Viime viikon torstain agipäivitys on unohtunut tehdä, joten aloittelen sillä.

Voi kiesus, ajattelin ensimmäisenä, kun ratapiirroksen näin torstaiaamuna (Aino antoi armonaikaa näyttämällä radan etukäteen, jotta osaisin valmistautua henkisesti). Tunnelma ei siitä juuri muuttunut iltaan mennessä. Vaan yrittänyttä ei laiteta, joten radalle lähdettiin.

Se oli jotain aivan uskomatonta. Me vedettiin Rinin kanssa tuosta vaan rata läpi, ja ainoat virheet oli muistaakseni kolme tai neljä rimaa, jotka tuli alas. Radan läpiviemiseen vaadittua aikaa ajatellen meillä oli kyllä hidasteita ekan putken jälkeisillä kahdella hypyllä (siipi) ja samoin keppien jälkeiset kaksi hyppyä oli vähän hakemista (siipi niissäkin). Kaikkein mahtavinta oli fiilis: mun oli hyvä olla ja ohjata koiraa ja tuntui, että Rinistäkin oli aivan mahtavaa olla radalla mun kanssa. Huomasinpa senkin, että näillä mun länkisäärillä pääsee lujaakin, jos tarve tulee - olin nimittäin pahemman kerran myöhässä koiran mennessä 8-putkeen, mutta sieltä mie pingoin koiran kanssa yhtäaikaa 9-hypylle. Se oli aivan mahtavaa!

Toisen kierroksen tein ahneuksissani, ja se oli kyllä jälkeenpäin ajateltuna vähän typerää. Otimme lyhennettynä radan esteiltä 4a-8, toinen putki (15) perään ja viimeinen hyppysuora loppuun. Vähän meni sähläämiseksi, mutta siivistä tuli kyllä sujuvammat ja samoin mun ohjauksesta.

Tänään käytiin aamulla Ellin ja koirien kanssa tokoilemassa. Yritin aloittaa vaihteeksi Neven kanssa, mutta eihän se pystynyt keskittymään lainkaan, kun Elli oli Katlan kanssa touhuamassa kauempana. Laitoin sen takaisin autoon ja otin Rinin.

Rinin kanssa aloitettiin ruudusta. Jotain on tapahtunut viime kertaisen ruutujankkauksen jälkeen, sillä Rini kuunteli, mitä käskin sen tehdä ja se etsi ruudun hyvin.

Liikkeestä istumisen kanssa hakkaan taas päätäni seinään. Erehdyin viime viikolla tekemään agitreeneissä jäähykierroksella pk-puolen jäävät (me oltiin varasijalla jälkikisoihin, muttei päästy), ja sehän tietysti näkyi välittömästi liikkeessä istumisessa. Rini oli äärimmäisen vakuuttunut, että "istu" tarkoittaa "seiso". Tätä jankattiin pitkään, mutta alkoi se lopulta helpottua. Pitää tehdä tätä paljon.

Otin väliin pari noutoa, jotka menivät ihan mallikkaasti. Noudossa ei ole ongelmaa, mutta luovutusasento on ihan vänkyrällään. Unohdamme siis noudon treenaamisen ja aletaan ottaa enemmän peruasentoja.

Loppuun tein vielä pari luoksetuloa. Eka oli taas aika hidas, mutta toisella oli vauhtia (Rini tiesi, että mulla on lelu selän takana). Lisää toistoja, pysäytyksiäkin pitäisi treenata...

Ihan viimeisenä kaukokäskyjä häiriön kera. Elli tuli heilumaan Rinin selän taakse käsiensä kanssa, hankasi välillä käsiään treeniliiviä vasten ja potki kengillä hiekkaa, että tulisi häiriötä. Rini otti ensimmäisella satsilla seiso-maahan -vaihtoja tosi paljon häiriötä, mutta teki vaihdot kuitenkin (joskin epävarmasti). Otin toisen satsin, ja niissä Rini ei ottanut häiriötä enää ollenkaan. Taitava Ii! Tässä taas nähdään, että häiriötä pitää treenata ehdottomasti lisää, myös muilla vaihdoilla.

Välissä käytiin koirien kanssa lähes kahden tunnin lenkki Köyliönmäessä. Olipa ihana tehdä kunnon lenkki ihanassa syyssäässä. Kamera ei tietenkään ollut taas mukana, vaikka aurinko paistoi. Voi mälsä. Koirilla oli hauskaa, Katlalla varsinkin, joka oli vuoron perään Rinin ja Neven riekutettavana.

Lenkin jälkeen yritin uudestaan onneani Neven treenaamisen kanssa. Kas kummaa, lenkillä neiti oli saanut purettua ylimääräisen hössäyksensä ja pystyi nyt keskittymään. Tein Neven kanssa perusasentoja, maahanmenoja, istumista, paikallaoloa, lyhyttä pätkää seuraamista ja luoksetuloa. Nevellä oli hauskaa ja oli mullakin, kun nyt viimein pääsin sen kanssa tekemisen makuun. Neveä pitää jatkossa ryhtyä treenaamaan lenkin jälkeen, se jaksaa keskittyä silloin paljon paremmin.

