Lauantaiaamuna herääminen oli työn ja tuskan takana, edellisiltana meni nimittäin myöhään pakatessa, kun uimassakin piti käydä oloa vähän kohentamassa. Kahden ihmisen ja neljän koiran kamat kuitenkin mahtuivat mun uuteen tilaihmeeseen (kuinkahan paljon asiaan vaikutti, että unohdin ottaa patjan mukaan?) ja pääsimme matkaan hyvissä ajoin. Navigaattorin turvin treenipaikkana ollut Valkeakosken kennelkerhon maja löytyi näppärästi, ja pääsimme melkeinpä heti itse asiaan!

Kouluttajaksi olimme kutsuneet Jessica Ristimäen, joka otti ilomielin haasteen vastaan ja tuli vetämään meille kaksipäiväisen koulutuksen. Koulutuksen aluksi Jessica kertoi omista koirankoulutusmetodeistaan, miten aloittaa pennun kanssa treenaamaan ja kuinka olennaisia tunnetilat ovat treenien pohjustajina. Pikaisen teoriakatsauksen jälkeen siirryttiin auringonpaahteeseen kentän reunalle ja aloitettiin varsinaiset treenit.

Pähkäilin viimeiseen asti, kumman kanssa menen treenaamaan. Molemmilla tytöillä on omat juttunsa, joihin kaipasin avustusta, muttei kummallakaan niin montaa, että saisin kahden päivän koulutusajat käytettyä järkevästi. Siispä vein molemmat ja jaoin yhdelle koiralle tarkoitetun treeniajan kahtia. Se olikin fiksu ratkaisu, sillä sain apua molempien ongelmiin.

Ensin otin Neven. Neven kanssa ei tämän asian tiimoilta ollut varsinaista ongelmaa, mutta halusin kysyä, olisiko siihen jotain erityistä neuvoa: koiran kanssa leikkimiseen siis. Neven ote lelusta elää hyvin paljon, ei se mua ole haitannut, mutta olen vaan aina miettinyt, että onko leikkitapani paras mahdollinen. Jessica huomautti heti ensi alkuun, että olen itse aktiivisena koko ajan. Kokeilimme leikkiä niin, että heittäydyin itse hetkeksi täysin passiiviseksi, ja kun koira alkoi taistella lelusta sen saadakseen, annoin ensin koiralle vähän myöten mennen sen perässä, sitten olin taas passiivinen, Neven riuhtoessa hetken annoin taas myöten ja lopulta annoin sen voittaa. Mulla ei ole koskaan ollut Neven kanssa niin hyvää leikkiä kuin eilen! En ole sen koommin nähnyt Neven koskaan käyttävän koko kroppaansa taistelussa. Helteessä näinkin vähäisestä harjoituksesta tuli kauhea hiki, mutta kyllä kannatti ;)

Leikkiä aktiivisena

Sitten ohjaaja heittäytyi passiiviseksi

...antaa myöten...

...ja jatkaa taas aktiivisena

Lopputuloksena kesän vihreydestä nautiskeleva Neve kera wubban :)

Mulla oli toinen wubba ja muu leluarsenaali mukana varmuuden vuoksi, koska epäilin, ettei Neve mulle tuo leluaan. Jessica oli sitä mieltä, että hyvä leikki innostaa koiraa tuomaan lelua takaisin ohjaajalle. Näinhän siinä kävikin, Neve tuli tarjoamaan lelua minulle, koska halusi jatkaa leikkiä. Tästä sain siis paljon ajatuksia leikkeihin Neven kanssa jatkossa!

Rinin kanssa perehdyimme luoksetulon ongelmalliseen maailmaan. Luoksetulo on aina ollut meillä herkkä liike, jossa ei tahdo löytyä tasapainoa vauhdin ja napakoiden pysäytysten kanssa. Lähdimme tekemään pysäytyksiä alusta: minä peruutin, koira tuli perässä, pysäytin ja palkkasin oikeasta suorituksesta. Jessica naksutteli vieressä sitten, kun koira pysähtyi kunnolla. Aluksi palkka tuli kaikista pysähdyksistä, jokusen toistosarjan jälkeen nostimme kriteeriä karsiaksemme hitaat pysähdykset pois. Rini teki hyvin hommia ja keskittyi touhuun, saimme oikein hyviä pysäytyksiä aikaiseksi!

