeeksi tällaisia suorituksia varten. 

Rataharjoituksena oli mutkaputki, hyppy ja toinen mutkaputki, tavoitteena ehtiä tekemään ohjauskuvio hypyn takaa. Nevelle estekuvio oli tuttu edellisviikon vapaatreeneistä, joten sen puolesta sujui hyvin. Neve alkaa muuten mukavasti irrota putkeen jo pitemmältäkin matkalta, kun vaan näytän selkeästi, minne sen pitää mennä. Se antaa mukavasti ohjaajalle aikaa siirtyä oikeaan paikkaan, kun Neve vielä aika rauhalliseen tahtiin suorittaa. Sekä valssi että persjättö toimivat tässä hyvin.

Keskiviikkona ajeltiin Joensuuhun työhaastattelun perässä. Haastattelu meni kivasti ja näillä näkymin mulla on työpaikka koko kesäksi :) Nyt vaan sitten laskeskelemaan, kuinka paljon työnteko häiritsee muita kesän suunnitelmia...

Joensuussa ei oikeastaan ehditty muutaman päivän reissulla puuhailla mitään erityistä, lähinnä käytiin katsastamassa Kepposen uusi asuinsija Niinivaaralla, vaihdettiin autoon kesärenkaat alle, lenkkeiltiin vähän ja rentouduttiin. Kävin yhden yön valvomassa töissäkin. Lumikenkäilemäänkin ehdittiin vielä kerran, vaikka hanget alkoivat olla jo aika huonossa kunnossa. Koirilla oli kuitenkin kivaa, kun ne saivat juosta ja nauttia hangilla kellimisestä ketarat ojossa.

Tämän viikon maanantaina ohjelmassa oli jälleen agilityä Rinin kanssa. Rata oli haasteellinen, liitän kuvan ja tarkemman treeniselostuksen, kunhan pääsen kotikoneelle.

Neven agilityssä jatkettiin valssiharjoituksilla, tehtiin sama harjoitus, jonka tein Rinin kanssa aikanaan. Teen siitä myös piirroksen, kunhan kotia ennätän. Treeneistä jo sen verran, että Aino huomautti Nevellä olevan jo halun suorittaa ja irrota, mutta mun pitää selkeästi näyttää, että sillä on lupa siihen. Neve irtosi hypyille ihan mielettömän hyvin, kun ohjasin selkeästi ja rauhallisesti!

Treeneissä piti harjoitella myös putken pimeän kulman alkeiden harjoittelemista, mutta treenit menivät niin sukkelaan, ettei me ehditty tehdä. Pitää käydä omalla ajalla treenailemassa näitä.

Kaksi päivää töissä sinnittelyn jälkeen alkoi kauan odotettu pääsiäisloma :) Voi ihanuutta, voi ihanuutta! Torstaina tultiin koirien kanssa Ellin luo, ja samalla reissulla ollaan edelleen.

Eilen avattiin pk-kausi esineruututreenillä, välissä avattiin grillauskausi, ja kun vatsa oli äärimmilleen venytetty pöydän antimilla, lähdettiin vielä treenaamaan tottista.

Rinille vietiin ruutuun kolme esinettä: ruuvimeisseli, muovinen teippirulla ja kumihanska. Tein aluksi pari esineen hakua, jotta Rini saisi vähän ajatusta, mitä sen piti lähteä tekemään. Ruudussa se irtosi alkuun vähän liikaakin - se lähinnä haahuili ruudun ulkopuolella, josta jouduin sitä kutsumaan aika monesti pois. Sitä vaan ei saa ruutua tarpeeksi hyvin tallattua kahden ihmisen voimin... Kun uusia lähetyksiä tuli suunniteltua enemmän, lähdin sitten välissä Rinin kanssa ruutuun kävelemään, jottei motivaatio pääsisi laskemaan liikaa. Tällä reissulla Rini löysikin kumihanskan, josta pääsin palkkaamaan. Palasimme takaisin ruudun reunalle ja otettiin uudestaan. Vähän haahuilemista touhu oli, mutta Rini löysi ihan takakulmasta muovisen teippirullan, ja siinä oli meidän tarpeeseen riittävästi. Esineitä pitää treenata paljon lisää, niiden treenaus on jäänyt ihan hunningolle.

Arvoin pitkään, kokeilenko Neven kanssa - sen kanssa kun ei esineitä olla tehty sitä vähää, mitä Rinin kanssa. Kannatti kuitenkin lähteä kokeilemaan ;) Elli vei Nevelle ruutuun kumihanskan, narulelun, numerolappupidikkeen, tassusuojan ja sukan. Lähdin Neven kanssa ruutuun kävelemään Neven ollessa vapaana, tarkoituksena oli yrittää pysyä Nessun perässä ja naksuttimella merkata, kun se merkkaa esineen. Pätevä Nessu osoitti hienosti, kuinka paljon ollaan noudossa menty eteenpäin, kun se naksauksen jälkeen toi käteen asti kaikki esineet! :) Kaikki esineet siis löytyivät, ja Neven työskentelymotivaatio on vaan niin mahtava :) Kyllä meitä Ellin kanssa kieltämättä vähän kismitti, että ihan alkuvaiheessa oleva koira teki paremmin kuin yksikään pitemmällä olevista ;)

Tottistelut / tokoilut olivat vähemmän vakavamielisiä, Neven kanssa harjoittelin lähinnä avoimen luokan jääviä liikkeitä taaksekävelyn kera, yritin aloitella luoksetulon pysäytystä ja eteenlähetystä, siinä sivussa tehtiin seuraamista ja sivulletuloja. Jäävät olivat Nevellä hyvin muistissa, maahanmenossa pystyin kävelemään ihan koiran vierestä taakse, Neve pysyi tosi hyvin. Seisomisessa helpotin taakse kävelyä vielä niin, että kiersin vähän kauempaa taakse ja palasin sitten viereen.

