Tämän reissun purkamiseen voi kulua tovi jos toinenkin, tapahtumaa oli niin kauhiasti. Aloitan reissuselonteon kuitenkin torstailta, jolloin lähdettiin liikkeelle.

Torstaina herättiin aamulla hyvissä ajoin, kävin koirien kanssa ulkona ja pakkasin auton täyteen muuttolaatikoita ja leirikamppeita. Kävin viemässä porukoille leipomani tilaustyöt (marianne-vadelmakakku, dallaspullaa ja kinkku-juustopiirakka) ja hain Kultajousesta kaiverrettuna olleen karjisten tokomestaruuspokaalin, joka oli lähdössä leirille matkaan. Koko alkuviikon oli ollut melko koleaa, mutta reissupäiväksi pamahti tietenkin kuuma aurinkoinen kesäpäivä. Pysähdyin kolmeen otteeseen uittamaan koiria matkan varrella, kun varsinkin porukan pienin Seela on vielä suhteellisen herkkä kuumuudelle.

Jyväskylässä oltiin puoli neljän tietämillä. Tavattiin Aino kaupan pihassa, eikä Seelan riemulla ollut rajoja ;) Iltapäivä meni kuulumisia vaihtaessa, mutta eipä kauaa ehditty huilata, kun tulikin yllättäen lähtö agitreeneihin. Taukoa on ollut reilusti, ja olin kyllä valehtelematta niin väsynyt, ettei oikein olisi innostanut lähteä. Mun ritarillisuuteen vetoaminen oli toki Ainolta hyvä veto - Ainon ja Mallan treenit olisivat myös jääneet välistä, jos me emme olisi lähteneet. Samallahan mulla oli oiva tilaisuus tutustua uuteen treeniporukkaamme Muuramessa. Matkaan siis!

Uusi treeniryhmä otti meidät hyvin vastaan, ja hyvin me sinne sekaan mahduttiin. Mulla oli pieniä paineita, kun en yhtään tiennyt, minkä tasoisia koiria ryhmässä on. Mutta kuten sanottu, hyvin meillä siellä meni - ei oltu muiden tasoon liian hyviä eikä liian huonoja ;) Ohjelmassa oleva rata oli jotakuinkin seuraavanlainen:

Yllätyin: siis oli oikeasti aivan mahtavaa tehdä pitkästä aikaa agilityä! Mua on harmittanut kauheasti kaikki sivuun jääneet treenit, mutta toisaalta on ollut kyllä pulaa motivaatiostakin. Rata vaikutti paikoitellen vähän kimurantilta, mutta oli meidän tasolle juuri sopiva.

Otimme alkuun pari kutsuhyppyä ensimmäisen hypyn takaa, kun sinne piti tulla todella viistosti. Eihän siinä mitään ongelmaa. Kun lähdettiin eteenpäin, tippui heti ensimmäisenä kakkoshypyn rima, kun minä kiirehdin, jolloin Rinillä tuli kiire mun perään.

En nyt näin monen päivän jälkeen muista, missä kaikessa tuli sähellettyä, mutta yritän tähän nyt koota pääajatuksia treeneistä. Ensimmäinen huomionarvoinen fakta on, että minä olen se, joka tiputtaa kaikki rimat. Rinin hyppytekniikka on kehittynyt valtavasti, mutta monesti rima tippuu, kun teen jonkin äkkinäisen liikkeen, kutsun väärään paikkaan tai lähden kiirehtimään. Mun käskytykset on edelleen myöhässä, Rinin pitäisi reilusti ennen yhden esteen suoritusta jo tietää, minne mennään seuraavaksi.

