Loma alkaa olla ohi. Ajelimme eilen takaisin Jyväskylään, ja ikävä takaisin Joensuuhun on kauhia. Siskoparat jäivät itkemään kotiin meidän lähtiessämme ja itku tuli kyllä itselläkin ajaessa :(

Noh, Joensuussa oli koko viikon niin kauhea pakkanen, että treenit jäivät treenaamatta. Auto oli huollossa torstaihin saakka, joten lenkkeilytkin jäivät, kun ei kauemmas päästy - sen verran lenkkeiltiin hihnoissa kuin pakkaset antoivat myöten. Keskiviikkona tosin käväistiin Jennan ja bullien kyydillä kimppalenkillä Siprissä. Keskiviikon lenkki meni jo mukavasti, Darra ja Neve riekkuivat keskenään eikä Rinikään ollut enää ihan niin tiukkapipoinen diiva. Kamera oli messissä, mutta valoa oli niukasti, eikä nelikkoa saanut yhteiskuvaan millään.

Viikko menikin lentäen. Kävimme parinakin päivänä Marin luona Mäntylässä - minä virkistäytymässä peliä paukuttaen ja koirat ihmettelemässä kissoja sekä miehiä. Kipsu-kissa alkoikin jo toisella visiitillä lämmetä hieman ausseille, mutta Mölli piti edelleen etäisyyttä alemman luomakunnan olentoihin. Torstaina käytiin pitkällä hihnalenkillä kaverin kanssa sekä mummon luona. Voi jestas, miten kaksi koiraa voi olla onnessaan mummolaan päästessään! Rini tiesi jo entuudestaan, että mummon luona saa aina herkkuja ja rapsutuksia, joten se ei meinannut pöksyissään pysyä. Neve ei ole paljon mummoa nähnyt, mutta omaan persoonalliseen tapaansa rakastui heti. Neven mieleen olivat myös mummon ihanan pehmeät nojatuolit.

Perjantaina tytöt saivat viettää lepopäivää, ja minä aloin henkisesti valmentautua seuraavan päivän lähtöön. Ei tähän varmaan ikinä totu, aina tulee surku lähteä.

Lauantaina sitten tultiin takaisin, asettauduttiin taloksi kauhean tavarapaljouden kanssa ja kävimme kumppatäti Ainon luona yläkerrassa - Aino muutti Mallan ja Seelan kanssa tuonne meidän yläkertaan. Tässä sitä aika onkin mennyt, tänään käytiin aamulla juoksuttamassa koiria tuossa lähimetsässä. Mun tytöt vaan olivat aika vetämättömiä, taitavat vielä reissun jäljiltä olla väsyneitä, kun hyvin on uni maittanut koko päivän.

Tänään alkoi sitten Neven agilityn alkeiskurssi. Jätin Rinin kotiin ja ajeltiin Ainon ja Seelan kanssa Muurameen. Maneesikausi alkoi, Neve ei ole ainakaan meillä ollessaan aiemmin käynytkään maneesissa, joten paljon uutta tänään olikin tarjolla. Arvelin, että se olisi ollut hyvinkin kiinnostunut maneesin hajuista, mutta Neve vaan piti ehdotonta katsekontaktiaan ja kerjäsi namuja. Maneesissa Neven vilkkaus kylläkin näkyi, kun se aina kovan äänen kuullessaan kääntyi ihmettelemään, mistä ääni kuului. Äänet kaikuivat pitkässä hallissa vähän oudosti ja ääntähän siellä oli monenlaista, joten ei se ihmekään ole, että vähän ihmetyttää. Koirista Neve ei ollut moksiskaan, se oli vain innosta piukeana, kun pääsi yksin mamman kanssa hommiin :)

Agilityn alkeissa teimme tänään pöytää, hyppyä ja irtorengasta. Pöydälle koira palkattiin ja pyydettiin odottamaan jonkin aikaa ennen vapautusta. Neve ei epäröinyt pöydälle nousemista ja odotteli vapautuskäskyä kiltisti. Hyppy oli tänään matala, apuna oli kouluttajamme Seija palkkaamassa oikeasta hypystä. Ensimmäiselle hypylle Neve lähti niin läheltä, että rima putosi, kun takajalka kolahti rimaan. Otimme hypyn uudestaan vähän kauempaa, ja rimakin pysyi ylhäällä. Jatkossa harjoittelimme koiran hyppyyttämistä muuten samalla tavalla, mutta ohjaajan piti vuorotellen kiertää siivekkeen eri puolilta. Nevellä oli hauskaa! Irtorengas meni vauhdikkaasti ja virheettömästi, kun varmistin takana hihnalla, ettei Neve pääse kiertämään. Kolmessa esteessä olikin tarpeeksi tälle päivälle. Neve keskittyi mukavasti koko treenin ajan, joten jäämme innolla odottelemaan ensi viikon treenejä.

Huomenna onkin viimeinen lomapäivä, mutta puuhaa olisi monenlaista. Toivottavasti ehdittäisiin pitkälle lenkille valoisan aikaan.

Lupailin jokunen entry sitten kuvia, kun palaamme Jyväskylään, joten nyt tähän loppuun vielä muutama.

1263162557_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Rinillä oli hauskaa Siprissä uudenvuoden aattona. Joensuussa lunta riitti!

1263162567_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tytöt lähettävät talvisia terveisiä kaikille blogimme lukijoille!

1263162574_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ja muutama kuva viimeiseltä illalta. Tässä Elisa Rinin kanssa sohvalla.

1263162580_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ja tässä Eve Neven kanssa. Eve yritti saada Neven vierelleen sohvalle istumaan, mutta Neve ei oikein ymmärtänyt...

1263162586_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

...vaan kärsivällisyydestä palkittiin. Tässä siis Eve ja Neve - jonkinlaiset sielunsisaret ;)