Jaahas, yritetääs alkaa purkaa viime viikonlopun tapahtumia.

Mari tuli siis meille yöksi jo perjantaina. Ilta meni mukavasti kuulumisia vaihtaessa, iltaa istuessa Ainon kanssa ja mässäillessä leffaa siinä sivussa katsoen. Illanistunnat venyivät perinteisesti, joten yöunet jäivät väliin (eihän minnekään voi ikinä lähteä kunnon yöunilla). Aamusta noustiin jo hyvissä ajoin, jotta päästäisiin aikaisin liikenteeseen.

Vaan eihän se matka ilman kommelluksia ja ylimääräisiä matkoja voi mennä. Mari löysi aamulla meidän kampeutuessa autoon rappukäytävästä jonkun henkkarit ja kukkaron. Edellisiltana oli joku meidän rapun asukkaista juhlinut 18-vuotisbileitään ja meidän rapussa ramppaa muutenkin kaikennäköistä porukkaa, joten mitäpä muutakaan olisimme voineet tehdä kuin kunnon kansalaisina ajaa keskustaan, jotta saisimme luovutettua henkkarit poliisille. Probleema nuummero yksi tuli vastaan jo keskustassa: poliisiasema aukesi vasta kahdeksalta, kello oli vasta kuusi, eikä odottelu käynyt laatuun. Päätimme ottaa henkkarit matkaan ja palauttaa maanantaina takaisin tullessamme, jos ei poliisia sattuisi matkan varrella tulemaan vastaan.

Matka Vantaalle sujui mukavasti, kun oli juttuseuraa. Vantaalla bongasin huoltsikan pihasta poliisiauton, joten koukattiin huoltsikalle ja alettiin tähytä poliisisetiä. Sedät paljastuivat nuoriksi klopeiksi, joiden ilme olisi ollut ikuistamisen arvoinen, kun kaksi naisimmeistä tulee siihen häiriköimään virkavallan kahvitaukoa. Teimme pikaisen selonteon tapahtuneesta (lähinnä löytyneistä henkkareista). Poliisisetä oli huumorimiehiä.

"Niin mistä te löysittekään nämä henkkarit?"
"Mun kämpän rappukäytävästä."
"Ootko ihan varma, ettei ne löytyneet sun kämpän lattialta?"
"Kyllä." (Tana A:n huumorintaju ei riittänyt tähän vitsiin.)

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Poliisit kelpuuttivat henkkarit ja pääsimme jatkamaan matkaa. Parasta koko sidequestissa oli tietenkin se, että Marilta poliisit pyysivät vain numeron, mutta multa kysyttiin osoite. Niitä vieraita odotellessa ;)

Vantaalla hurauttelimme Terhin luo. Terhi oli lupautunut viemään meidät satamaan ja hakemaan maanantaina, kunhan tulisimme takaisin. Terhin luona hörpättiin kupposet kahvia ja ihmeteltiin koirien paljoutta. Rinin ja Neven isä Pirate on vielä varsin virkeä pappa 13-vuotiaaksi.

Matka satamaan meni myös mukavasti pommittaessani Terhiä kaikenmaailman kysymyksillä. Kävimme haukkaamassa evästäkin matkan varrella paikallisessa Hesessä (terveellinen ruoka tiellä pitää). Marilla ei varmaan ollut ihan niin kivaa, kun tuo Helsingin keskustassa ajeleminen ei ole mitään herkkua, ja Terhi välillä unohteli antaa ajo-ohjeita, kun oli niin kysymysteni lumoissa. Sitä se matkanteko teettää.

Laivalle kuitenkin selvittiin, löydettiin oma porukkamme, saimme maihinnousukortitkin ja tuota pikaa olimme jo laivassa. Matkatavaroita kuljetimme mukanamme ensimmäisten luentojen ajan, sillä hytteihin pääsi vasta iltapäivästä. Alussa ei tosin ollut kuin tervetuliaspuheet ja juttua käytännön asioista sekä kennelpiirin yhteistyökumppanin esittely. Ja niin - myös luento suomenpystykorvista. Ei siitä sen enempää.

Luennon jälkeen pääsimme vastaanottamaan hyttejä. Meillä oli Marin kanssa varsin mukavat oltavat suhteellisen tilavalta tuntuvassa neljän hengen hytissä, jonka saimme valloittaa kahdestaan. Tavarat olivat nopeasti ojennuksessa, ehdimme vielä iltapäiväkahvillekin ennen kuin luennot taas jatkuivat.

Luentosarjaa jatkoi yhdistysjuridiikkaan erikoistunut juristi Mika Leppinen, joka kertoi meille ensin valtuuston merkityksestä Kennelliiton toiminnassa, yhdistystoiminnan solmukohdista sekä rotujärjestön oikeuksien saamisesta. Olimme odottaneet Marin kanssa varsinkin tuota rotujärjestö-osiota, sillä oman yhdistyksen kohdalla se alkaisi olla ajankohtaista. Valitettavasti tästä asiasta ei sitten kuultu halaistua sanaakaan! Valtuustosta sen sijaan kuultiin paljonkin, mikä tietysti on hyvä asia ottaen huomioon, että toivon mukaan Australianpaimenkoirat ry saa joskus rotujärjestön tittelin.