Positiivista treeneissä oli seuraavat:

- Rini osasi paljon asioita, joita en kuvitellut sen osaavan (pussiin meneminen pimeästä kulmasta, hypylle kiertäminen takaa, keinu, keppien itsenäinen aloittaminen)
- meidän touhu radalla näyttää aika ajoin agilityltä
- meillä oli hurjan hauskaa
- Rinillä oli älyttömän hauskaa
- Rini osaa edetä
- tajusin lelupalkkauksen tärkeyden

Lelupalkkauksesta sanon sen verran, että se on Rinille agilityssä paljon tärkeämpi kuin nami. Se kiihtyy radalla niin paljon, että on parempi, kun se saa purkaa välillä leluun. Mun pitäisi vaan muistaa aina palkata ja antaa sen purkaa sillä aikaa, kun saan vetäjältä ohjeita! Lisäksi on tärkeää, että pysäytän Rinin aina alastulokontaktille, koska jos se saa kerran siitä juosta läpi, se nostaa kierrokset kattoon ja lähtee lapasesta ;) Rini haki aivan upeasti keppien aloituksen itse, se oli aivan mahtavaa. Jos käskytän, pitää muistaa käskyttää pujottelu loppuun saakka.

Lisäksi kyllästettiin Riniä hyppy-käskyyn. Rini-mokoma kun on sellainen, että kun sille sanoo "hyppy", se hyppää huolimatta siitä, miten kaukana se on esteestä. Pian se kuitenkin alkoi hakea hyppyä itse, kun vain hoin hyppyä mantrana.

Rini teki sen sitten taas - hurmasi ihmiset olemuksellaan. Meidän treenikaverit olivat äimänkäkenä, kun Rini pinkoi radalla. Se on nopea ja kaunis, jonkun muunkin kuin vain mun mielestä ;)

Ilta menikin agilityhuuruissa, ja kylläpä alkoi sormissa syyhytä, kun himo ratoja harjoittelemaan alkoi taas ;) Onneksi tässä on syksy aikaa. Kävimme vielä uimassa Vuorilammessa keskiyöllä.

Perjantaina olikin sitten lähtö leirille. Aamu pakattiin kamppeita autoon, syötiin, käytettiin koiria vähän pihalla ja sitä rataa. Matka Hauhoon osoittautui kuitenkin hyvin vaikeaksi. Eniro neuvoi tien Längelmäen kautta, mutta risteystä, josta meidän olisi pitänyt kääntyä, emme koskaan löytäneet. Ajelimme Orivedelle saakka, jolloin usko loppui kesken, käännyimme takaisin ja ajelimme Jämsään. Lähdettiin Jämsän liikenneympyrästä Lahteen päin ja pääsimme puhelimen kautta saatujen ohjeiden avulla Lammin kautta lopulta Hauhoon. Ylimääräisiä kilometrejä kertyi lähemmäs 150... Ei siinä muuten mitään, mutta reissuun tuhraantui aikaa odotettua enemmän ja melkein tuli kiire karjisten tokomestaruuteen, jonne Aino ja Malla olivat menossa kisaamaan. Ehdimme kuin ehdimmekin perille kuitenkin ajoissa ja Aino ja Malla pääsivät kehään.

Eipä Ainolla ja Mallalla sitten huonommin mennytkään: alokasluokasta 189 pistettä, luokkavoitto kera kunniapalkinnon, Mallalle koulari TK1 ja kaupanpäällisiksi karjisten tokomestaruus! Kyllä alkoi viimeisten liikkeiden aikaan kädet täristä... ;) Onnea Aino ja taitava tokokoira Malla!

Illan aikana asetuttiin aloillemme ja tutustuttiin vähän toisiimme. Mulle lähestulkoon kaikki olivat täysin vieraita ihmisiä, mutta kummasti siinä parin päivän aikana alkoi muistaa, kuka oli kuka ;) Oli kiva nähdä karjiksia vähän laajemmin ja saada nimille kasvoja. Mahtavaa oli myös huomata, että karjisimmeiset ottivat meidät ystävällisesti vastaan, vaikkei näitä mun ausseja millään saa karjiksiksi naamioitua ;)

Me majoituttiin Ainon ja koirien kanssa telttaan. Olin alkuun vähän skeptinen, miten koirat sinne asettuisivat. Neve on ollut vielä aika levoton uusissa paikoissa, Rinillä tiesin olevan valmiuksia koko porukan hereillä pitämiseen vahtimisellaan. Koiratpa yllättivätkin positiivisesti, kun ne asettuivat aloilleen hienosti eikä niiden käytöksessä ollut mitään moittimista! Ensimmäisen yön nukuin kuitenkin hivenen huonosti, kun teltassa oli vuoroin kuuma ja kylmä, jaloissa oli väistämättä aina joku ja tunnelma oli hivenen ahdas.