Näppärä pysähdys

Ei se päälle ole tulossa, palkastaan hieman hysteerinen vain! ;)

Lussupallonsa saanut onnellinen aussie

Tää kuva tiivisti tunnelman, vaikkei teknisesti ihan onnistunut olekaan ;)

Illaksi meille oli varattu läheiseltä Apianlahden leirintäalueelta saunavuoro ja grilli. Kävimme saunomassa pitkän kaavan mukaan, vilvoittelemassa uimalla ja grillaamassa vähän iltapalaa. Viikonloppukoulutuksissa ja leireillä keksitään aina näitä elämän suuria viisauksia, eikä niistä jääty paitsi tälläkään kertaa. Illan suurin viisaus oli varmaankin se, että uroksen putkiaivot johtavat suoraan puskaan, mutta narttujen tippaleivästä ei ota koskaan selvää. Tällä viisaudella siis yritettiin tiivistää, kuinka urokset ovat niin kovin suoria ja ehkä vähän mustavalkoisiakin tekemissään asioissa, kun taas nartuilla mukaan tulevat harmaan eri sävyt ja ne narttujen kieroilut ;)

Päivän mittaan päivittelimme Annen kanssa, kuinka Rini on kuin kopio puolisiskostaan Stellasta! Niillä on tokossa tismalleen samat ongelmat aivan samoissa liikkeissä, lisäksi ne muistuttavat luonteensakin puolesta hätkähdyttävästi toisiaan. Ainoa ero, joka niistä viikonlopun aikana löydettiin, taisi olla väri ja karvan määrä - Stella oli pöyhkeimmässä turkissaan ja Rini vielä varsinainen rimpula karvanlähdön jäljiltä. Puolisiskokset kirvoittelivat jokuset naurut grillin äärellä, kun ne kyttäsivät ruokaakin ihan samalla tavalla!

Grillailun ja saunan jälkeen silmät alkoivat luppasta, joten ajelimme takaisin leiripaikalle Ellin kanssa telttoja pystyttämään. Uni maistui makeasti pienistä epämukavuuksista huolimatta. Rini nukkui vieressäni koko yön, Neve oli päivästä niin väsynyt, että pysytteli omissa oloissaan. Aamulla uni olisi maittanut vielä kellon soidessa, mutta ylös vain oli noustava.

Terveellisen ja ravitsevan aamupalan (joka koostui lähinnä Tehosta ja Dallas-pullasta) jälkeen elämä alkoi voittaa ja pääsimme taas treenaamisen makuun. Otin aamun kunniaksi ensin Rinin, jonka kanssa tehtiin ensin ryhmäpaikkamakuu, lisäksi halusin saman harjoituksen, jonka Stella teki jo edellispäivänä - vireenhallintaa nimittäin! Paikkamakuu meni ihan ok muuten, mutta kuulin taas vaimean piippauksen jättäessäni koiran makaamaan. Muuten Rini oli ollut paikkamakuussa hyvin. Vireenhallintaongelmassa toin esille, että Rini tekee treeneissä hyvällä vireellä, mutta se erottaa jo koetilanteen treenitilanteesta, jolloin se tekee huonommalla vireellä. Jessica antoi ohjeeksi tehdä kokeenomaisia pitkiä suorituksia, joissa koiralta vaaditaan hyvä suoritus. Teimme pitkää seuraamissuoraa, Rini aloitti seuraamisen hyvällä vireellä, mutta jonkin matkaa kuljettuaan kontakti alkoi laskea, joka eittämättä olisi myöhemmin johtanut siihen, että paikkakin alkaisi elämään. Puutuin Rinin tekemiseen antamalla sille suullisen palautteen aina kontaktin laskiessa. Rini skarppasi hyvin palautteen jälkeen joksikin aikaa, mutta sitten kontakti laski lopulta taas. Pyyhkäisin lopulta neitiä hieman niskakyhmyn alapuolelta, joka riitti saamaan neidin jakamattoman huomion, ja pääsin lopulta palkkaamaan. Teimme toisen pätkän, jossa ensin kokeilin antaa sanallisen palautteen, mutta jälleen pieni pyyhkäisy niskassa sai aikaan parhaan tuloksen. Seuraamispätkä vietiin nurmelta hietikolle asti, jolloin mukaan tuli myös alustanvaihdos - silti kontakti ei saa tippua. Jessica myös taputti välillä seuraamiskaavion aikana, mutta se ei aiheuttanut Rinille häiriötä. Lopuksi otin lyhyen seuraamispätkän, josta palkkasin ruhtinaallisesti.

Näitä harjoituksia pitäisi tehdä välillä, muttei tietenkään aina, ettei se syö koiran intoa ja motivaatiota. Ainakin tämänpäiväinen treeni oli meille tosi hyvä!

Seuraamista

Näyttää jo paremmalta!

Välipalkkausta ;)

Auts!

Ja kun palkka on saatu, äkkiä pois!