Leppisen luentoa seurasi luennoitsija, jolla koko tapahtumaa oli eniten suitsuteltukin - vuosia koirien luonteita tutkinut David Appleby. Appleby luennoi meille lauantaina hyvän luonteen perustasta nimenomaan koiran perimän ja varhaisen sosiaalistamisen näkökulmasta. Luennolla ei varsinaisesti mitään hätkähdyttävää uutta tietoa tullut, joskin aiheesta oli saatu tilastollista tutkimusta, kuinka suurella osuudella tutkituista koirista oli ilmennyt käytöshäiriöitä, jos sosiaalistaminen oli ollut puutteellista. Koko luento pähkinänkuoressa olisi jotakuinkin niin, että mitä varhaisemmassa vaiheessa pentuja totutetaan mitä erilaisimpiin ärsykkeisiin, sitä paremmat valmiudet pennuilla on selviytyä elämän eri tilanteissa. Sivuhuomiona pitää vielä sanoa, että Applebyn luennosta sai todella paljon enemmän irti, jos osasi englantia. Tulkkaaja yritti varmasti parhaansa, mutta...

Ilta päättyi luentoon koirankasvatuksen uusista haasteista. Asiaa lähestyttiin lähinnä kustannusten ja kasvattajien tietämyksen näkökulmasta, mutta mielestäni oli tärkeää nostaa esille kasvattajien jaksamiseen liittyvät seikat. Lisäksi luennoitsija korosti, että koiramaailmaan olisi tärkeää saada avoin yhteistyön ja ymmärtämisen miljöö, sillä meidän kaikkien yhteinen tavoite varmasti on hyväluonteinen, terve ja tasapainoinen koira.

Luentojen jälkeen saatiin vähän hengähtää ja kierrellä laivassa. Marin kanssa ryntäsimme heti taxfree-ostoksille (tosin minä säästin pennoseni vielä seuraavalle päivälle). Illastimme hienossa Food Gardenissa, siinä vaiheessa iltaa oli nimittäin jo nälkä! Muiden nautiskellessa kala-annoksistaan minä tein tuttavuutta kasvisruoan moninaiseen maailmaan. Ei hullumpaa, mutta parasta oli silti jälkkäri (mustikkapiirakkaa ja Madagaskar-vaniljajäätelöä) ;)

Hyvin nukutun yön jälkeen (mikähän siinä on, että laivassa aina nukkuu niin hyvin?) tallustimme unihiekat vielä silmissä aamiaiselle (olihan siinä yön aikana ehtinyt jo nälkä yllättää). Nautiskelimme ihanasta aamiaisesta hiljaisuuden vallitessa, Mari kyllä yritti ylläpitää keskustelua, mutta mun kroppa ja pää eivät yksinkertaisesti suostuneet vielä käynnistymään. Koska Tukholmaan saapumiseen oli vielä aikaa, tallustimme Marin kanssa vielä takaisin hytteihin ja jatkoimme vähän unia. Vajaa tunti myöhemmin olo oli jo ihan toinen. Katselimme hytin ikkunasta ruotsalaisten ökytaloja, laskimme rannassa uiskentelevia joutsenia ja odottelimme satamaan tuloa.

Pidimme kovaa kiirettä, että ehtisimme ensimmäiseen bussiin, joka lähtisi satamasta keskustaan. Kiire oli kuitenkin turha, kuten hyvin äkkiä keskustassa huomasimme: kaikki kaupat aukesivat vasta yhdeltätoista, joten meillä oli vähän vajaa tunti odotteluaikaa. Marille annetaan nyt näin julkisesti krediittiä siitä, että hän osasi hienosti suunnistaa Tukholmassa kartan avulla. Kävelimme katuja pitkin tappaen aikaa ja kiertelimme kaikenmaailman sivukujilla saadaksemme ajan kulumaan. Pääsimme me aikanaan kiertelemään vähän kauppojakin. Tukholmassa ei kyllä ollut oikeastaan yhtään mitään! Tein ainoat ostokset isosta lelukaupasta mun siskoille, mutta muuten rahat säästyivät. Marilla sen sijaan olisi riittänyt ostoskasseja jaettavaksi muillekin ;)

Palasimme laivaan hyvissä ajoin vähän yli puolenpäivän, jotta ehtisimme päivän ensimmäiselle luennolle. Ehdimme siinä nautiskella vähän juomiakin odotellessamme ;) Päivän ensimmäinen luento oli karjalankarhukoirista ja suomalaisista roduista yleensä. En pitkästytä ketään yksityiskohdilla, sillä luento oli edellispäivän tapaan puhdasta kertomusta rodun ulkomuodosta.