Lauantaiaamuna sitten tietysti väsytti, mutta aamiaisen jälkeen sitä vähitellen heräsi. Huomasin ikäväkseni unohtaneeni treeniliivin Jyväskylään (mikä loistava aloitus treenileirille), ja huonosti nukutun yön jäljiltä mieliala oli hivenen kireä. Meillä oli ohjelmassa ensimmäisenä hakua, jonne olin ilmoittanut molemmat tytöt - Neven myös, ilmoittautumisenhan tein ennen kuin surkea kokeilu ehti tapahtua.

Hakumetsä oli hyvä: alku oli vähän vähemmän ryteikköistä kangasmetsää, vasemmalla puolella ryteikköä enemmän. Vasemmalla puolella pitemmälle edetessä pitkää heinikkoa, oikealle tuli ryteikköä tihenevästä metsästä. Oiva hakumetsä, mutta niin monesti käytetty, että alue oli täynnä polkuja.

Hakua koulutti Heli Kelhälä, joka on omien karjistensa kanssa kilpaillut haussa jo useampaan otteeseen menestyksekkäästi. Rini oli vuorossa tytöistä ensin. Kerroin meidän ongelmista: Rini käyttää herkästi silmiään nenää enemmän ja se pitäisi saada irtoamaan vielä syvemmälle alueelle. Olin edellisenä iltana meidän hakuongelmia pohtiessani oivaltanut, että Rinin motivaatio oli selkeästi laskenut sen jälkeen, kun olin tiedostamatta jättänyt wubbat pois maalimiehiltä. Kerroin siis myös, että vaikka Rini on halukas tekemään töitä, koska se haluaa miellyttää minua, sen motivaatio ei ole tarpeeksi hyvä.

Heli myönsi heti ykskantaan, että parasta olisi tehdä Rinille tuuliharjoituksia, jonka olen tiennytkin jo itse. Tuulta ei vaan ollut nimeksikään, ilma seisoi metsässä paikallaan. Heli ehdotti, että menisin koiran kanssa viemään maalimiehen metsään ja tulisimme sitten keskilinjalle, josta lähettäisin koiran hakemaan ukon - tämä voisi nostattaa koiran motivaatiota. En kuitenkaan nähnyt sitä meille sopivana tapana, koska Rinillä on jo ongelmaa silmien käytön kanssa. Päädyimme kokeilemaan hajupeittoa: maalimies juoksee pujotellen metsään piiloon, jolloin haju jää peittona laajemmalle alueelle.

Ensimmäinen ukko oli oikeassa etukulmassa. Rini ei tajunnut hajupeittoa ollenkaan, se lukitsi katseen ihan väärään suuntaan, huijasi, kun yritin korjata, ja lähetettäessä tietenkin juoksi sinne, minne oli katseensa lukinnut. Irtosi ihan alueen takaosaan, mutta juoksi väärään suuntaan. Kutsuin pois ja lähetin vähän jyrkemmin etukulmaan tähdäten. Rini irtosi kulmaan, seisahtui paikalleen ja tähyili silmillään. Tässä vaiheessa meidän vetäjäkin totesi Rinin käyttävän tosi paljon silmiään etsinnässä. Kutsuin Rinin pois, ja se oli tulossa, mutta eksyi tullessaan hajupeitolle, löysi ukon ja teki hyvät ilmaisut. Se innostui suunnattomasti maalimiehen vetäessä wubban taskustaan ja leikki innokkaasti.

