Kokeillaas aloittaa päivitys uudestaan. Aloittelin eilen illalla kirjoittelua, mutta valitettavasti mun turnauskestävyys loppui kesken. Hitusen on ollut raskaan- ja kiireenpuoleinen alkuviikko taas kerran...

Maanantaina oli ohjelmassa perinteiseen tapaan agia Rinin kanssa:

Rata vaikutti haasteelliselta ja kyllä se sitä paikoitellen olikin. Hassuin puoli radassa kyllä oli, että meidän vaikeimmat paikat tuli niissä kohdissa, joitten piti olla helpoimmasta päästä ;) Koutsimme Kiti sanoi mulle jo ennen radalle lähtöä, että jos Rini tekee yhtä hyvät kontaktit kuin viimeksi, hän käy taas minuun käsiksi xD

Ennen radalle menoa harjoittelimme taas rauhallisesti lähtöluvan odottamista. Rini nytkähteli alkuun pariin otteeseen siihen malliin, että olisi tehnyt mieli varastaa. Kävin sen jokuseen otteeseen palkkaamassa odottelusta, ja pian Rini mielestäni oli odotellessaan sen näköinen, että sen saattoi kutsua suorittamaan. Ensimmäinen vinohyppysuora meni hyvin, ratapiirroksessa oleva kakkoshyppy oli aavistuksen toisessa linjassa kuin ykkös- ja kolmoshyppy. A:n kontakti oli täydellinen! :D Palkkauksen jälkeen sinkautin koiran putkeen ja matka jatkui.

Meille radan ongelmallisin kohta tuli tässä: hypyn kautta toiseen putkeen lähettäminen. Kun on nopea koira, joka osaa irrota, mun pitäisi käyttää tätä hyväkseni. Rini ei vaan hypyn jälkeen meinannut millään älytä, että sen edessä oli putki! Pariin otteeseen se yritti tunkea itseään hypylle tai ainakin sen suuntaan. Jatkoimme rataa, kun sain sen putkeen, hyppy meni hyvin, kun en kiirehtinyt liian aikaisin eteenpäin. Puomin alastulokontakti oli muuten hyvä, useamman käskyn jouduin antamaan, että koira hivuttautui pikkuhiljaa oikealle paikalle. Tein hypyn ja keppien välissä valssin, kun siinä oli tiukka kääntö, Rini kääntyi juuri sopivassa tilassa ja haki itse keppien aloitusvälin kehotuksesta. Kolmanneksi viimeisessä välissä Rinillä tuli joku ajatushärö, kun se oli lähdössä liian aikaisin, mutta muisti kuitenkin, että pujottelua on vielä jäljellä, ja hakeutui korjaamaan väärään väliin. Korjasin, sen jälkeen suunnattiin rengasta kohti.

Renkaalta oli taas tiukanpuoleinen kääntö seuraavalle hypylle (jos sen halusi tehdä hienosti), Rini kääntyi aika hyvin. Tässä vaiheessa ohjaaja sai pinkoa kuin hengenhädässä eteenpäin, sillä pussin jälkeiselle hypylle pitäisi ehtiä mielellään hieman ennen koiraa - viimeisen kolmen hypyn sarjan ohjaus kun tuntui omasta mielestäni sellaiselta, että se saattaisi kyllä kosahtaa. Noh, enhän minä ehtinyt, vaikkei se paljosta kiinnikään jäänyt. Sain pelastettua tilanteen kutsumalla koiraa, jolloin Rini kääntyi katsomaan, mitä siltä halusin. Ohjasin koiraa kiertämään hypyn takaa, ja Rini luki hienosti tökeröä ohjauskuviotani (valssi olisi ollut ehkä paras ratkaisu hyppyjen 16 ja 17 väliin, mutta mulla ei ollut toivoakaan, että olisi sen ehtinyt siihen väliin tehdä). Nappasin siis koiran vain vastakkaiseen käteen ja heitin sieltä hypyn 17 yli. Viimeisen kaarteen jälkeen pääsimme maaliin ja olo oli kuin voittajalla konsanaan!

Kiti tuntui olevan tyytyväinen suoritukseemme, ja minä olin sitä ainakin! Kiti kävi lupauksensa mukaisesti halaamassa upeista kontakteista ja kehui, kun olemme selvästi tehneet töitä niiden kanssa. Huvittavaa sinänsä, koska eihän me kauheasti niitä olla tehty - olen vain yrittänyt selkeyttää Rinille, mitä sen pitää niillä tehdä. Radalla oli kuulemma ollut muutamia tosi hyviä pätkiä, ja ainakin minulla on nykyään ollut sellainen fiilis, että joku kerta niitä hyviä pätkiä sattuu tarpeeksi samaan rataan, jotta saadaan se puhtaasti suoritettua. Rini ei ole tiputellut nyt rimojakaan. Kunhan minä saisin ohjauksiini vielä loppusilauksen, niin kuviot alkavat olla aika hyvällä mallilla!

