Päästiin ensimmäistä kertaa tokoilemaan Muurameen ohjattuihin treeneihin. Lähtö oli hankala, kun pitkän työviikon päälle alkaa olla jo aika väsynyt, ja huomenna järjestämme Akseli ja Elina -kodissa ystävänpäiväjuhlan, jota pitäisi varmaan vähäsen treenata :O

Vaan asiaan. Treeneissä tehtiin luoksepäästävyyttä, paikallaoloa, seuraamista ja hyppyä.

Luoksepäästävyyttä ei olla Neven kanssa aiemmin varsinaisesti treenattu. Eihän sillä ongelmia sen suhteen muuten ole, mutta pohdiskelin, kuinka se malttaa pysyä paikallaan. Nessu yllätti positiivisesti: se huomasi tulijan vasta siinä vaiheessa, kun tulija oli ihan edessä (aloiteltiin liikkeen treenausta niin, että tulija kävi ensin vähän matkan päässä vain kääntymässä ja alkoi siitä vähitellen tulla lähemmäs). Silloinkin se vain vilkaisi nopeasti, jonka jälkeen kontakti taas mammaan. Neve on varsinainen kontaktikone!

Paikkamakuutakaan ei olla ihmeemmin viime aikoina tehty, paikallaoloa kylläkin jonkun verran. Neve menee maahan hyvin ekalla käskyllä ja hyvin se malttaa odottaa aloillaan. Otin erimittaisilla välimatkoilla satunnaisesti palkkaamalla, annoin varmuuden vuoksi odota-käskyn vielä ennen kuin lähdin tulemaan koiran luo palkkaamaan. Saatiin monta hyvää pätkää eikä Neve kertaakaan edes yrittänyt nousta ylös.

Seuraamisessa koutsit havaitsivat tutun poikitus- ja edistämisongelman. Jatkamme jo aloittamallamme treenailulla niin, että kävelen oikein hitaasti ja lähden rakentamaan seuraamista askel kerrallaan. Lisäksi sain neuvoksi harjoitella paljon sivulletuloja ja erityisesti sivullaolon oikeaa paikkaa. Siinä riittääkin työnsarkaa sähikäisen kanssa ;)

Hyppyä ei olla treenailtu joulunseudun jälkeen, mutta se oli Nevellä hyvässä muistissa. Tein samaan tyyliin kuin silloin, kun aloitettiin: jätin koiran istumaan, menin seisomaan ihan esteen eteen ja pyysin hyppäämään. Testattiin, kuinka lähelle pääsen koiraa tulemaan tässä vaiheessa liikettä. Pystyin hyvin olemaan vähän vajaan metrin päässä esteestä, mutta sen jälkeen Neve pysähtyi kutsusta vierelleni, eikä millään meinannut ymmärtää, mitä siltä vaadittiin. Rauhassa liikkeen kanssa pitää edetäkin. Sain lisäksi huomautuksen palkata koiran mahdollisimman keskelle estettä, ettei se ala hakeutua toiseen reunaan. Lisäksi ideoin itse, että hyppytreeniin voisi auttaa, jos laittaisin houkuttimeksi hypyn toiselle puolelle vielä lelun, jolla saataisiin Neve irtoamaan.

Oli kivat treenit, niiden jälkeen riekutin vielä Neveä lelulla, ja sehän toi sitä aivan onnessaan uudestaan mulle, jotta revittelisin sen kanssa. Ihana koira <3 Parasta Neven mielestä taisi treeneissä kuitenkin olla, kun juoksutin sitä ympäriinsä ja lensin liukkaassa kohdassa kyljelleni - Neve sai siitä tolkuttoman hepulin. Koutsi sanoi, että siinä on meillä hyvä superpalkka. Luulenpa, että mulla on lonkkamurtuma ja osteoporoosi ennen kuin Nessusta tokovalio saadaan, jos superpalkaksi pitää aina lentää nurin... ;)

Laitetaas lopuksi tyttöjen talviterveisiä jäältä toissa päivältä:

1265913660_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kappas, motskupatsku keskellä hankea!

1265913655_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Äiskääääää!

1265913645_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tulossa ollaan!

1265913636_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Murha Haukanniemessä

1265913629_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Rikostoveri

1265913622_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

...ilmeisesti hieman sadistinen sellainen!

1265913615_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Nöyhtää...

1265913609_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Älykkäät sisarukset verilöylyn jälkeen

1265913603_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Neve saa olla ensi vuonna joulupukkina mun pikkusiskoille ;)