Sillä aikaa, kun olimme näytöllä, toinen maalimies meni vasemmalle puolelle ryteikköön. Tulimme keskilinjalle ja lähetin Rinin töihin. Rini hakeutui polulle ja katosi pitkään heinikkoon. Etenin keskilinjalla, koiraa ei pitkään aikaan kuulunut. Kun se tuli, se tuli ilman rullaa. Lähetin uudestaan samasta paikasta, ja nyt tuli rullan kanssa. Maalimies kertoi Rinin käyneen haistamassa häntä lippiksestä, mutta jostain syystä se ei ollut tajunnut ollenkaan, että hänellä oli ollut rulla kädessä. Toisella kerralla hän oli vähän heiluttanut sitä, jolloin Rini oli napannut sen suuhunsa. Mikälie mielenhäiriö.

Kolmas ukko pujotteli metsään taas sillä aikaa. Nyt meni homma niin kuin pitikin: Rini otti hajun hajupeitosta, pääsi suoraan ukolle, joka piileskeli umpipiilossa roskiksessa, otti rullan ja teki hienot ilmaisut. Viimeinen pisto oli paras koko treenissä, se oli sitä Riniä, jota olen tottunut näkemään treeneissä. Se työskenteli motivoituneesti ja sillä oli kiire näytölle. Wubbat ovat sille selkeästi tärkeitä palkkauksessa, ja tämä on arvokas tieto jatkoa ajatellen. Heli oli meillä viimeisenä maalimiehenä, ja hän piti Rinin työskentelystä ja maalimieskäytöksestä. Lopputuloksena siis hyvin pitkälle se, mitä olen itsekin uumoillut: tuuliharjoituksia ja lisää motivaatiota - kyllä siitä hyvä tulee ajan kanssa. Hyvän hakukoiran koulutus vaatii useampia vuosia.

Helillä oli mielenkiintoinen teoria, johon uskon itsekin. Rottweilereille, saksanpaimenkoirille ja dobermanneille käytetään paljon näkölähtöjä hakukoulutuksessa, mutta niiden työskentelyyn se ei niinkään vaikuta, koska niille nenänkäyttö on hyvin luontevaa ja se tulee kuin itsestään. Sen sijaan paimenkoirille näkölähdöt ovat huonoja, koska ne käyttävät paljon silmiään esim. paimennuksessa. Olen miettinyt paljon näkölähtöjä ja sitä, miksi sitä käytetään hakukoulutuksessa niin paljon, ja tullut siihen tulokseen, että suurin osa tämän päivän kouluttajista on niitä, jotka ovat harrastaneet rotikoita, sakemanneja ja dobbereita - olivathan ne ja ovat edelleen pk-puolella hyvin käytettyjä rotuja. Näkölähdöillä saadaan myös näkyvää tulosta aikaiseksi paljon nopeammin. Sitä olen paljon pohtinut, viekö se koiraa todella eteenpäin. Meitä ainakaan ei, koska näön käyttö tuntuu meillä olevan ikuinen kompastuskivi. Tuuliharjoituksien tekemistä hankaloittaa, kun tuulta ei läheskään aina ole juuri silloin, kun sitä tarvittaisiin.

Noh, palataan takaisin asiaan pohdintojen jälkeen. Neve pääsi myös metsään kokeilemaan hakua uudestaan. Olisin voinut jättää väliin, mutta kyllä mua kiinnosti kokeilla uudestaan, miten homma toimii. Kerroin ensin meidän tilanteen kouluttajalle ja oman näkemykseni siitä, miten Neven kanssa tulee toimia. Hain Neven metsään ja maalimiehet syöttelivät sille nakkia, Nevehän innostui siitä suunnattomasti. Yhteistuumin teimme Nevelle harjoituksen, jossa maalimies näytti ensin Nevelle nakkia ja juoksi sitten vähän matkan päähän metsään. Näkölähtöjä siis - kaiken tämän paasauksen jälkeen - mutta tuumin, ettei sillä ole merkitystä, koska olen edelleen sitä mieltä, että Neven lahjat ovat jäljestyksen puolella, ja se on meidän päälaji. Olisi tietysti ollut hyvä harjoitella koiran treenaamista alusta alkaen ilman näkölähtöjä, mutta toisaalta uskon myös, ettei Neve olisi lähtenyt itsenäisesti etsimään, koska eihän sillä ollut siihen mitään syytä.

