Onpahan ollut säätämistä tämän päivän kokeen kanssa. Meidänhän piti olla kokeessa tänään Joensuussa, mutta kun viikonlopun ohjelman sumpliminen osoittautuikin vaikeaksi, peruin kokeen. Elli ja Katla eivät ottaneet osaa tämän päivän kokeeseensa, joten me päästiin sitten heidän paikalle Jyväskylään.

Jyväskylän pm-kisoissa tuomaroi tutuksi tullut Mauri Pehkonen. Rinillä oli tänään pelleilypäivä.

Paikkamakuu 10
Seuraaminen 8
Istuminen 10
Luoksetulo 6
Ruutu 0
Hyppynouto 5
Metallinouto 7
Tunnari 0
Kaukot 6
Kokonaisvaikutus 7

Näillä suorituksilla sai kasaan 181 pistettä, mutta ei tulosta.

Rini oli seuraamiskaavion aikana ihan vakuuttunut siitä, että me ollaan tekemässä eteenlähetystä. Se edisti ja kyttäsi koko ajan eteenpäin odottaen lähetyskäskyä. Loppua kohden seuraaminen parani, mutta aika kamalaa katsottavaa...

Istuminen oli nappisuoritus!

Luoksetulo ei tänään sujunut ihan toivotulla tavalla. Rini lähti hillittömällä vauhdilla, joten annoin sille melko painokkaan käskyn seisomiseen, mutta Rini menikin maahan. Maahan pysäytys sitten venyi vähän. Koira istui vinossa edessä, joten siitäkin vielä ropisi pisteitä.

Ruudussa Rini jäi himmailemaan kahteen otteeseen ennen ruutuun menoa. Rini liikkui pysäytyskäskyn jälkeen taas ruudun ulkopuolelle, joten nollahan sieltä napsahti.

Hyppynoudossa itse nouto sujui hyvin. Takaisin tullessaan Rini rämäytti esteeseen kauhealla kolinalla, ja kun päälle tuli vielä vino kapulan luovutus ja perusasento, pisteitä lähti taas kovalla kädellä.

Metallinoudossa oli sama ongelma kuin hyppynoudossa: vino luovutusasento ja perusasento. Ihan niin kuin meillä olisi jotain petrattavaa...

Tunnaria me ei olla tehty hietikolla pitkään aikaan, ja siihen nähden Rini teki töitä erinomaisesti. Rini nosteli paria kapulaa, mutta toi mulle asti oikean. Olin siis ihan tyytyväinen, vaikka nolla tulikin.

Kaukokäskyjen vaihdot onnistuivat! Ensimmäiseen ylösnousuun Rini tarvitsi kaksi käskyä, ja vaihtojen aikana Rini liikkui hieman eteenpäin. Kaukot pelastivat kokeen kuitenkin, joten hyvä fiilis jäi.

Kokonaisvaikutus korreloi ihan hyvin meidän tän päivän suorituksia.

Treenattavaa riittää siis ensi viikolla, seuraava koehan on jo viikon päästä... Päivän tavoitetta ei saavutettu (tavoitteena oli saada tulos), mutta ei se kauaskaan jäänyt.

Joensuusta on nyt kotiuduttu. Mie olin eilisen päivän Helsingissä Kennelliiton järjestämällä luentopäivällä, ja mielenkiintoista asiaa siellä kyllä oli. Huomenna alkaa taas koulu ja paluu arkeen.

Viime viikon kuvat on muokattu ja laitettu nettiinkin. Kuvia voi käydä katsomassa seuraavien linkkien takaa:

Ensilumi

Sipri