Teimme vielä erikseen A:n jälkeisen putkelta lähettämistä toiseen putkeen yrittäen hyödyntää koiran irtoamista. Monta kertaa väännettiin, vaikka keilausmenetelmä tuntui selkeältä. Ongelman aiheuttaja taisi sitten loppupelissä olla mun käsi, jota pidin ohjauksessa niin korkealla, ettei Rini nähnyt sitä. Kun Kiti käski laskea kättä alemmas, Rini lensi keilapallon lailla putkeen oikein. Mahtavaa!

Kun ryhmästämme oli poissa paljon porukkaa, jäi vielä aikaa treenata. Saimme valita, haluammeko tehdä saman radan uudelleen vai tehdä sen väärinpäin. Me teimme väärinpäin, se oli jo sitten oikeasti hankala ja kinkkinen! Radassa ei tapahtunut muuta muutosta kuin että pussi käännettiin toisin päin.

Noh, meidän radassa näkyi, että ohjaaja oli antanut kaikkensa edelliselle radalle, enkä ehkä ollut enää ihan niin skarppina kuin olisi pitänyt. Rini sen tietysti huomasi, joten tiedossa oli liukasta menoa ja vauhtia enemmän kuin järkeä ;) Rini kääntyi aika hyvin 18 ja 17 välisillä hypyillä, vaikka vasemmalle kääntyminen on aina ollut Rinille huomattavasti vaikeampaa. Se kyllä ilmoitti parilla louskutuksella pelin hengen. Hypyn 17 rima tuli kuitenkin alas. Pussin jälkeen oli taas tiukka juoksupätkä, jotta saisin koiran käännettyä renkaalle. Hypyn jälkeen kutsuin Riniä, se kääntyi katsomaan ja sain samalla tarpeeksi tilaa itse vaihtaa puolta ja osoittaa koiralle, että renkaalle mennään seuraavaksi. Rini haki renkaan jälkeiset kepit hienosti, mutta taas oli jotain häikkää kolmanneksi viimeisessä välissä. Pitää muistaa treenailla keppejä niin, että seuraavia esteitä on lähettyvillä.

Kepeiltä Rini haki hyvin hypyn, mutta rimaa siinä ei ollut, joten se vain kiersi siivekkeen. Puomilla teki ihan hyvät kontaktit. Hypyn jälkeen putken kauimmaisen pään etsiminen oli vähän haasteellista, mutta sieltä se löytyi kuitenkin. Keilaustekniikalla sain Rinin irtoamaan hienosti hypyn jälkeen toiseen putkeen, kun ei ollut kuin yksi pää, mistä valita. A:lle mentiin niin vauhdilla, että hyvä, ettei Rini lentänyt harjan yli suoraan alastulokontaktille. Tässä oli vähän alastulokontaktissa ongelmia, liian suuren vauhdin takia, luulisin. Pari kertaa tehtiin putki-A -pätkää, kunnes saatiin hyvä alastulokontakti. Tähän suuntaan mentäessä viimeisten vinohyppyjen keskimmäinen oli hankala, kun se ei ollut samalla linjalla - Rini meinasi tulla mun juoksulinjalle. Korjasin vielä sen keskimmäisen hypyn ja viimeisen jälkeen treenit oli pussissa :) Kotiläksyksi saatiin Rinin kanssa sylkkäreiden tekemistä, mutta katsotaan nyt, ehditäänkö tällä viikolla niihin kuitenkaan paneutua.

Tiistaina treenailtiin sitten Neven kanssa. Sielläkin oli käynyt kato treeneissä, joten ehdittiin tehdä paljon. Teimme "oudompia" esteitä, eli vuorossa oli treeniä kontakteille, rengasta, pussia ja keppejä. Me aloitimme kontakteista A:lla, puomia ei ollut tällä kertaa ollenkaan, kun viereinen treeniryhmä oli tarvinnut sitä.

Tokaisin tuossa tiistaina treenien päätteeksi, että meistä kahdesta minä taidan olla Neven agilitytreenien jälkeen se väsyneempi osapuoli, kun joudun valtavasti ponnistelemaan ja pohtimaan, että miten saataisiin meidän ongelmia selätettyä. Taisin myös sanoa, ettei mikään tule Neven kanssa ilmaiseksi, vaikka eihän se totta ole missään määrin - koirallahan on intoa ja motivaatiota vaikka muille jakaa. Innon ja motivaation lisäksi Nevellä on kuitenkin myös vilkkautta, ja jotenkin minusta tuntuu, että se on se Neven ominaisuus, jonka kanssa en vielä agilitytreenejä ajatellen ole tarpeeksi kartalla.