Neve ei ymmärtänyt millään aluksi, miksi ukon perään olisi pitänyt mennä. Se haisteli maata ja lähti seuraamaan maalimiehen jälkeä, sitten se hyppäsi maalimiehen vierelle ja katseli sitä pää kallellaan. Kun nakki ilmaantui mukaan kuvioihin, Neve innostui taas suunnattomasti ja tanssahteli maalimiehen vierellä tämän tuodessa neitokaisen takaisin keskilinjalle. Toinen maalimies meni samaan tapaan: Neve katseli ukon perään vähän ihmetellen, seurasi jälkeä ja päätyi ukon vierelle. Tähän lähetykseen taisin tarvita pari toistoa ennen kuin Neve meni riittävän kauas. Nakki sai neidin silmät loistamaan.

Kolmas ukko olikin sitten jo ihan toista maata. Ukko juoksi metsään jo hieman piiloon, ja Nevellä oli kova hinku ukon perään. Lähetin sen ja Neve loikki iloisesti metsään ukon perään. Pian sieltä kuuluikin ukon riemukkaat kehut ja Neven tyytyväinen maiskutus. Se oli hyvä treeni Nevelle, ja tähän päätin sen päättää. Olin oikein mielissäni, että ikävän kokemuksen päälle Neve sai näin mieluisan kokemuksen hausta. Nevellä oli metsässä selvästi tosi hauskaa.

Lounaan jälkeen mentiin tokoilemaan, ensin taas Rinin kanssa. Aloitettiin seuraamisella, jonka aikana kouluttajamme Marianne Kaurala vähän katsoi, millainen koira oli kyseessä. Seuraamisessa Rini välillä vilkuili ympärilleen, minkä korjaukseen Marianne antoi neuvoksi palaamisen hihnaseuraamiseen - jos koira sen kestää, voisin antaa sille pienen pakotteen seuraamiseen, ja heti, kun koira tekee oikein, palkka. Kokeilimme hihnaseuraamista, mutta ei siinä kyllä mainittavaa muutosta tapahtunut, vaikka vähän pakotetta annoinkin. Toinen vaihtoehto olisi tehdä jotain yllättävää käännöksien jälkeen, koska suorilla pätkillä Rinin huomio vähän herkemmin herpaantuu ihmettelemään muuta maailmaa.

Seuraamisen lisäksi tehtiin luoksetulon pysäytyksiä, liikkeestä istumista, kaukkareita ja tunnaria. Luoksetulon ongelmista kerroin, mutta ongelma olikin päinvastainen: nyt Rinin vauhti oli kunnossa, mutta pysäytyksistä ei ollut tietoakaan. Kokeiltiin apuohjaajan kanssa palkkausta niin, että apuohjaaja heittääkin palkan (palkka pitäisi saada lentämään koiran taakse), mutta eipä siitäkään juuri apua. Päivä oli kuuma ja toistoja tehtiin niin monta, ettei viitsitty loputtomiin jankata.

Liikkeestä istuminen onnistui ensin, mutta oli hidas. Yritettiin uudestaan, jolloin Rini päättikin seistä, ja sitten seisomista istumiseksi vaihtaessa vierähti tovi jos toinenkin. Lelu oli hyvä palkkauskeino.