Kotiin tullessa muistin, että tunnaria pitäis taas treenata. Elli asetteli kapulat ympyrään ja mie lähetin koiran töihin. Rini vinkui malttamattomana ennen lähetystä, joten epäilin, että saattaisi olla liian korkeassa vireessä haistellakseen. Mitä vielä - koiralla painui nenä maahan heti kapuloilla ja huolellisen haistelun tuloksena oikea kapula nousi. Voi miten taitava tyttö! Harjoitus tehtiin meidän kotipihan nurmella n. 5 metrin etäisyydestä. Pitäisi vielä vähän treenata välimatkaa nurmella ja sitten miettiä hietikolle siirtymistä.

Illasta ohjelmassa oli jälleen agilityä. Paikalle ei ilmaantunut mun ja Ainon lisäksi kuin kaksi muuta, joten treenit sujuivat jouhevasti - varsinkin, kun kaksi treenasi aina kerrallaan. Teimme kotiläksyksi Päivikiltä saatuja treenejä: kerrattiin slalomia ja takaakiertoja, otettiin välistävetoja mitä ei viimeksi ehditty treenata. Yksittäisinä esteinä treenattiin keppejä ja keinua.

Ennen treenaamaan menoa ihastelin Seijan hevosia, jotka olivat pihassa aitauksissaan. Yksi hepoista oli erityisen kiinnostunut ihmisistä ja koirista, se tuli heti aitauksen viereen, kun siitä kulki ohi. Rini ihmetteli ensin, mikä ihmeen elikko tuokin tuossa on, mutta haistamaan päästyään Rini vallan rakastui hevosiin. Sama juttuhan kävi puolisentoista vuotta sitten, kun Rini näki ensimmäisen kerran lampaan - ensin vähän epäilyttää, mutta kun pääsee tekemään tarkempaa tuttavuutta, ollaan parasta kaveria. Rini kävi moneen otteeseen illan aikana heppakaverinsa pusuttelemassa ;)

Mie onnistuin muljauttamaan taas nilkkani ennen treenejä (mitenkähän mie aina onnistun...) joten en uskaltanut juosta kauhean lujaa. Sehän tiesi ongelmia, kun harjoituksissa pitäisi olla aika ripeä, jos meinaa pysyä koiran edellä. Eihän siitä mitään tullut, kun mie hidastelin nilkkani kanssa. Aloitimme slalomeilla, ja miehän olin jo kahden slalomin jälkeen pahemman kerran myöhässä. Se viimeinen slalom pelastui Rinin mainion ohjautuvuuden ansiosta pelkän suullisen käskyn avulla. Putki tuli väliin ja mie ajattelin, että skarppaan takaisin tullessa. Eihän siitä mitään tullut, jäin odottelemaan liian pitkäksi aikaa ja olin jo ekan hypyn jälkeen niin myöhässä, että ajattelin pelin olevan menetetty. Käskytin epätoivoisena koiran perässä, ja hittolainen - Rini teki slalomit täysin oikein mun edellä ilman muita apuja kuin mun sanalliset käskyt! Sama juttu kävi takaakierroissa ja vielä välistävedoissakin - aina olin myöhässä, mutta Rini vaan hoiti homman kotiin itsekseen, kun huutelin käskyjä perässä. Harjoitus ei menny ihan niin kuin tarkoitus oli, mutta lopputulos oli sama - koira teki aivan mahtavaa työtä! Tää ois pitäny saada videolle ;) Voi hitto, että rakastan tuota koiraa!

Välistävetoihin meidän kouluttaja epäili viime viikolla, että Rini saattaisi tarvita todella voimakkaan vartaloavun (puolivalssi) toimiakseen oikein, mutta mie sain juosta suorana koko ajan - napakka täällä-käsky riitti. Ainoa vaikeus oli putken jälkeisen hypyn jälkeen, jossa Rinillä oli jo niin paljon vauhtia, ettei se kyennyt kaartamaan napakasti. Molemmilla kerroilla se oli melkein toisella hypyllä, kun se sai pysähdyttyä ja kaarrettua välistä oikealle paikalle. Siihen uhrautui siis aikaa, mutta pääasia mulle, että harjoitus tehtiin oikein.

Kepit menivät mukavasti molemmilta puolilta - vasen puoli kaipaa tosin vielä lisää treeniä, että Rini osaisi hakea ensimmäisen välin ongelmitta. Keinulla lennettiin ja loikittiin kontaktin yli, mutta se onkin ollut meidän vähimmällä treenillä ollut kontaktieste. Treeneistä jäi kyllä taas tosi mahtava fiilis. Rini on maailman paras!

Ai niin, sain juuri äsken sähköpostiin vahvistusviestin: Neve pääsee harjoittelemaan agilityn alkeita Muuramessa ensi vuoden alussa!