Kun Rinin tassu on vieläkin siinä kunnossa, etten voinut ajatella vieväni sitä hakutreeneihin, ajattelin, että otan Neven ja katson, mitä se touhusta tykkää. Tarkoitus oli hyvä, mutta lopputulos sitten jotain aivan muuta.

Otin Neven ensin levikkeellä autosta vähän jaloittelemaan ja tekemään tuttavuutta hakuporukkaan. Paikalla oli porukkaa kaikista ryhmistä, joten väkeä oli aika paljon. Neve oli näin jälkeenpäin ajateltuna muuten oma itsensä, ehkä hieman vaisu. Se kuitenkin otti kontaktia ihmisiin, otti mielellään vastaan rapsutuksia, eikä mun silmään vaikuttanut hermostuneelta.

Metsässä kelkka sitten kaatui. Neve oli viimeisenä koirana. Puin sille pk-liivit ja vein metsään, jossa muu ryhmä jo odottelikin valmiina. Taas jälkeenpäin ajateltuna: koira oli ok, kun se sai itse päättää, ottaako se kontaktia vai ei, mutta kun kaikki yhtäkkiä kiinnittivät huomiota siihen, se paineistui ja yritti paeta tilanteesta. Neve kävi aluksi syömässä parin ryhmäläisen kädestä muutaman makkaranpalan, kun tulin sen tueksi, mutta se astui kuivan risun päälle, joka räsähtäessään säikäytti sen, ja kun se liukastui vielä maassa olleeseen pahviin, homma oli sillä selvä. Neve otti jalat alle ja lähti. Sain sen tulemaan takaisin, kun kutsuin sitä ja juoksin karkuun.

Yritettiin vielä saada sitä rauhoittumaan kävelemällä ryhmäläisten ympärillä, välillä Neve vaikutti vähän rauhallisemmalta, mutta kiskoi taas tilanteesta pois siihen suuntaan, mistä oltiin tultu. Se ei syönyt enää makkaraa kuin mun kädestä. Lähdin sen kanssa metsään kävelemään yksin, ja heti, kun se pääsi ihmisjoukon läheisyydestä pois, se rauhoittui, ei kiskonut enää, ja oli taas oma itsensä. Se vahtasi multa makkaraa ja käveli reippaana pitkin mättäitä vailla tietoakaan äskeisestä.

Kävelin Neven kanssa pitkän mutkan kautta autolle, jonne muut ryhmäläiset olivat ehtineet sillä aikaa. Neve otti itse kontaktia, haki taas muutamalta makkarat, mutta hätkähti Mikan luona taas jotakin, ja otti jalat alleen. Sain sen tulemaan taas takaisin, kun lähdin itse sitä vastaan ja kutsuin. Neve tuli ilman hihnaa autoon, syöttelin sille ja Rinille loput makkarat ja myönsin tappioni.

Voi että ihmisen pitää olla tyhmä! Ajattelin sinisilmäisesti, että Nevelle tekisi hyvää saada vähän tuntumaa yhteen lajiin, jonka parissa voisin sen kanssa myöhemmin touhuta, mutten sitten yhtään osannut ajatella, että sillä on ollut tosi rankkaa viime päivinä, vaikkei se sitä ole päällepäin näyttänytkään. Pieneen päähäni ei millään mahtunut ajatus, että eihän se vielä voi minuun luottaa. Kaikkein eniten mua harmittaa, että koira sai tällaisen kokemuksen mun tyhmyyden takia.

Ajoin treenien jälkeen vähän murheissani Kaunislahteen ja soitin Minnalle. Minnan kanssa puhumisesta tulee aina jotenkin parempi mieli, joten puhelun päätyttyä en enää niinkään ajatellut tätä tappiona vaan yhtenä opetuksena. Kävelin Rinin ja Neven kanssa rantaan, ja siskokset riekkuivat pilke silmissään kauniissa auringonlaskussa. Heittelin Rinille pari keppiä veteen ja se oli aivan onnessaan uimaan päästessään. Neve innostui kepistä ja leikki mun kanssa ensimmäistä kertaa. Neven kanssa leikkiessäni tajusin viimein itsekin, mihin mun nyt pitää sen kanssa keskittyä - hyvän suhteen luomiseen, jossa molemmat voidaan luottaa toisiimme. Kunhan niiden harrastusten aika taas on, niin taidetaan keskittyä jälkeen, se voisi lajina olla omatoimiselle ja itsenäiselle Nevelle hakua huomattavasti parempi.

Pari kuvaa tältä aamulta: