Tänään oli sitten vuorossa jatko 1:sten ryhmä Jat-tilassa. Ohjaaja oli jotakuinkin hermorauniona, mä en käsitä, miten Neven kanssa on aina niin paljon jännempää mennä uusiin tilanteisiin ja paikkoihin. Jat-tilassa on siis halli jaettuna kolmeen osaan, joissa kaikissa treenataan yhtä aikaa, joten eniten taisin oikeastaan jännittää, miten Neve niinkin vilkkaana koirana suhtautuu ympärillä olevaan häiriöön. Mun pitäis oikeasti joskus oppia vähän löystyttämään nauhaa pääni ympärillä, ottaa vaan lunkisti ja antaa koirien hoitaa loput.

Meidän treenipaikka oli hallin perällä periaatteessa koko hallin rauhallisimmassa osassa, jossa ei juuri ole muuta liikennettä kuin meidän omien ryhmäläisten kulkemiset. Aluksi vähän palaveerattiin ja käytiin läpi juttuja, sitten tehtiin pientä kevyttä treeniä. Yksittäisinä esteinä treenattiin rengasta ja kontakteista puomia, näiden lisäksi mahtavaakin mahtavampi koutsimme Aino oli kehitellyt meille kaksi pienenpientä ratapätkää.

Neven kanssa aloitimme renkaalla, joka olikin päässyt tyystin unohtumaan. Apuohjaaja piti hihnasta sillä aikaa, kun minä kiersin renkaan toiselle puolelle ja yritin houkutella Neveä tulemaan renkaan läpi. Se yritti lähes poikkeuksetta tunkea renkaan alta, muttei päässyt tekemään väärin. Ottaen huomioon, että takana on yli puolen vuoden tauko ja rengasta olimme ennen sitäkin tehneet tosi vähän, ei ollut ihme, ettei se luonnistunut ihan täydellisesti. Toistoja vaan siis kehiin tulevissa treeneissä!

1297200156_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Sitten ensimmäinen ratapätkä - hurjan hankala kolme peräkkäistä hyppyä hieman vinottain. Jätin Neven odottamaan ja menin lähelle ensimmäistä hyppyä, kutsuin mukaan ja lähdin viemään eteenpäin. Rinin kanssa liitely on näköjään opettanut äänen käyttöä - Neve meni tosi mukavasti, kun vaan annoin sille selkeitä käskyjä. Kolmoshypyn ohi se olisi mielellään tullut, sen jouduin korjaamaan. Aino huomautti, että mulla on tapana pitää Neveä pikku-Nessuna: koska se on vielä alkuvaiheessa, mä jotenkin tunnun kuvittelevan, ettei se mene kovin lujaa. Kun lisäsin suoralle vauhtia, Neve hyppi ilman mitään ongelmia kolme hyppyä peräkkäin. Olipa se taitava!

Välissä kävimme ihmettelemässä puomia. Kun nyt Rinikin pääsee kontaktikouluun, ajattelin päästä Neven kanssa myös vähemmällä ja opettaa sille jo alusta alkaen kontaktien huolellisen suorituksen. Ensi kerralla siis jonkinlainen targetti tai namialusta mukaan treeneihin! Aloitimme ylösmenokontaktin treenaamisen käskyllä "ota", ja Neve aika äkkiä ymmärsi tarjotakin etutassuja ylösmenokontaktille. Sille tuli vaan jo muutamalla toistolla vauhtia niin paljon lisää, kun se olisi halunnut jo edetä, että pitää olla jatkossa tarkkana sen kanssa. Puominkin teimme hihnassa avustajan kanssa. Itse puomin Neve suoritti kuin vanha tekijä. Alastulokontaktille otimme käskyn "alas", näitä samoja käskyjä meinasin hyödyntää Rinin kanssa ihan vaan siksi, ettei sitten joskus tule vastaan sitä ongelmaa, että huutelen radalla vääriä käskyjä väärälle koiralle. Neve otti aika hyvin alastulokontaktin, mutta vahvistetaan kontaktilla pysymistä.

Toinen ratapätkä oli tällainen:

1297200168_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Aika peruskauraa siis, mutta ihan tarpeeksi haastavaa. Otettiin ensin putki erikseen muistinvirkistykseksi. Kun vaan muistan ohjata Neveä putken suuta kohti oikaisematta liikaa juoksulinjaa, Neve hujahtaa putkeen kyllä aika mukavasti. Hypyt menivät hyvin, mutta ensimmäisellä kierroksella oikaisin tosiaan juoksulinjassa liikaa ja ohjasin koiran putkensuun ohi. Aino myös huomautti, että tuijotan putken päätä viedessäni koiraa sinne - minnekäs se koira sitten jää? Otettiin toiseen suuntaan, ja keskityin koko ajan siihen, missä koira oli. Neve humpsahti putkeen todella hyvin, se oli oikein onnistunut pätkä. Tämän vaikeampia harjoituksia me ei tällä hetkellä tarvitakaan: rakennetaan nyt vaan estevarmuutta ja pikkuhiljaa käsitystä, että esteitä voi suorittaa useampia peräkkäin.

Lopuksi treenattiin vielä keppejä ohjureilla. Pari kertaa Nevellä oli niin kiire eteenpäin, että se loikkasi ohjurin yli, mutta palautin sen kärsivällisesti joka kerta alkuun. Saimme monta hyvää toistoa, ja niitä meidän kepit kaipaavatkin. Hiljaa hyvä tulee!

Neve jaksoi keskittyä todella hyvin treeneihin, ihan turhaan pelkäsin, mitä sen vilkkaus tuollaisesta paikasta tuumaa - Neve ei nähnyt hallissa ketään muuta kuin minut - ei edes vieraita koiria! Todettiin siis jälleen kerran, että luotan pikkumussukkaani aivan liian vähän!