Meinasi jäädä näyttelyt käymättä! Heräsin aamulla herätyskellon soittoon kuvitellen, että on työaamu, läimäisin herätyksen pois päältä painaen "jotain nappia" ja ajattelin, etten kyllä millään jaksa lähteä töihin. Onneksi olin painanut torkkunappia, sillä havahduin hereille sikeästä unesta herätyskellon soidessa uudestaan ja tajusin vasta sitten, että tänään on näyttelypäivä. Oli rankka herätys, vaan päästiin ajoissa liikkeelle. Olipa mukava ajaa vaihteeksi vieraaseen ilmansuuntaan!

Rini ja Wallu pääsivät seuralaisiksi mukaan, mutta jotain jännää niilläkin on näköjään tien päällä ollut, kun molemmat nukkuvat sikeää unta täällä ihmis- ja koiravilinää ihmetelleen Neven kanssa.

Paikka: Alavus
Aika: 30.1.2010
Tuomari: Jaana Hartus
Arvostelu:
Tasapainoisesti rakentunut narttu, jonka toivoisin kompaktimmaksi. Sopiva luusto. Hieman pitkä runko, joka voisi olla täyteläisempi. Hieman kaartuva ylälinja. Hyvä ilmeikäs pää. Joustavat sivuliikkeet. Toivoisin enemmän draivia."

Nessu-Neve-Nespertitin tuomio oli H niin kuin Hartus ;)

Näyttelypaikka oli aivan karmea. Jäähallissa itsessään ei ollut mitään vikaa, mutta ilmeisesti hallin pohjalla oli yhä jää, ja sen päälle oli vain vedetty jeesusteipillä mattoja. Matot olivat kuprullaan joka paikasta ja paikoitellen lattia oli todella liukas. Juoksin melko lujaa kokoontumiskehässä, mutta hidastin rajusti vauhtia, kun meinasin liukastua ja kaatua koiran päälle kulmassa. Neve olisi tarvinnut enemmän vauhtia näyttääkseen liikkeensä täyden ulottuvuuden.

Neve meni kehään hyvin vähäisellä harjoituksella. Pyynäsin sen eilen illalla kunnolla ja lähdin illasta pihalle vähän juoksuttamaan näyttelyhihnassa ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen. Neve esiintyi näyttelyssä ihanasti, joten tuskinpa tämä meidän viimeiseksi kehäkierroksi jää ;)

Tuomari kävi meille arvostelun saneltuaan vielä sanomassa, että Neve on rungoltaan hyvin bortsumainen - ja tottahan se onkin. Pidän kovasti Hartuksen tavasta tuomaroida, hän käsittelee koiria miellyttävästi ja on arvosteluissaan rehellinen ja suora. En osaa olla pettynyt tuohon hyvään, kun Neve esiintyi niin mukavasti.

Neven korva oli lurpallaan vielä kotipihaan tullessamme (n. 2 h teipin irrottamisen jälkeen), joten ryntäsin sisälle hakemaan kameran ja nappasin tuossa pihalla lumisateessa muutaman otoksen. Sain seisomakuvankin ilman apukäsiä, kun sain huijattua Neven katsomaan suoraan eteen viemällä sinne kameran linssisuojan!

1264854314_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1264854307_img-d41d8cd98f00b204e9800998e