Aamu alkoi hihnakävelyllä elukoiden kanssa. Lenkin varrella pysähdyttiin Vehkalahden rantaan, jossa annoin koirien nauttia elämästä ja kahlaamisesta. Rini intoutui uimaankin, Ruppunen lähinnä huutamaan. Hauskaa niillä tuntui olevan.

Iltapäivästä juuri ennen lähtöä tein Rubin kanssa vielä viime hetken näyttelytreenin. Liikkumisessa Ruppusella ei ole ongelmia, mutta se seisominen voi tehdä tiukkaa sitten, kun tuomari tulee ropeltamaan. Noh, jos ei sunnuntaina serti irtoa, niin me treenataan vähän lisää.

Vein Rubin neljäksi pääkirjastolle, josta Heli tuli Ruppusen hakemaan. Voi kuinka Ruppunen ilahtui Helin näkemisestä! Kotona on ollut taas hyvin hiljaista ilman Ruppusen alati seilaavaa takapuolta ja muikistelua.

Lähdin vielä illasta tottistreeneihin, vaikka vähän kehtuutti. Sain houkuteltua kämppiksen mukaan kuvaamaan. Alkuun olin käskyttämässä muille ryhmäläisille paikallaoloa (halusivat tehdä toko-muotoisen) ja sitten antamassa neuvoja tottiksen opetukseen.

Pääsihän tuo Rinikin tottistelemaan sitten aikanaan, kun vaan jaksoi tarpeeksi odottaa. Tänään treenikertomuksen valitut palat jälleen kuvin.

Juu juu, esteelle kiipeän ja haen noutokapulan!

Tarkemmin ajateltuna sittenkään en. Hyppään mieluummin alas ja kierrän.

"Nyt muuten tasan kiipeät siitä yli mutinmutin..."

Fletkumatoa kiitellään, kun se viimein päätti tehdä eikä soveltaa.

Voisko sitä palkkaa saada vähän useammin?

Tämä ei ole uusnatsien vallankaappaus vaan eteenlähetys... ;)

Treenit saivat yllättävän käänteen, kun Sirkku ja Susu tulivat meitä tervehtimään ;) Susu oli kasvanut taas - kuono myös :D

Rini tutki Susun tarkkaan, mikä oli Sususta aika tylsää...

Vaan pääsivätpä likat varsinaiseen asiaankin ;)

Välillä piti toki pysähtyä ihmettelemään, mitä muuta kivaa maailmassa tapahtui.

"Onko täällä koiria, jotka tahtoo broilerpyörykkää?" Plyymerlet kytiksellä ;)

Herkuttelutuokion jälkeen Rinin kanssa ryhdyttiin taas töihin. Päätin treenata taas metristä pk-estettä. Big fail.

Loikka kohti ääretöntä...

...huonolla menestyksellä...

...akrobatiaa vaativa alastulo...

...turvallaan...

...ja lopulta selällään...

Mutta esteelle se vaan ryntää uudestaan heti, kun tilaisuus siihen koittaa.

Pk-tottis ei siis ole meitä varten. Onnistuin lietsomaan itseni hysterian partaalle miettiessäni, miten monessa eri vaiheessa tuo koira olisi taas voinut itseltään hengen heittää. Nyt pitää siis tosissaan hioa tuota hyppytekniikkaa kuntoon, ja nyt se harjoittelu aloitetaan jollain metristä reilusti matalammalla ennen kuin Rautamono taittaa itseltään niskan tai jonkin muun ulokkeen uhkarohkeissa yrityksissään.