Niinhän siinä sitten kävi, ettei me eilen jaksettukaan lähteä tottistelemaan. Ainoa varteenotettava paikka, jonne olisi ollut kiva mennä, oli Linnunlahden kenttä, ja lähistöhän on täynnä jo rockilaisia. Kun mulla oli asiaa Viinijärven suuntaan, päätimme Ellin kanssa pakata auton täyteen koiria ja ajaa jäljet siellä.

Kävin viemässä Hannalle papereita kokousta varten, joten tehtiin välipysäkki Särkijärvellä. Jatsi oli oma hupsu itsensä ja pudottanut varmaan puolet turkistaan. Hanna neuvoi meille oivan jäljestyspaikan, jonne Ellin kanssa sitten suunnattiin viiden koiran kera.

Jäljentallaus oli aika eksoottinen kokemus ottaen huomioon, että sandaali on ainut kenkä, johon mun jalka kipsissäkin mahtuu. Aamupäivän satoi tosiaan vettä aika rankasti ja päivälläkin se ehti tiputtaa jonkin verran, joten maasto oli märkää. Tallasin silti urheasti kaksi n. 200 metrin jälkeä - ensin Katlalle, sitten Nevelle. Samaan aikaan Elli ahkeroi Olivian, Mion ja Rinin jälkien kanssa.

Kun jäljet oli tallattu, lähdimme vähän juoksuttamaan koiria, joista varmaan kaikki huusivat jo innosta siinä vaiheessa. Alkuhäsläyksen jälkeen lenkkeily oli jopa ihan mukavaa. Märkä sandaali ei vaan ollut erityisen miellyttävä jalassa, ja toisessa se ei meinannut pysyä millään. Vaan mitäpä ihminen ei tekisi koiriensa ja niiden virikkeiden vuoksi.

Jälkeä pääsi ensin ajamaan Olivia, sitten Mio. Olivialle varvikko oli vaikea aloitus, mutta hyvin se loppua kohden ymmärsi, että niistä varvuista huolimatta nenän voi pitää maassa. Mio ajoi hienon jäljen, mutta eksyi loppupalkalta (lelu), ja kun palkkaa ei millään löytynyt, jouduttiin turvautumaan Rinin esine-etsintätaitoihin. Kyllähän Rini sen lelun sieltä sitten löysikin.

Sitten onneaan pääsi koettelemaan Neve. Tein Nevelle vaativan jäljen - namina oli näiden uutta kuivanappulaa Canidaeta, joka ei tietenkään haissut enää niin voimakkaasti kuin makkara tai lihapulla. Lisää vaativuutta tuli kulmista, joita tein jäljelle neljä kappaletta. Me ei olla 90 asteen kulmia tehty kertaakaan vielä aiemmin, ja muistin tämän pikkuseikan vasta jäljen tallattuani.

Neve selvitti jäljen kuitenkin hienosti. Alku meni ryysiessä, kun namit eivät haisseet. Jäljen alkusuoralle tuli myös kaksi polunylitystä, kun siitä oli joskus muinaisina aikoina jyllännyt ilmeisesti metsäkone. Ensimmäiset polunylitykset olivat selvästi vaikeita - Neve tarkisti molemmat molempiin suuntiin, muttei löytänyt jälkeä. Se kiersi hihnan mitan vasemmalle polkujen yli ja sai sitten varmaan jo ilmasta hajun jäljen sijainnista. Mulle pääasia, että se löysi takaisin jäljelle. Ensimmäisestä kulmasta Neve meni surutta yli ja pyöri pitkän aikaa jälkeä etsien. Kun jälkeä ei meinannut löytyä, se tuli mun vierelle ja alkoi tapittaa silmiin neuvoa kysyen. Voi mussukka! Annoin sille uudestaan apukäskyn "jälki", jolloin nenä painui takaisin maahan, otettiin vähän takapakkia ja sieltähän se jälkikin löytyi. Loput kulmat menivät paremmin, viimeinen jo ihan mallikkaasti. Jäljen lopussa mulla oli namipurkki täynnä kissanruokaa, jossa pyysin jo ilmaisun (ajattelin, että opetan Neven ilmaisemaan maahanmenolla). Pyysin maahan, ja Neve meni, ja kylläpä neiti olikin purkkinsa ansainnut!

Neven kanssa parasta oli sen into tehdä, sen häntä on alkanut heilua jäljestäessä, ja se rakastaa jäljen ajamista tosissaan. Huippua oli, kun lähdettiin jäljeltä ja Neve viipotti kaukana mun edessä, kutsuin sitä ja se kääntyi heti ja tuli hillittömällä vauhdilla takaisin. Ihan superia oli, kun päästiin takaisin tielle ja Neve alkoi seurata mun sivulla ilman että pyysin sitä erikseen. Heittelin sille boomeria, Neve toi sitä takaisin, se rakasti frolicia, ja musta tuntui ihan mahtavalle - Neve rakastaa tehdä hommia mun kanssa :)

Katla ajoi jälkensä siinä välissä, sitten oli Rinin vuoro. Neven jäljenajon jälkeen hymy oli edelleen persuuksissa asti. Kiusasin vähän Riniä kysymällä, lähdetäänkö jälkeä ajamaan, ja sehän alkoi huutaa ja hyppiä. Jälki alkoikin siitä heti, joten ehdin vaan huokaista, että toivottavasti ylimääräisestä innostuksesta ei olisi jäljellä haittaa, ja eikun menoksi.

Annoin Ellille vapaat kädet jäljen mallia varten, kunhan siinä olisi paljon kulmia ja 8 keppiä. Jälki ehti vanheta ehkä sellaisen 1,5 tuntia. Rini kaahotti ensimmäisen alkupätkän kepille saakka, mutta merkkasi sen, nosti ja toi pyynnöstä. Välipalkka motivoi, mutta rauhoitti vähän, joten toiselle kepille mentiin vähän rauhallisemmin. Kulmia oli tosiaan paljon, ja mahtuipa matkan varrelle jokunen polunylityskin. Rini teki polunylityksissä esimerkillistä työtä: se tarkisti polun molempiin suuntiin ja jatkoi suoraan siitä, mihin jälki oli jäänyt ennen polkua. Kulmista se meni viimeistä lukuun ottamatta yli ja otti ilmavainulla vähän apua löytääkseen takaisin. Viimeinen kulma oli ihan super ja kuin suoraan oppikirjasta. Kaikki kepit löytyivät, mutta into edetä jäljellä on aina niin kova, että se kepin tuominen meinaa unohtua ;) Jäljen lopussa keräsin kaikki 8 keppiä käteeni ja niitä me siinä ihasteltiin Rinin kanssa. Superpalkkana syötin taskun tyhjäksi nameista ja heittelin boomeria. Rinillä oli lystiä ja se oli ihan innoissaan.

Lopuksi käytiin vielä juoksuttamassa koiria tien varressa. Kello oli jo melkein puoli yksitoista, joten päätimme rientää autolle ja ajella kotipuoleen. Tuli hyvä mieli, kun koirat tuli aktivoitua jalan kunnosta huolimatta, vaikka parastahan on aina, kun aktivoiminen menee vielä ihan nappiin ja loistavasti :)