Satuin sopivasti kyselemään Marilta, olisiko heidän poppoo lenkkiseuraa vailla, ja Mari vinkkasi olevansa menossa Hilkan ja Kirin kanssa tekemään jälkeä. Me lyöttäydyttiin mukaan, joskin mun Joensuun tuloaikataulu petti sen verran, että Mari ja Hilkka olivat ehtineet tallata jo jäljet. Ihanat ihmiset tallasivat Rinillekin jäljen, Rinille kun tekee hyvää, että joku vieras ihminen tallaa kokeita ajatellen.

Lähdimme ensin käyttämään koiria pienellä kävelyllä, ja mukavasti hyvin blue merle -voittoinen viisipäinen aussielauma kulki yhdessä. Wallu nautiskeli naisseurasta kyllikseen, ja akkalauma juoksenteli keskenään, välillä taisi olla pieniä leikkiyrityksiäkin. Varsinaiset painileikit jäivät kylläkin väliin, taisi olla liian monta osallistujaa ;)

Pienen lenkin jälkeen laitettiin koirat vähäksi aikaa autoon vähän virittymään, sillä aikaa ohjaajat vaihtelivat kuulumisia ja minä kävin tallaamassa Nevelle jäljen. Ensimmäisten jälkien ollessa noin tunnin vanhoja lähdettiin ajamaan - Wallu sai kunnian olla ensimmäinen. Pikku-ukko tekikin tosi hyvännäköistä työtä! Mari saa olla ylpeä pikkupojastaan ;)

Seuraavana vuoroon pääsi Rini. Rinin jäljellä oli kuusi keppiä, pituutta ehkä semmoinen 100 metriä, ei siis kovin pitkä. Kulmia oli muutama. Neiti oli into piukeana ja olin vähän epäileväinen, että näinköhän se malttaa työskennellä ollenkaan. Janalla Rinin nenä kävi kovasti, joskin jonkin aikaa meni jäljen alun löytämiseen. Hyvin se jälki sieltä sitten kuitenkin nousi, ja päästiin hommiin. Rini oli pitkässä liinassa ja annoin sille kunnolla tilaa tehdä töitä. Ensimmäiselle kepille oli matkaa, ehdin jo jännittää, että jäikö se välistä kokonaan. Turhaan epäilin Riniä, iloinen hännän heiluminen ilmoitti kepistä jo hieman ennen keppiä. Oikein hyvä kepin palautus, siitä palkka (broilerpyörykkää) ja matka jatkui. Kaikki kuusi keppiä nousi, joskin lopputilanteessa keppejä tarkastaessa en löytänyt taskustani kuin viisi. Mari hieman asiasta piikitteli, Mari oli nääs meidän takana kulkeneena napannut matkaan sen yhden, joka multa oli tippunut. Vinkkinä siis muille, että täysiä taskuja kannattaa välillä tyhjentää ;)

Rini teki jäljellä oikein hyvää työtä, itse kommentoin, että kulmatyöskentelyssä olisi ollut petrattavaa, josta sain Marilta vastakommentin, että koira tekee erinomaisesti töitä - minä olen se, joka ei osaa kulmia, saati sitten luottaa koiraan. Pitäisi oikeasti muistaa, että Rini on suhteellisen varma jälkikoira, ja yleensä kannattaa seurata sitä sinne, minne se on menossa. Ihan jäljen lopussa taisi olla polunylitys, Rini lähti seuraamaan polkua, mutta näin jo lopetusmerkin ja viimeisen kepin, joten osasin antaa koiralle vain liinaa ja odottaa, että se etsii takaisin jäljelle. Se hyvä puoli tuossa pitkässä liinassa oikeasti on, että kun näen, että koira kadottaa jäljen, pystyn antamaan sille liinaa ja odottamaan, että se löytää jäljen uudestaan. Rini työskenteli hienosti nenä tiiviisti maassa, ja sen hännän asennosta tosissaan näkee hyvin, mitä tuleman pitää: koko jäljen ajan häntä huiskii iloisesti, kulman ollessa edessä häntä nousee pystyyn, kepin ollessa lähellä häntä alkaa vispata ihan vimmatusti ;)

Neve pääsi ajamaan omaa jälkeään Kirin suorituksen jälkeen. Kirillä painoi valeraskaus ja se otti vähän häiriötä takanaan kulkevista ihmisistä. Se oli siis hyvää harjoitusta Kirille! Neven jäljellä opittiin sitten paljon uutta, ja oli tosi hyvä, että sain Marin kulkemaan meidän jäljessä. Nevellä ei ollut keppejä, tein namijäljen, joskin nameja oli vain harvakseltaan. Kulmia oli paljon, jäljen mittaa ehkä suunnilleen myös se 100 metriä.

Olin jättänyt kaikkiin kulmiin nameja, jotka sotkivat kulmatyöskentelyä todella paljon. Kaksi ensimmäistä kulmaa menivät pipariksi, kun jouduin puuttumaan koiran työskentelyyn estämällä sitä palaamasta jäljellä takaisin. Kolmannesta kulmasta eteenpäin Neve teki aivan luotisuorat kulmat, todella tarkkaa työskentelyä. Todettiin jo Marin kanssa jäljen ollessa vielä kesken, että Neven jäljeltä jätetään jatkossa namit kokonaan pois, ne nimittäin häiritsevät sen työskentelyä ihan selvästi. Neve on niin motivoitunut ajamaan jälkeä, että sen työskentely katkeaa, kun se alkaa haistella namien perään, jonka jälkeen paluu takaisin työntekoon on vaikeaa. Mari heitti meille jäljen loppuun mun taskussa olleen tunnarikapulan, kun keppejä ei jäänyt taskuun, Neve selvästi merkkasi sen, josta se sai ison palkan wubbaleikillä. En olisi ikinä uskonut, että homma toimii näin, viime kesänähän Neve ei merkannut keppejä millään tavalla. Ilmeisesti ajatus on kytenyt päässä talven aikana.

Nevelle ruvetaan tekemään jatkossa niin, että laitetaan keppejä paljon esim. suoran jäljen varrelle, ja heti, kun näen koiran merkkaavan kepin, naksautan naksuttimella ja siitä seuraa iso palkka. Viime kesänä en olisi osannut kuvitellakaan Nevelle muuta ilmaisua kuin maahanmenon, mutta nyt en enää tiedä, onko se kuitenkaan paras vaihtoehto. Kyllä se varmasti rauhoittaisi koiraa, mutta toisaalta se saattaa myös keskeyttää sen tekemisen samalla tavalla kuin nami jäljellä. Kokeilemalla tässäkin varmasti selviää, mikä on paras keino.

Opin taas näiden kahden jäljen aikana aivan valtavasti, ja oli hyvä, kun oli joku muukin vähän katsomassa meidän perään. Näillä tiedoilla on hyvä jatkaa taas eteenpäin ja katsoa, mihin saakka päästään :)