Miksipä tokon harrastaminen olisi helppoa ;) Pitkän nousukauden jälkeen tuli näköjään vuoro kirjoittaa sitten vaihteeksi alamäestä.

Eilen käytiin treenaamassa. Kun ei huvittanut ottaa autoa alle, käveltiin tuohon Penttilän päiväkodin yhteydessä olevalle kentälle, joka on toimittanut meidän vakikentän virkaa. Kentän ongelmana talvikautena on, ettei sitä aurata, mutta kun nyt on Joensuussakin ollut pari leudompaa päivää, ajattelin lähteä katsomaan, missä kunnossa kenttä on. Luntahan siellä vielä oli nilkkoihin asti, mutta kentän keskellä meni polku, ja kun sinne asti oltiin tultu, niin ei viitsinyt enää muuallekaan lähteä. Päätin siis treenata siinä polulla sellaisia juttuja, joita nyt siinä pystyi treenaamaan.

Aluksi metallinouto. Metallinoudossa on ollut ongelmana hidas palautus, josta tosin eilen ei ollut tietoakaan. Hyvä vauhti sekä kapulalle että takaisin. Ensimmäisessä ote oli huono, mutta toiselle ja kolmannelle toistolle korjasi.

Sitten ruutu. Tallasin polun päähän isohkon neliön, kasasin lunta merkkien alle, jotta ne varmasti näkyivät. Lähetysetäisyys n. 25 m. Ja Rinihän lähti kuin tykin suusta ja löysi hienosti ruutuun! Tein kolme toistoa, joista viimeisessä pyysin maahan, ja kävin kävellen tarkistamassa, että neiti tosiaan oli ruudussa ennen palkkausta. Upea ruutu, näitä lisää ;)

Ja sitten päästiin siihen murheenkryyniin nimeltä tunnari. Eilen konkretisoitui loistavasti, ettei kannata jankata, tai menee vielä enemmän ja pahemmin pieleen. Rini löysi kahdella ensimmäisellä kerralla oman hienosti ja lähti kapulaa tuomaan. Liekö neiti oppinut siihen, että palaute tulee välittömästi, koska eilen ihan hiljaa ollessani Rini toi kapulaa muutaman askeleen verran, ja kun en mitään sanonutkaan, se tiputti kapulan ja lähti etsimään uudestaan. Olin ihan ihmeissäni, koska tunnari on valehtelematta ollut meidän liikerepertuaarin parhaimmistoa edeltäneillä viikoilla. Kolmannelle toistolle annoin sitten kehun, kun oikea nousi ylös, ja siitä pääsin palkkaamaan. Tästä ajattelin, että no nyt neiti tietää, mistä palkka tulee, joten otin vielä yhden siinä toivossa, että alkaa mennä paremmin. Ja vikaan meni pahemman kerran: Rini alkoi nostella vääriä, ja kun en mitään kommentoinut, se alkoi myös tuoda niitä vääriä. Tästä tuli sitten inhottava kierre, kun menin hölmö kieltämään nostelusta, josta neiti sitten otti itseensä niin paljon, että sitä piti vähän kannustaa etsintätyöhön.

Sitten päätin, että nyt teen enää yhden toiston, ja sen on onnistuttava, koska selkeästi näki, että koiraltakin alkoi mennä luotto koko hommaan. Lyhensin lähetysmatkaa ja pidensin kapuloiden välejä. Hetsasin Riniä oikein kunnolla ennen lähettämistä, jotta se saisi vähän intoaan takaisin. Hetsaus onnistui hyvin ja Rini lähti iloisesti matkaan. Katsoin olevinaan, että neiti otti oikean kapulan, kehuin hurjasti, palkkasin namilla ja heitin vielä wubban palkaksi. Katsoinpa siinä vaiheessa saamaani kapulaa, ja se oli väärä. Siinä vaiheessa mua vatutti jo niin paljon, että koko treeni jäi siihen.

Noh, me käveltiin kotiin. Rini on mainio lukemaan mun tunnetiloja, ja se vissiin arvasi, että nyt on mammalla pinna kireällä - sehän tarkoittaa sitä, että pitää tehdä jotain hassua ja hienoa, jotta mamman saa paremmalle tuulelle. Ja täytyypä sanoa, että oli naurussa pidättelemistä, kun Rini seurasi mun sivulla koko matkan kentältä kotiin (tulisiko siitä n. kilometri) minua tapittaen, eikä liikahtanutkaan, vaikka yritin käskeä sitä menemään omia menojaan. Se vaan katsoi minua silmiin somat silmät loistaen, ihan kuin kysyen, että etkö eukko meinaa mulle mitään namia antaa, vaikka olen näin hieno ;) Pitihän sille namia antaa, joten loppupelissä tunnaritappiosta ei jäänyt niin huonot fiilikset kuin siitä olisi voinut jäädä.

Tänä aamuna käytiin aamulenkillä ja otettiin luoksetuloa. Onkohan se tuon metsän vaikutus, kun vauhti on kohdillaan, ja pysäytyksetkin on ihan hyvät?

Lenkin jälkeen tehtiin tunnari, sillä häviäjä on se, joka luovuttaa kesken taistelun, ja minä olen päättänyt, etten tätä taistelua häviä. Otin pitkät välit kapuloiden väliin ja lähetys kapuloille n. metristä. En puuttunut kapuloiden maistelemiseen vaan päätin, että olen ihan hiljaa, ja se kannatti, sillä ensimmäinen nouseva kapula oli oma. Olin hiljaa luovutukseen saakka, eikä Rini tiputtanut kapulaa, vaikkei palautetta heti saanutkaan. Siitä megalopalkka, eikä enempää tätä tänään kiitos ;)