Pakkasta ei ollut kovinkaan paljon, mutta tuuli teki kelistä suorastaan hyytävän kylmän. Tänään oli vuorossa tokotreenejä ohjattuun tyyliin, kun menimme tulevien tokokoulutusohjaajien harjoituskoirakoiksi Koivuniemen kentälle. Treenailin molempien koirien kanssa vaihdellen niitä vuoron perään. Treenit olivat rastityyppisesti: me aloitimme paikassa, jossa treenattiin seuraamista, seuraavalla rastilla treenattiin hyppyä, sitten merkkiä tai ruutua. Puolentoista tunnin aikana emme ehtineet neljännelle rastille, jolla olisi treenattu noutoa ;)

Aloittelimme Rinin kanssa seuraamisella. Voi hyvänen aika, että pieni koira voi taas olla niin onnellinen. Ei sillä seuraamisesta ollut ajatusta, mutta kivaa sillä oli ;) Preppasimme seuraamisen alkeita ilman edistämistä tekemällä tiukkaa neliötä, jolla käännökset tiivistyivät ja turha kaahotus jäi pois.

Nevellä oli kyllä ajatusta seuraamisesta, mutta se poikitti mun edessä ja sivusuunnassa oli etäisyyttä aika reippaasti. En kylläkään ehtinyt siitä ylimääräistä intoa purkaa juurikaan pois kun hain sen kiireessä autolta, joten ainakin osa pistettäköön sen piikkiin.

Hypyssä Neve otti häiriötä viereen pinotuista hypyn korkeuspalikoista. Lisäksi se istui hypyn jälkeen seisomisen sijasta. Noh, virsi on vanha - ollaan tehty liian vähän. Toistolla korjasin istumisen seisomiseksi, sen jälkeenhän tuo meni ihan hyvin.

Rinin kanssa tein hyppynoudon. Rinin hyppynouto meni hienosti, vain luovutusasento oli vino. Koulutusohjaajat tekivät sellaisen havainnon, että koira palauttaa vinoon, kun se hyppää vinoon - enpä ole tätä tullut aiemmin itse ajatelleeksi. Pitääpä siis jatkossa kokeilla, mitä tapahtuu palautusasennolle, jos saisin joskus heitettyä kapulan suoraan eteen. Rini sai kehuja siitä, ettei se tee liikkeessä mitään ylimääräistä :)

Ruudun perusajatus oli Rinillä hyvin muistissa - merkit olivat vain omituiset ja Rini vähän vieroksui maahanmenoa umpihangessa. Toistolla se meni jo maahan paremmin, eivätkä merkit enää ihmetyttäneet. Kolmannella toistolla otin pelkän lähetyksen, ja siinä ei ollut enää siinä vaiheessa mitään mutisemista. Koulutusohjaajat myös mainitsivat, että Rini selkeästi ensimmäisellä kerralla tähysi maahan merkkien vierellä - liekö siis nauhan puuttumista ihmetellyt vai mistä lie ollut kyse.

Neven kanssa harjoiteltiin ruutua. Ensin avustaja vei lelun ruutuun ja Neve sai hakea sen. Parin toiston jälkeen avustaja oli vievinään ruutuun lelun, mutta ei jättänytkään sitä sinne. Neve juoksi ruutuun, ruutuun tullessaan avustaja heitti palkan. Nähtäväksi jää, saadaanko Neve joskus aikanaan ymmärtämään ruudun idea tällä tekniikalla, vai joudutaanko keksimään jotain muuta ;)

Huomenna jatketaan vielä aamusta, toivottavasti ei ole huomenna niin kylmä kuin tänään.