Rini onnistui eilen repimään taas anturansa Neven kanssa riehuessaan. Voi rasitus ja ärsytys! Tietysti ihan jees, ettei sen pahemmin käynyt tälläkään kertaa, mutta kyllä Rinin tassuja ollaan paikattu yhden ihmisiän kiintiön verran ihan varmasti. Onneksi tällä kertaa päästiin vähällä: haava ei ole kovin syvä, joten se parantunee nopeasti.

Rini ei sitten päässyt Remmin möllitokoihin, vaikka voittajaluokan treeni olisi ollut tarpeen. Lähdin sitten tokoilemaan pelkästään Neven kanssa. Neve osallistui vauva-aloluokkaan, jossa liikkeet eivät olleet niin vaativia - ja hömelön luonteensa puolesta Neve kuuluisi vauva-aloon ikuisesti ;)

Otin Neven heti mukaani kentälle päästyämme, jotta se saisi tutustua paikkaan ja häiriöön. Kenttä oli tuttu (valorinne), mutta ihmispaljous ja muutamat koirat kiinnostivat Neveä kovasti. Alokasluokka oli ensin, joten ehdin Neven kanssa touhuta vähän odotellessa. Se oli kyllä ihan hyvin kuulolla, mutta kun yritin ottaa muutamat maahanmenot sivulla, Neve ei ymmärtänyt lainkaan, mitä siltä odotin. Lähdin alemmalle kentälle treenaamaan maahanmenoja lelun avulla, ettemme olisi kohtuuttomana häiriönä alokasluokan koirille.

Alakentälläkään maahanmenon salaisuus ei ollut Nevelle valjennut. Pyysin siltä maahanmenoa, ja heti, kun se meni maahan, palkkasin lelulla. Lelupalkkaus meni vaan perinteiseen tapaan siihen, ettei Neve meinannut tuoda mulle lelua takaisin. Ensimmäisellä kerralla sain sen huijattua toisen lelun avulla, mutta sen jälkeen meni vaikeammaksi. Lopulta Nevelle oli paras palkka, kun luovutuksen jälkeen riekuin sen kanssa lelulla revitellen - Neve toi mulle monta kertaa lelun uudestaan leikkiin hakiessaan. Lelulla revittely ehti purkaa hieman Neven hössötysintoa, joten kun palasimme tokokentän laidalle, se oli yllättävän rauhallinen. Alokasluokan päätyttyä alkoi vauva-alo, joten pitkään meidän ei tarvinnut odotella.

Mulla ei ole arvostelulomaketta tässä, joten muistelen ulkomuistista, mitä kaikkea me saatiin.

Luoksepäästävyys 10
Paikallaolo
Seuraaminen
Luoksetulo
Leikkinouto 7
Kokonaisvaikutus 0

Kertoimista mulla ei ole hajuakaan, mutta pisteitä kertyi 78/100, ja Neve oli vauva-alokasluokan toinen (osanottajiakaan ei ollut kuin kaksi xD).

Luoksepäästävyys tehtiin alokasluokan tapaan. Neve istui mulla sivulla, ei ollut mitenkään ihmeemmin edes käskyn alla. Tuomarin tullessa koiraa roplaamaan Neve ei tainnut edes tajuta, että joku kävi siinä - se vaan istui paikallaan.

Maahanmenoharjoitukset tuottivat kyllä tulosta siinä mielessä, että loppukokeen ajan Neve tarjosi maahanmenoa oikein ahkerasti ja innokkaasti ;) Se ennakoi käskyn paikkamakuuseen. Pidin Neven hihnassa kiinni ja seisoin sen edessä koko minuutin ajan. Neve nousi istumaan heti, kun liikahdin sitä kohti, joten näihin ennakointeihin meni puoli pistettä.

Seuraamisen tein hihnassa tutittamalla. Tai no, tutittamiseksi sitä ei voi kutsua, kun ei mulla ollut edes namia kädessä. Neve sen sijaan tuntui vakaasti uskovan, että kyllä siellä nami on ;) Käännöksiä me ei olla Neven kanssa ehditty pahemmin vielä treenata, ja niissä Neve jäikin vähän jälkeen. Se piti hienosti kontaktia kaavion puoleenväliin asti, kunnes kontakti alkoi tippua ja paikka lipsua. Muuten Neve seurasi kyllä oikein pätevästi.

Luoksetulossa avustaja piti koiraa kiinni. Vauhti oli ihan kymppi, mutta eteenistuminen oli niin vino, että tuomari sakotti siitä puolikkaan pisteen.

Leikkinoudossa kävi juuri niin kuin arvelinkin siinä käyvän - Neve oli ehtinyt unohtaa meidän leikin alakentällä, joten se jäi mieluummin riekkumaan lelullaan yksinään. Sain sen tuomaan pitkän maanittelun jälkeen lelun jotakuinkin mulle asti. Tuomari oli aika armollinen, kun antoi 7 pistettä xD

Kokonaisvaikutuksen nolla johtuu siitä, että palkkasin koiraa välillä.

Olipas kiva käydä hömpöttelemässä, vaikka kyllä harmittaa, ettei Rini päässyt karkeloihin mukaan. Noh, viikon päästä on viralliset kisat, joten pitkään ei tarvitse Rininkään kanssa odottaa. Mulla ei vieläkään ole suuria odotuksia kokeen suhteen, mutta jos tulos satutaan saamaan, niin se olis jo hyvä alku :)

Pääsin vielä extemporee itse tuomaroimaan ja liikkuroimaan voittajaluokan, mutta eipä tuo niin kamalaa ollut ;) Mio ainakin piti hyvin huolen siitä, ettei tuomarointi käynyt pitkäveteiseksi ja yksitoikkoiseksi.