Neven kanssa tokoiltiin tänään pitkästä aikaa. Treenit olivat tällä kertaa Hippoksella, joten ei tarvinnut Muurameen asti ajella. Hippoksen kentälle oli jo Suomen Tivolin pelit ja vermeet ilmaantuneet ja liikenne oli aika vilkasta, mutta häiriötä onkin hyvästä treenata.

Meillä taisi olla kurssin viimeinen treenikerta, joten tänään saatiin esittää toivomuksia. Mä heitin toiveeksi tylsän perinteiset luoksepäästävyyden ja paikkamakuun. Niillä aloiteltiin.

Sekä Heli että Minna olivat tuomareina luoksepäästävyydessä. Neve pakitti ekalla kerralla ihan aavistuksen, Heli tuli saman tien uudestaan. Pidin käden taskussa, Neve pysyi paikallaan, kun kyttäsi namia, ja sen jälkeen se ei pakittanut enää, vaikken pitänytkään kättä taskussa. En nyt oikein ymmärrä, mistä tuo pakitus johtuu. Kokemattomuudesta kai?

Paikkamakuuta tehtiin rivissä, ja Neve oli keskellä. Menin jo aika pitkälle kisamittaisen välimatkan päähän. Neve otti vähän häiriötä liikenteestä ja uudesta paikasta, se vaihtoi kerran lonkkaa ja kurotteli haistelemaan ympäristöä. Minuutin paikkamakuun jälkeen mentiin palkkaamaan.

Sitten saimmekin hyvää treeniä paikkamakuuseen - harjoiteltiin nimittäin sitä, että vierestä lähtee koira. Tilanne oli toki lavastettu siinä mielessä, että ensin viereinen koira lähti ohjaajan kanssa kiertämään riviä ympäri ja toisella kierroksella tehtiin luoksetuloa paikalla makaavien koirien välistä.

Toisen koiran kiertäessä paikkamakuuriviä jäin hyvin lähelle, vain n. metrin päähän Nevestä. Se vilkaisi joka kerta ohi edestä menevää koiraa, taaksepäin sen korvat kääntyivät koiran mennessä takaa, mutta ei vilkaissut. Neve ei edes yrittänyt nousta, mikä oli kovin hyvä juttu :) Palkkasin aika tiheästi, paikkamakuu oli pitkä.

Luoksetuloa tehtäessä kävi meidän asemien kannalta hyvin, että Neve makasi keskellä, joten sen molemmilta puolilta viereinen koira lähti tekemään luoksetuloa. Luoksetuloa tekevät koirat olivat rivissä kolmisen metriä paikkamakuurivin takana ja sieltä yksitellen koirat tekivät luoksetuloa. Jäin taas hyvin lähelle Neveä. Neve lähinnä vain vilkaisi ensimmäisellä kerralla ohi pyrähtävää Seelaa, ei yrittänyt lähteä perään. Toiselta puolen beagle Loren mennessä ohi Neve ei edes vilkaissut, sen katse pysyi koko ajan minussa. Välimatka on toki onneton, mutta oikein hyvä harjoitus meille, ja jostain se on aloitettava!

Aino toivoi harjoiteltavaksi noutoa. Mä menin itsekseni autolle ja otin sieltä meidän 750-grammaisen noutokapulan, jota Neven kanssa ei olla aiemmin edes ihmetelty. Neve vissiin kuvitteli sen olevan lelu, sillä se nappasi suoraan kiinni kapulaan O.o Heitin kapulan maahan, istuuduin auton takaboksin tasolle ja pyysin Neveä tuomaan kapulan. Se oli toimissaan niin kovin nopea, että harva se kerta, kun onnistuin ajoittamaan kehuni oikeaan paikkaan. Aluksi Neve vain pyöritteli kapulaa maassa, ja kapula oli nopeasti kurainen, jonka jälkeen Neve taisi kokea sen suuhun ottamisen hieman epämiellyttäväksi. Jouduin sen jälkeen hyvin reilusti antamaan apuja, että saisin Neven edes katsomaan kapulaan päin. Muutaman kerran sain kehun ajoittumaan oikein, Neve alkoi pyöritellä kapulaa, kehuin siitäkin, koska se eteni siihen, että Neve alkoi ottaa kapulaa suuhun. Sain pari kertaa kapulan käteen asti, siitä palkkasin namilla ja wubbaleikillä. Otin kapulan meille tänne kämpille sisälle, tarkoitus olisi ryhtyä treenaamaan kapulan pitoa ja luovutusta nyt, kun tuntui, että pääsin jyvälle, miten mun kannattaa sitä lähteä Nevelle opettamaan.

Lopuksi kuuntelimme Minnan selostusta tokon harmaasta alueesta sekä katselimme käytännön havainnollistavia esimerkkejä Helin koirien avulla. Kyse on siis esim. tokokokeessa niistä lyhkäisistä hetkistä liikkeiden välillä, jolloin ei tapahdu varsinaisesti mitään.

Loren omistaja jakoi kaikille tennispallot treenin loppupuolella, ja Neve rakastui omaansa välittömästi. Pompauttelin palloa Nevelle jokuseen kertaan, sen loikat pallon perään olivat varsin katu-uskottavia. Jos saataisiin lisää aurinkoista säätä, voisin kokeilla napata kuvia Neven palloleikeistä.

Huomenna aamulla lähdetään aikaiseen ajelemaan Joensuuhun renkaanvaihtoon ja vappua viettämään. En tiedä sitten, kuinka paljon vappua ehditään oikeasti viettää, kun heti maanantaina mulla olis lääkelaskujen tentti, ja loppuviikosta kaksi muuta isoa tenttiä tulossa, joihin pitäis vissiin yrittää vähän lueskellakin jossain välissä.

Hauskaa vappua kaikille!