Luoksetulon pysäytykseen totean vaan, että ohjaajan kannattaa ehkä ensin selkeyttää itselleen, miten meinaa koiralle asiaa opettaa, ennen kuin lähtee kentälle sekoilemaan. Neve ei paljon mun käsienheilutteluista tai stop-käskyistä välittänyt, suora luoksetulo on todella vahva. Voisi kokeilla takapalkalla ja lyhyellä matkalla.

Neve seurasi eilen aika hyvin ja oikealla paikalla. Seuraamista harjoitellessa pitää melkein olla apusilmäpareja, muuten en saa sitä palkattua oikeaan aikaan. Neve tarjoaa kontaktia todella mieluusti, se haluaisi tapittaa mua naamaan, mutta oikealla paikalla seuratessaan mun rintavarustus tulee eteen. Siksi paikka tahtoo lipsua hieman eteen, kun silloin ei ole näköestettä välissä ;) Ainakin eilen Neve työsti paikkaa todella hienosti itse, joten nyt mun tehtävä olisi vain vahvistaa sille oikeaa paikkaa.

Sivulletuloja tehtiin paljon seuraamisen ohella, tehtiin peruuttamalla, paikkaa vaihtamalla, sivuaskeleilla... Neven kanssa ei olla takapään käyttöä kauheasti työstetty, mutta se työstää sitä aika hyvin itsestään. Ja mikä parasta: Neve herkästi tarjoaa itse perusasennon korjausta, jos palautetta asennosta ei tule. Note to self: muista merkata oikeat suoritukset!

Neve teki eilen ensimmäisen eteenlähetyksen elämässään noin 15m matkalta. Tarvitsen ehdottomasti apua merkkaamaan, milloin minun kannattaa Neve lähettää - eilen oikea hetki olisi mennyt auttamattomasti ohi. Neve irtosi nopsaan ja suhteellisen suoraankin, joten eikun liike mukaan repertuaariin.

Rinin kanssa tein eteenlähetystä, seuraamista, jääviä, luoksetuloa ja noutoa. Aloitimme seuraamisella, tehtiin pitkää seuraamispätkää eri tempoilla ja käännöksillä varustettuna. Rinille pitää tehdä seuraamisesta mielenkiintoista - se pitää kontaktia tosi hyvin. Hieman sen paikka pyrkii lipsumaan eteen, mihin vaikuttaa varmasti palkkapallon sijainti oikeanpuoleisessa taskussa. Asento ei pyri läheskään niin eteen, kun palkka on vasemmassa. Kokeilin myös palkan pitoa kainalossa, mutta Rinille se on varsinainen ihmetys, se ei oikein osannut mieltää, mistä palkka sitten tulee, kun on tullakseen. Rininkin seuraamiseen voisi ottaa apusilmäparin avuksi kertomaan, milloin kannattaa palkata.

Jäävistä maahanmeno ja istuminen olivat parhaiten muistissa, muutaman korjauksen jälkeen seisominenkin alkoi luonnistua. Seisomista ollaan kyllä tehtykin vähiten, joten sinänsä tuntuu aika luonnolliselta. Ensimmäinen luoksetulo oli vähän hiimaileva, otin toiseen patukan selän taakse, ja samalla alkoi löytyä vauhtiakin reippaammin. Rinille voisi kokeilla harjoitella patukkaa sellaisena palkkana, johon se saa vain sinkaista kiinni. Tahtoisin saada sen motivaation nostettua niin korkealle, että se ei meinaa pysyä pöksyissään, mutta pitäisi naamansa kuitenkin kiinni.

Rinin lemppari nouto oli oikein näpsäkkä suoritus, luovutusasento oli aavistuksen vino. Lisää treeniä luovutusasentoon.

Lopuksi tehtiin eteenlähetys, Elli vei lussupallon sillä aikaa, kun me tehtiin noutoa. Alkoi jo hämärtää, mutta minä näin pallon suhteellisen hyvin, välimatka oli ehkä 20-25 metriä. En ole varma, näkikö Rini pallon vai ei, mutta sillä tuntui olevan hyvä käsitys suunnasta, johon piti lähteä. Normaalisti Rini on edistänyt eteenlähetyksessä todella paljon, mutta eilen se pysyi oikeassa paikassa koko ajan :O Tästä ehkä hivenen hämmentyneenä sanoin eteen-käskyn sijasta "vapaa", Rini lähti vähän epäröiden, mutta kiihdytti sitten kuitenkin hyvin ja meni suoraan palkalle. Tällaisia treenejä voisi Rinin kanssa tehdä, ettei se näe palkan viemistä, jotenkin pitää saada uskoa rakennettua tähän liikkeeseen.