Jatkona ollut luento käsitteli ajatuksia rotumääritelmistä ja koiranäyttelyistä. Jos taas yrittäisin tiivistää luennon perimmäisen ajatuksen, niin sanoisin, että rodut voidaan säilyttää vain uskollisuudella - rodut ovat kasvattajien käsissä siinä, missä ne myös ovat kasvattajien asiantuntemuksen tulos.

Iltapäiväkahvin jälkeen saimme taas virallista asiaa Mika Leppisen luennoidessa esitys- ja pöytäkirjoista sekä lisää yhdistyksen solmukohdista. Asia oli todella mielenkiintoista, ja asioiden ymmärtämistä helpotti vielä äärimmäisen selkeä esitystapa.

Leppisen jälkeen estradille astui jälleen David Appleby, tällä kertaa kertoen meille hyvästä luonteesta - koiran hyvästä käytöksestä ja tunnetilojen vaikutuksesta käytökseen. Appleby käyttää koirien käytösongelmien poiskouluttamisessa hyväkseen koiran tunnetilojen tuntemusta: ongelmatilanteissa täytyy pyrkiä pitämään koira rauhallisena ja rentona, ja koiraa totutetaan ongelmiin vähitellen harjoitusta vaikeuttaen, kuitenkin aina pitäen harjoituksen taso sellaisena, josta koira pystyy selviämään. Appleby hylkäsi kaikki vanhat teoriat dominanssiongelmista ja korvasi ne koiran itsetuntemus- ja tunnetilakokemuksella.

Viimeisen luennon kennelharrastuksen tulevaisuudesta missasimme - Mari nimittäin onnistui kadottamaan hyttiavaimensa. Minä menin sitten hyttiin päivystämään meidän tavaroita siksi aikaa, kun Mari kävi infossa selvittämässä tilannetta ja hakemassa meille uudet avaimet. Meidän aamiaiset oli merkitty hyttikortteihin, joten vaarana oli, että Mari jäisi myös ilman seuraavaa aamiaista. Minä menin sitten itkemään yhdelle laivatyöntekijälle kadonnutta korttia, ja sain itkeskelyni tuloksena mieheltä lipun, jolla Mari pääsisi syömään aamulla kustannuksetta. Mahtavaa! Marin omaa korttia ei koskaan löytynyt, mutta uuden avaimen ja ruokalipun avulla elämä oli taas mallillaan. Ilta meni mukavasti tehden viime hetken shoppailuja taxfreessä. Ehdimme nautiskella juomistakin vielä ennen kuin pääsimme buffettiin syömään. Ruoka oli taivaallista! Ahdoimme molemmat itsemme niin täyteen, että ruoan jälkeen ei ollut kuin kellahtaa vatsansa viereen sängylle ja nukkua seuraavaan aamuun.

Aamusta pakkailimme sitten tavaroita kasaan, kävimme nautiskelemassa viimeisestä laiva-aamiaisesta ja valmistauduimme lähtöön. Terhi oli meitä jo odottelemassa satamassa. Veimme Terhin töihin ja suuntasimme Helsingin Itäkeskuksen Mustiin ja Mirriin hakemaan koirille tuomisia - laivalla ja Tukholmassa kun ei ollut nelijalkaisille mitään! Mustissa ja Mirrissä tapasimme Heidin, joka oli ottanut uuden perheenjäsenensä Vickyn (Trijem Rythem of the Reign) sekä Pasin (Painted Magic Cinnebar) mukaansa töihin, jotta voisimme niitä vähän morjestaa. Vicky uudisti käsitykseni siitä, kuinka kaljuksi aussie voi mennä karvanlähdössä, se olisi käynyt ihan hyvin aussien ja ajokoiran sekoituksesta! Vicky vaikutti varsin mukavalta tapaukselta. Pasi oli oma eloisa itsensä, joka nautti huomiosta ja näytti kaikki temppunsa namia saadakseen.

Riniä ja Neveä oli siinä vaiheessa jo melkoinen ikävä. Kaupasta tarttui mukaan tytöille uudet prinsessapannat, naudannilkat ja koirankeksejä nameiksi. Lähdimme ajelemaan takaisin kohti Keski-Suomea, joskin kiersimme vielä Hollolan nahkapajan kautta, jotta Mari sai uudet hihnat Wallulle ja Lilylle, joka sai myös uuden pannan. Navi ohjasi meidät pikkuteitä pitkin Jämsään vievälle tielle, joten takaisin tultiin vähän eri reittiä kuin mikä oli ollut suunnitelmissa. Jyväskylässä kävimme vielä syömässä Salsa Orkideassa ennen kuin tulimme kämpille. Voi että koirilla oli riemukas vastaanotto, kun mamma tuli kotiin!

Reissu oli oikein antoisa ja ajatuksia herättävä, oikein mielenkiintoinen kokemus! Oli kiva päästä pitkästä aikaa laivalle ja tavata uusia koiraharrastajia. Suuri kiitos Marille mahtavasta matkaseurasta!