Kaukkareissa tekniikka ei pelitä, mutta kuinkas se pelittäisi, kun ei olla treenattukaan. Pitäisi vain hioa vaihtoja ja pitää huoli, ettei koira yhtään hiivi eteenpäin. Liikeradat eivät ole Rinille vielä päivänselviä.

Tunnarissa näytettiin meidän fiasko: nostelua, nostelua, kapuloiden kuljetusta, kyllä se oma sieltä sitten löytyi lopulta. Tehtiin toinen nurmikolla, jossa oli vain yhden kapulan piilotus, se meni hienosti.

Kokoan tähän ajatuksia lauantain iltapäivältä ja sunnuntaiaamulta, koska silloinkin otettiin tokoa.

Marianne oli sitä mieltä, että samaan tapaan kuin minäkin - Rini muodostaa herkästi ja nopeasti rutiineja liikkeisiin. Rini käyttää rutiinia apunaan liikkeitä tehdessään, ja tekeehän se järkeä. Se selittää kaiken: sen, miksi Rini tekee kaiken juuri niin kuin olen sille opettanut ja miksi se kokeessa tekee joko älyttömän hyvin tai älyttömän huonosti.

Rutiinin muodostaminen kuitenkin asettaa treenaamiselle pieniä vaatimuksia. Minun ei pitäisi jäädä jankkaamaan mitään pitkäksi aikaa, koska se edesauttaa rutiinin muodostumista - pitäisi siis vaan jatkaa eteenpäin. Treeneistä pitäisi osata suunnitella sellaiset, että niissä olisi onnistumisia, jotka taas mahdollistaisivat etenemisen. Helpommin sanottu kuin tehty ;)

Rini sai kehuja toistokestävyydestään ja halukkuudestaan työskennellä ohjaajan kanssa. Sillä on suuri halu miellyttää ja se ajaa sitä eteenpäin yrittämään, vaikkei se aina osaakaan. Minunhan ei tarvitse kuin ylläpitää tätä hienoa moottoria ;)

Neven kanssa otettiin myös seuraamista, luoksetuloa ja sitten ruutua. Seuraamisessa Marianne kiinnitti huomiota Neven poikittamiseen. Sain neuvoksi ryhtyä seuruuttamaan nami Neven naaman vasemmalla puolella, jolloin koira oikaisee itsensä. Neve ei kyllä ymmärtänyt tätä juttua ollenkaan, vaatii siis vielä paljon treenausta ;) Luoksetulossa Marianne piti Nevestä kiinni minun juostessa karkuun, Neve tuli hurjaa vauhtia ja teki hienon eteen istumisen avustettuna. Lopuksi ruutu, joka oli Nevelle kauhean mieluisa.

Neve oli kovin häiriöherkkä, sen pää kääntyili väkkyränä ympäriinsä heti, kun minulla ei ollut tarjota sille sen mielestä mieluisaa tekemistä. Sen keskittymiskyky on kyllä vielä hivenen rajallinen, mutta eipä tässä olla paljon treenattukaan. Tokotreeneissä näki myös sen, kuinka paljon vilkkaampi Neve on Riniin verrattuna.

Koirilla oli ollut sen verran jännä ja toiminnantäyteinen päivä, että kaikki nukkuivat sikeästi paikoillaan koko yön. Seela teki poikkeuksen, kun se huojui teltan hyttysverkkoa vasten aamuyöhön saakka vahtien teltan ulkopuolelle jäänyttä avonaista frolic-pussia ;) Rini nukkui koko yön mun jalkopäässä, Neve Ainon.

Lähtöpäivänä aamutokoilujen jälkeen käytiin Neven kanssa tutustumassa agilityesteisiin. Tehtiin putkea, A:ta, puomia, keppejä ja yritettiin tehdä hyppyjä - mutta eihän Neve voinut ymmärtää, että agihyppy on hyppy, vaikka siinä on vain rima. Putkesta se tuli hyvin oivallettuaan, ettei sen yli tarvitse hyppiä, puomin ja A:n se meni ongelmitta, kepitkin menivät mukavasti. Hyppyytin Neveä myös n. 80-senttisen pk-hyppyesteen yli, ja Neve hyppäsi sen yli hyvin kevyen oloisesti.

