Sää ei suosinut tällä kertaa Josepan vappumätsäriä. Aamulla oli pilvistä ja tihkutti vähän vettä, mutta päivän mittaan tihkusade muuttui ihan kunnon vesisateeksi. Viime vuoteen verrattuna sää taisi vähän karsia osanottajia.

Tanskanen oli taas hyvin varustautunut mätsärireissuun: muistin paikan päällä, että rokotustodistukset jäivät Jyväskylään, samoin kuin numerolapputasku sekä koirien namit. Mahtavaa. Näyttelyhihna ja koirat sentään tarttui mukaan. Onneksi Sonja myönsi meille erikoisluvan osallistua, kun ollaan Josepan jäseniä ja tuttuja ihmisiä. Ilmoitin Neven mätsäriin, kun sillä on näyttelykokemuksia vähemmän alla kuin Rinillä.

Joensuun aussieporukka oli aika hyvin edustettuna: paikan päällä olivat meidän lisäksemme Hilkka ja Kiri, Mari ja Lily, Sirkku, Satu ja Susu sekä Briitta ja Viuhti. Viuhti oli varsin reipas 5-kuinen, olipa ihana päästä rapsuttelemaan pentuturkkia :)

Neve esiintyi hienosti ja sai sinisen nauhan, meidän parina ollut suomenajokoira oli vielä piirun parempi ;) Neve sijoittui sinisten kehässä toiseksi ja sai palkinnoksi siankorvan. Vein Neven nautiskelemaan herkustaan autoon ja otin Rinin vielä pyörimään mätsärialueelle, vaikka väkeä siellä ei enää ollut nimeksikään. Nautiskelimme Rinin kanssa yhden makkaran ja Rini sai itsepintaisella katseellaan ruinattua Mikalta sämpylää, Mikan vaimolta ihanan pureskelutikun ja multa vielä palan munkkia. Rini nautti ihmisten ihasteluista ja rapsutuksista. Mätsärissä arvottiin myös kaikkien osallistujien kesken palkintoja, meitäkin lykästi: voitin itselleni t-paidan. Arvonnan jälkeen hipsimme varsin vikkelästi yltäpäätä kohmeisina autoon ja ajelimme kotiin lämmittelemään. Jos nyt ei tule flunssa niin sit sitä ei tule ollenkaan!

Huomenna pitäisi taas ajella Jyväskylään, joskin ennen lähtöä käymme vielä lenkillä Jennan ja bullmastiffien kanssa ja mä käväisen tutustumassa vanhustentaloon, josta toivon mukaan saisi vähän töitä kesäksi.