Tiistain treeneissä oivalsin vihdoin ja viimein, mikä meidän ongelmien ydin on. Tarina on vanha, ja olen kuullut sen joskus aiemminkin - koira tarvitsisi innostumisen ja motivaation sijasta enemmän malttia. Tämä pätee oikeastaan ihan kaikkeen. Kun Neve innostuu, se sinkaisee ja menee tasan sinne, minne nenä näyttää. Kun se pääsee siihen moodiin, se ei yhtään katso, mihin se menee, kaahotus estää sen. Äkkiseltään koko tehtävä tuntui mahdottomalta - voisinko muka saada tuollaiselle elohiirelle toimintamallin, jossa kaikki kääntyy päälaelleen? Kun siinä illan aikana treenailtiin eri esteitä, huomasin jokuseen otteeseen, ettei rauhoittuminen ole Nevelle niin luonnonvastaista kuin mitä ehkä kuvittelen. Se pitää vain opettaa sille. Jos se oppi opettelemalla rauhallisesti yksin jäämisen, tokossa paikkamakuun ja yleisesti ottaen kotona ottamaan lunkisti, se oppii kyllä tämänkin.

Kontakteilla ryhdyttiin opettamaan Nevelle ylös- ja alasmenokontaktia. Olin ensin vähän ajatellut, etten opeta ylösmenokontaktin ottamista erikseen, mutta Neven kohdalla se voi olla hyvästä, jotta sen saisi rauhoittumaan. Ensimmäiset kokeilut olivat päättömiä sykäyksiä kontaktille ja yrityksiä nykiä eteenpäin, mutta hihna esti sen. Kun vain maltilla ja naksuttimen avulla merkkasi oikeat suoritukset, kontaktillemenosta tuli hillitympi, pari kertaa jopa oikeasti rauhallinen. Kun rauhallisen kontaktin jälkeen olin palkannut ja annoinkin luvan suorittaa eteenpäin, Neve vaikutti lähes hämmentyneeltä. Alastulokontaktilla oli oikeastaan ihan sama juttu, mutta ehkä se näin lähtökohtaisesti on kuitenkin hieman rauhallisempi kuin ylösmeno.

Keinulla kävimme saman kuvion läpi: odotettiin suhteellisen rauhallista ylösmenokontaktia, ja siitä jatkettiin. Keinun toisessa päässä oli pitelijä, ettei keinu pääse rämähtämään, ja toinen avustaja piti hihnaa. Neve taisi vähän säikähtää laudan keinahdusta, vaikka se aika hillitty olikin, mutta se ylösmenokontaktin jälkeen kyllä kerkesi napsahtaa kaahotusmoodiinsa. Alastulo oli musta aika hyvä. Toisella toistolla Neve yritti hypätä keinun sivuun sen keinahtaessa, mutta hihnanpitäjä oli onneksi varautunut tähän, niin Neve ei sitä päässyt tekemään.

Keppejä tehtiin taas verkoilla, nyt otin jo suorilla ilman hihnaa. Kuppi oli pari kertaa ensin keppien viimeisessä välissä, mutta kun suoritukset menivät hyvin ja melko rauhallisesti, siirsin sen keppien ulostulosta parin metrin päähän eteen. Neve yritti sitä, mitä olin uumoillutkin sen yrittävän: toiseksi viimeisen välin jälkeen se bongasi namikupin ja naps, kaahotusmoodi napsahti päälle. Se yritti singahtaa eteenpäin, mutta naamalle räpsähtävä verkko sai sen muistamaan, että kepeillä piti mennä rauhallisesti. Neve pujotteli viimeisen välin ja pääsi sitten sallitusti namikupille. Toistolla se ei osoittanut muistavansa äskeistä mitenkään muuten kuin suorittamalla kepit kiltisti loppuun saakka ennen kuin se meni hakemaan namit kiposta :)