Rini osallistui pieneen agilitynäytökseen, jossa tehtiin suhteellisen simppeli rata, joka koostui kolmesta hypystä, putkesta, puomista ja kepeistä. Rata meni muuten mukavasti, mutta ajoin hölmönä Rinin kepeille ja yritin leikata takaa, vaikka muistin vasta parin epäonnistumisen jälkeen, että eihän Rini osaa vielä takaaleikkausta kepeillä :o Hups...

Kävivätpä tytöt mittauksessakin, kun Leenalla oli mukana karjisyhdistyksen mittalaite. Rini sai mittauksessa korkeudekseen lukeman 53 cm, Neve sai pitkän mittaustuokion jälkeen tuomiokseen 51,5 cm.

Tytöt tutustuivat myös pihalla olleisiin raunioesteisiin. Neve meni reippaasti laitahärpäkkeen, puomia muistuttavan heilureiden päällä olevan tason, metalliritilän ja keinun yli, tikkaille en sitä edes vienyt. Rini oli alustan suhteen varovaisempi, mutta selvitti tiensä suhteellisen kunniallisesti läpi tikkaille saakka, joilla se ei osannut hallita kroppaansa laisinkaan.

Päivän kääntyessä iltapäivään ryhdyttiin pakkaamaan tavaroita kasaan ja autoon, mutta kello oli lähempänä neljää ennen kuin otettiin auton nokka kohti Jyväskylää.  Ajoimme Mariannen perässä, jolloin säästyttiin ylimääräisiltä kierroksiltakin. Minä sain Jyväskylään päästyämme järkyttävän päänsäryn ja simahdin sängylle saman tien, joten koirien ruokinta ja iltaulkoilutus jäi Ainon harteille. Sorryy!

Karjisleirillä oli toki kamerakin mukana. Kuvissa on pääasiallisesti vain karjiksia, Aino otti jokusen kuvan musta ja tytöistä treeneissä. Kuvia löytyy täältä.

Maanantaina vietettiin ansaittua lepopäivää, ja kylläpä koirat olivatkin väsyneitä! Ainon ja minun kouluaikainen ystävä Tiina tuli Tampereelta käymään, ja kun ilmeni, että hänkin oli menossa Joensuuhun, sovittiin, että lähdetään mun autolla seuraavana aamuna. Illalla aktivoitiin koiria uintireissun ja Haukanniemen lenkin verran. Neve on nyt alkanut lämmetä taas leikkeihin Seelan kanssa, vaikka se vieläkin pitää karmeaa purinaa leikkiessään. Seelalla ja Nevellä oli kuitenkin aika makeat hippaleikit rypsipellossa.

Tänään sitten ajeltiin kotiin hoidettuamme vähän asioita Jyväskylän keskustassa. Kotimatka sujui leppoisasti, kun mulla oli matkaseuraa - koirat lähinnä nukkuivat. Vein Tiinan kotiin ja suuntasin suoraan Karsikkoon, josta lähdimme ison koiralauman ja Ellin kanssa Sipriin lenkkeilemään. Hyvin aussiet jaksoivat riekkua, vaikka takana olikin raskas reissu. Kotona on kyllä ollut hyvin hiljaista, kun aussiet naamioituvat hyvin tuonne muuttolaatikoiden joukkoon.

Onpahan tullut reissattua! Ihana olla kotona taas, vaikka ei tätä herkkua pitkään enää olekaan. Ensi viikolla suunnataan jo Jyväskylään suhteellisen pysyvästi, sitä ennen tässä riittää toki puuhaa ja hälinää. Huomenna ja torstaina pakkaillaan kamoja, perjantaina siivoillaan ja laitetaan paikkoja kuntoon, sillä saamme Espoosta saakka vieraita Joensuun näyttelyviikonlopuksi :)