Neven kanssa perehdyttiin iltapäivällä malttiasioihin. Nevellä on sellainen tyyli, että jos en kehitä sille tekemistä, se kehittää sitä itse. Saatan jättää sen esim. odottamaan jonnekin maahan (ei kuitenkaan varsinainen paikkamakuu), ja se saattaa yhtäkkiä unohtaa, mitä se on tekemässä ja lähteä siitä hömpöttämään omille teilleen. Sama juttu sivulle tullessa, se ehtii tehdä kymmenen asiaa ennen kuin minä ehdin juuta tai jaata sanoa. Päätimme lavastaa tilanteen tekemällä ensin jotain, jonka jälkeen Neve jäisi odottamaan paikalleen.

Ongelman juuri on tietenkin siinä, etten ole merkannut, milloin se tekee väärin. Otimme pienen pätkän seuraamista (koska siinäkin meillä on ongelmia tarkkuuden kanssa). Neve edisti ja alkoi poikittaa, kaikki klassiset virheet siis tulivat heti esiin. Jessica antoi ensin Nevelle krediittiä sen oikeasta asenteesta, se on oikein innokas tekemään töitä - mutta sen hermot kyllä mahdollistaisivat rauhoittumisenkin! Lähdimme työstämään seuraamista ottamalla yhden askeleen ja siitä pysähdyksen, koska silloin Neve korjaa asentonsa oikeaksi. Sivulle pyydettäessä Neve jo ehti tehdä monta asiaa, jolloin puutuimme samalla myös malttiasiaan: merkkasin rauhallisella äänellä, kun Neve teki väärin: tavoitteena oli siis, että se istuisi rauhassa sivullani ja odottaisi, mitä käsken sen tehdä. Kun se rauhoittui, kehuin sitä hyvin rauhallisesti ja palkkasin vasta sitten. Vaati jokusen toiston, ennen kuin Neve alkoi tosissaan keskittyä, mutta kun se teki niin, sen keskittymiskyky oli ihan ilmiömäinen! Avain onneen on siis olla itse rauhallinen ja vaatia koiralta rauhoittumista. Kun Neve ensimmäisen kerran ilman korjausta keskittyi kunnolla, otin yhden askeleen eteenpäin, pysähdyin ja palkkasin koiran.

Nessu keskittyy!

...tässä ei niinkään...

Leluun voi keskittyä koko kropalla!

Jessican antaessa palautetta meidän tekemisestä käskin Neven maahan ja pyysin odottamaan. Ei mennyt kauaa, kun neiti nousi ja lähti hömpöttämään omia teitään. Palautin sen napakasti maahan, jonka jälkeen Nevellä taisi herneen neljäsosat kolahtaa yhteen, sillä sen jälkeen se malttoi odottaa siihen saakka, että vapautin sen. Valoa siis tunnelin päässä!

Koulutuksesta saatiin roppakaupalla ajateltavaa ja treenattavaa, näillä opeilla päästään varmasti eteenpäin! Loppu iltapäivästä meni viuhahtaen, ja pian olikin jo aika lähteä kotimatkalle. Kävimme Ellin ja koirien kanssa vielä pulahtamassa läheisessä järvessä ennen lähtöä, jotta automatka sujuisi vähän viileämmissä merkeissä - tänään oli nimittäin tosi kuuma, vaikka tuulenviri kentällä kävikin! Onnistuin eilisen aikana polttamaan olkapääni aurinkorasvasta huolimatta, ja jakaus päälaella paloi myös, mutta se nyt on jokakesäinen perinne...

Ennen kotimatkaa kävimme vielä uimassa koirien kanssa. Minä uittelin jalkoja laiturilta ja katselin, kun Elli urheana meni suorilta uiskentelemaan. Minä tiesin, että jos järveen pulahtaisin plyymerlekaksikon valvovien silmien alla, saisin perääni kahdeksan jalkaa kynsineen tuota pikaa. Pienen setteri-incidentin jälkeisessä humussa onnistuin sujahtamaan laiturilta veteen uimaan aussieitten huomaamatta, joskaan en monen metrin päähän laiturista päässyt, kun kaksi molskahdusta kuului perästä. Rini oli jopa niin tohkeissaan, että se oli laiturilta napannut mun toisen sandaalin mukaan ennen hyppäämistään mun perään.

Kämpillä Jyväskylässä en ole pahemmin koiria nähnyt, ne kaivautuivat sängyn alle heti tultuamme ja siellä ovat viihtyneet. Sen verran ne kävivät pyörähtämässä, että ruokaa saivat nassuunsa, mutta muuten on ollut hiljaista. Eipä sillä, väsynyt on ihmisolentokin, joten nukkumaan tässä on kampeuduttava.

Viikonlopun aikana tuli kuvattua ihan kiitettävästi, mutta gallerian päivitykseen ei nyt kyllä enää ole energiaa. Lisäilen linkin jälkeenpäin, kunhan saan kuvat ladattua nettiin. Iso kiitos Ellille, kun otit kuvia mun ja tyttöjen treeneistä, ja kiitos kaikille mukana olleille mahtavasta ja mukavasta viikonlopusta!