Rengas on varmaan tällä hetkellä meidän ongelmallisin esteemme. Valtava kehikko tuntuu Neven mielestä tarjoavan paljon erilaisia mahdollisuuksia renkaan suoritukseen, mutta harmi juttu, kun sääntöjen mukaan suoritustapoja on tasan yksi. Olemme yrittäneet tehdä rengasta namitädin avulla, mutta olen havainnut, että suoritusluvan saatuaan Neve napsahtaa taas kaahotukselle ja se yrittää sinkaista ihan mistä tahansa reiästä, mistä se vaan pääsisi, mutta ei millään tahtoisi tyytyä siihen ainoaan oikeaan. Siihen ei ole auttanut käsi, jossa on namia, vaikka tuntuu, että koira lukitseekin käden katseellaan. Kokeilun myötä havaittiin, ettei auta myöskään, jos yrittää jollain blokata renkaan alle jäävän reiän, josta Nevestä olisi kaikkein kivointa mennä. Minä mietin treenien aikana, millä ihmeen opilla rengas saataisiin paremmalle mallille. Kokeilimme sitten avustajan avulla tehdä rengasta niin, että avustaja menee reippaasti renkaan toiselle puolelle, muttei sano koiralle mitään. Minä seison koira hihnassa renkaan toisella puolella ja sanon käskysanan "rengas". Tässä vaiheessa koira joutuu itse miettimään, mikä se rengas oikein on. Se rauhoitti meidän rengasta heti, jopa siinä määrin, että Neve kääntyi välissä katsomaan minua ja kysymään, että mitä täällä oikein pitää tehdä. Sanoin vaan sinnikkäästi "rengas", ja koira lähti hakemaan oikeaa paikkaa. Lopulta se oivalsi hypätä renkaan läpi, ja siitä palkattiin ruhtinaallisesti. Pari toistoa, hakemista se vielä on, mutta minusta tuntuu, että näin tässä asiassa kannattaa edetä.

Pussi meni sentään mukavasti ja ongelmitta. Kiva, kun ihan kaikilla esteillä ei joudu säätämään.

Lopuksi meillä oli vielä vauhtisuora, joka koostui muurista, hypystä ja suorasta putkesta. Otimme ensin pelkän muurin erikseen, Neve hyppäsi hienosti sen yli, vaikka ensin näytti uhkaavasti, että se yrittää tunkea muurin reiästä läpi. Suoralla tehtiin sitten perinteiset: Neve lähti kiertämään esteitä ja jouduttiin säätämään. Ei auttanut sekään, että näytin koiralle suoraan eteenpäin ennen lähtöä, missä palkkaaja on. En pystynyt myöskään lähtemään yhtään koiraa aiemmin, koska koira lähti automaattisesti minun juoksulinjani mukaisesti. Koiran kanssa lähteminen yhtä aikaa oli avain onneen, mutta vain, jos muistin käskytyksen lisäksi ohjata ;) Lopulta saatiin siis suora tehtyä onnellisesti loppuun, mutta kyllä se tuntui olevan vähän työn ja tuskan takana.

Harjoitusten välissä kävimme meidän treeniryhmän parin kanssa koiria ulkoiluttamassa. Parillani on lapinkoira Noita. Kumma juttu, kun treeniryhmän kavereiden nimiä ei muista koskaan, mutta koirien nimet kyllä. Neve ja Noita menivät mukavasti yhdessä, niillä tuntui olevan superhauskaa jahdatessaan toisiaan lumikinosten päällä :)

Eilen Hankalinin Erika kävi hieromassa koirat illalla. Neve on ollut vähän vaisumpi, joten uumoilin, että sillä saattaisi olla paikat taas jumissa. Erika löysikin molempien lapojen takaa ihan selkeät kipupisteet, jotka olivat samalla venytysnappulat. Heti, kun Erika alkoi pyöritellä sieltä, Neve virutti itsensä oikein pitkäksi. Rangassa olisi saanut olla enemmän liikkuvuutta, lisäksi Neven niskat olivat aika kireällä. Taisi hieronta kuitenkin helpottaa, sillä heti sen jälkeen Neve halusi taas jakaa rakkauttaan maailmalle ;)

Rini oli vähän nyreissään, kun Neve sai hoitoa ja huomiota ensin. Se esitti nukkuvaa ihan hierontapatjan vieressä, mutta heti Neven noustua Rini ryömi Erikan eteen ja kellahti kyljelleen - koko näytöksestä puuttui vain, että Rini olisi sanonut "ole hyvä ja aloita!" xD Rini on ollut mun mielestä ihan ok, ja Erika vahvisti käsitykseni hieronnan aikana. Jotain pieniä semikipupisteitä oli ollut jossakin, mutta tuskinpa koskaan on tilannetta, jolloin mitään ei löytyisi. Rinin rangalla oli hyvä liikkuvuus ja kaikenkaikkiaan tilanne oli oikein hyvä :)

Koirat ovat tänä aamuna olleet melkoisen vetreitä ja hyväntuulisia. Tässä nyt otetaan kuitenkin pari päivää aika lunkisti, eikä yksistään siksi, että ihmisolento meinaa hukkua töidensä alle. Vielä kun tämän illan ja huomisen aamun jaksaisi puurtaa, niin viikonloppuna saisi vetää taas hetken henkeä...