Kävimme tänään taas agiliitämässä Rinin kanssa. Ryhmä oli tällä kertaa jokin alkeisjatkokurssin tyylinen, jota Aino ja Tarja ovat kesän ajan vetäneet. Koska kyseessä oli viimeinen treeni, oli luvassa rata, eikä tällainen heikolla ymmärryksellä varustettu ihminen voinut sellaisesta harjoitusmahdollisuudesta kieltäytyäkään - varsinkin, kun oli kaksi ohjaajaa katsomassa vieressä, miten töpeksin. Joten eikun vaan auton nokka kohti Muuramea, vaikka viime öisen kahden tunnin yöunien jälkeen olo oli kaikkea muuta kuin hohdokas...

1285880376_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kyllä teki rataan tutustuessa taas mieli toivottaa kaikille vaan hyvää päivää ja mukavia jatkoja. Jo tuo alkusuora on muutenkin vauhdikkaalle aussielle varsin mukava tapa vilkuttaa kaukana perässä juoksevalle ohjaajalle iloisesti perävaloja... Vaikka Rini sai radan kokoamisen ajan vielä lämmitellä kentällä Seelan kanssa juostessa, sillä oli silti vähän turhan paljon vauhtia mun jaloille. Vaan sen kanssa on elettävä, minkä on saanut - taisin mä joskus toivoa, että saisin nopean agikoiran.

Jos nyt mietitään asioiden iloisia puolia, niin pääsimme tuonne pussille saakka ennen kuin homma alkoi tökkiä pahasti. Mun oli tarkoitus tehdä vekki putken jälkeen ennen muuria, jotta lähestyminen pussille olisi helpompi, mutta perinteisesti - en ehtinyt. Muurista kuitenkin selvittiin, samoin itse pussista, mutta sen jälkeen tuli rimoja alas sellaista tahtia, että katsoin paremmaksi keskeyttää. Aloitimme alusta, en ehtinyt pussia varmistelemaan yhtään sen paremmin, mutta Rinille rata oli jo siinä vaiheessa sen verran tuttu, että se osasi jo vähän paremmin hakeutua oikeille esteille. Radan kinkkisin vaihe - hyppy 13 - oli kyllä kinkkinen siinä mielessä, että se rima ei suostunut meidän kohdalla millään pysymään ylhäällä. Seuraava rima pysyi ihan ok, mutta taas putkelle vienti tökki, kun Rini ei irronnut. Myöhemmin, kun katselin muiden suorituksia, tuli mieleen, että Rini olisi varmaan irronnut paremmin, kun olisin ohjannut toiselta puolelta, jolloin vienti putkelle olisi ollut koiralle selkeämpi (ohjasin treeneissä esteiden vasemmalta puolelta).

Ihan kivaa kyllä oli taas, ei siinä mitään. Mukana oli paljon meillä vähän treeneissä käytettyjä esteitä, kuten muuri, pussi ja pituus, eikä niiden suorituksessa ollut mun mielestä mitään sen ihmeempiä ongelmia. Mun kannattaisi monessa kohtaa muistaa pitää itseni rauhallisena (vaikken ole viime treeneissä kokenut sählääväni tai kiirehtiväni) ja hankalissa paikoissa yrittää ehkä jopa vähän hidastaa koiran vauhtia - sitä en sitten tiedä, että miten ;) Rini osaa hyvin ja se hakee esteitä mainiosti, mun vaan kannattaisi käyttää tätä koiran taitoa hyväksi. Vieläkin parempi tulisi, kun oppisin koiralle vaikeissa paikoissa antamaan selkeitä ohjeita, miten este suorittaa. Toisaalta näin pitkän tauon jälkeen on varmaan ihan luonnollista, että kaikenlaiset ohjauskuviot on vähän hakusessa...