Syysloma oli ja meni, sen voi varmaan jo tässä vaiheessa todeta. Voisin ottaa perään toisen viikon, sillä oikeastaan vasta tänään olen saanut vain lomailla ja olla öllöttää. Noh, ei makeaa mahan täydeltä, vai miten se meni. Meidän loppuviikko sujui varastoa siivotessa, Marin ja Jarnon muutossa avustaessa ja vähän lenkkeillessäkin.

Joensuussa ei mikään ole sen ihmeemmin muuttunut edellisen visiitin jälkeen, paitsi liikennejärjestelyt tuntuvat vaan joka kerta olevan entistä sekavammat ja mielenkiintoisemmat. Toivotaan, että kunhan Pekkalansilta 2 valmistuu, nuo järjestelyt muuttuvat vähän selkeämmiksi.

Tänään käytiin koirien kanssa ajamassa mahdollisesti tämän syksyn viimeiset jäljet - riippuu vähän, miten sää tuosta kehittyy. Ohjelmassa olisi ollut hakutreenit, vaan onnistuin nukkumaan onneni ohi aamulla... Joensuussa satoi lauantaina lunta muutama sentti, tänään lumi oli jo paikoitellen kokonaan sulanut. Kävin tänään lenkillä Kepposen ja Elisan kanssa uudessa paikassa Jaamankankaalla, ja kyllä teki omalle lenkkeilymotivaatiolle täällä hyvää löytää uusi lenkkipolku. Eilen löysin sen ihan sattumalta lenkittäessäni omien lisäksi Lilyä. Ennen lenkille lähtöä tänään tallasimme Kepposen kanssa koirille jäljet suhteellisen tasaiseen ja avonaiseen maastoon lenkkeilypaikan läheisyyteen.

Mun oli tarkoitus tallata jälki Nevelle, mutta jäljen tallattuani päädyinkin ajamaan sen Rinin kanssa. Jäljet saivat vanheta vähän yli tunnin sillä aikaa, kun kävimme lenkillä.

Rinin jälki oli hieman vajaan kilometrin mittainen (kirjoittajan raaka arvio), kaksi tienylitystä, kulmia molempiin suuntiin, jana n. 30 m. Se jana oli Koira eteni lähes luotisuoraan eikä yrittänyt kertaakaan poiketa jyrkemmin oikeaan tai vasempaan. Rini varmisti takajäljen ennen siirtymistään jäljellä eteenpäin.

Ensimmäinen keppi nousi hyvin ja siitä palkkasin ruhtinaallisesti. Tähän saakka jälkeä oli ajettu reippaalla tahdilla, muttei kuitenkaan höseltäen. Liekö palkkaus kiihdyttänyt moottoria, sillä kaksi seuraavaa keppiä jäivät nostamatta, kun vauhtia oli mukana järkeä ja ajatustyötä enemmän. Ensimmäisen tienylityksen jälkeen maasto muuttui jäkälävoittoisesta maastosta heinikkoon, ja siellä vauhti hiljeni huomattavasti. Loput kepit nousivat, viimeinen pätkä toisen tienylityksen jälkeen oli taas jäkälikköä ja sammalmätästä, mutta vauhti pysyi kohtuullisena. Heinikkokokeilusta viisastuneena pohdiskelin, että peltojälkeä pitäisi päästä jonnekin kokeilemaan.

Neven jälki oli sitten lyhyt. Jana ei ollut paras mahdollinen, mutta jäljen alkuun päästiin kuitenkin. Sitä pitemmälle ei sitten päästykään - tai kyllä päästiin, mutta väärää jälkeä. Jäljen vieressä meni polku, joka veti Neveä kovasti puoleensa, ja melkein arvasin sen lähteneen väärälle jäljelle, kun se alkoi edetä polkua pitkin. Ajettiin Neven valitsemaa jälkeä kuitenkin sellaiseen paikkaan, että päästiin takaisin tielle. Harmi, kun ei tullut merkattua keppejä - niiden avulla olisi päässyt korjaamaan. Noh, oppia ikä ja kaikki, nyt tiedetään, mitä pitää treenata, ja että ne Neven kepit kannattaa yhä jatkossa merkata. Neve oli järjestelyistä kovin ihmeissään. Toivottavasti ehdittäisiin tehdä yksi treeni vielä ennen maastokauden päätöstä.

Huomenna alkaa kahdeksanviikkoinen rutistus harjoittelun merkeissä - ensin neljä viikkoa Paiholassa, sitten neljä viikkoa keskussairaalassa. A-PU-VA.