Totesinpa tänään itsekseni: Aija, tämä ei voi jatkua. Jos päivän treenitauko venyy aina kahdeksi viikoksi ja siitä eteenpäin, ette koskaan tule kisaamaan missään. Ja ottaen huomioon, että olet maksanut kaksi koetta toukokuulle, suosittelisin treenaamaan, jos et sitten jostain syystä halua välttämättä ja aivan ehdottomasti mennä vaan hakemaan kehästä lämmintä kättä. Kiitos.

Siispä otin koiran ja treenikamppeet mukaan, kun olin jo aiemmin lupautunut vetämään treenit Tuijalle ja Vilulle. Tehtiin Vilun treeni ensin, ja sitten oli aika ottaa oma eläin autosta.

Rinin silmissä paistoi lapsekas riemu: mamma, ihanko oikeasti me tehdään jotain järkevää! Rakentelin ruudun Rinin viipottaessa pitkin kenttää (ai niin, oltiin siis Pielisjoen koulun parkkipaikalla). Kun sain ruudusta mieleiseni, hain metallikapulan ja otin koiran sivulle.

Joskus ihminen miettii, että jos oikeasti mielessäsi tiedät, miten koira tulee toimimaan, niin miksei sen estämiseksi tule koskaan tehneeksi mitään. Minäkin tiesin, että kun nyt heitän metallikapulan ja lähetän koiran sitä hakemaan, se menee satavarmana ruutuun. Silti vain heitin kapulan samaan suuntaan ja lähetin. Ja sitten hykertelin vaan mielessäni, kun koira sitten sen kapulan kanssa suuntasi sinne ruutuun. Kaipa sitä tarvitsi vain vahvistuksen sille, että tosiaan tunnen tuon koiran perinpohjin.

Tjooh, siis metallinoutoa tehtiin jokunen kerta. Kun ensimmäisestä metallinoudosta kera ruudun ei herunut palkkaa, vaikka koira sen tehdessään osoittikin hämmästyttävää oma-aloitteisuutta, toisella kerralla neiti suvaitsi tuoda kapulan suoraan minulle. Kaipasin luovutukseen nopeutta. Siirryttiin hangelle, jossa sitä vauhtia sitten riitti enemmän.

Sitten yleisön pyynnöstä teimme sen ruudun. Päätin olla kunnianhimoinen ja tein lähetyksen 15 metristä (arvio). Kysyin Riniltä, missä ruutu, ja lähetin. Upee vauhti, ja siitähän lensi palkkaa. Toisella kerralla käskin maahan, kun se mun mielestä oli ruudussa, mutta tarkempi tarkastelu osoitti, että neitihän oli mennyt maahan aivan ruudun eteen. Noh, oma moka, pitäisi ne nauhat löytää tuohon ruutuun jostakin, niin näkisi selvästi, milloin koira on ruudussa ja milloin ei. Anyways, uusintalähetyksellä neiti sitten odotetusti tarjosi sitä ruudun edustaa, mutta uusintakäskyllä meni kunnolla sisään. Ja siitä tietenkin palkkaa.

Ajattelinpa, että nyt on pahimmat innot sauhuteltu, ja voidaan ryhtyä tekemään tunnaria. Asettelin kapulat kauniiseen kellon malliin reiluin välein, merkitsin oman ja tein kaikki muutkin vaadittavat toimet. Lähetin koiran hommiin, haisteli alkuun hyvin, ja poimi oman, mutta se tiputti ja vaihtoi sen toiseen, kun kehuin. Jahas. Kun se sitten tarjosi vääriä useammankin, enkä yhtäkään niistä kelpuuttanut, neiti alkoi harhailla muualla. Lähetin omaa etsimään uudestaan, ja sitten löytyi.

Eikun kapulat uusiksi kehään, tein samat rituaalit kuin ennenkin. Nyt neiti vain nosteli kapuloita, taas oikeasta kehuin, mutta tiputti ja vaihtoi toiseen. Siitäpä mieleeni johtui, että koirani kaipaa hieman kurinpalautusta, konsa hommassa oli lievä kusetuksen maku. Kutsuin Rinin pois ja keskustelimme tovin hyvin vakavasävytteisesti. Korjasin kapulat kuntoon ja annoin neidin haistaa omaa kapulaa, niin kuin ennenkin. Vein oman paikalleen, palkkasin koiran ja lähetin töihin. Neiti eteni nätisti haistellen oikealle kapulalle ja toi. Lisäänpä siis koirankäsittelyoppaaseen kohdan "ravistettava ennen käyttöä". Kertaravistus auttoi asiaan, sillä tein vielä uhallani yhden toiston, eikä neidillä ollut mitään ongelmaa.

Loppuun tehtiin seuraamista. Olin tarkkana neidin paikasta sivulla, joten edistäminen saatiin pian pois. Täyskäännökset väljähtivät, joten namia avuksi, ja johan alkoi sujua. Tehtiin myös käännöksiä vasemmalle ja oikealle, askelia sivulle, eteen ja taakse, ja hyvin sujui. Tuli seuruuttaessa sellainen olo, että kyllä tämä koira alkaisi valmis sinne voittajaan olla, kunhan nyt nuo liikkeet saataisiin valmiiksi. Tehtiin lopuksi vielä pelkkiä käännöksiä namin kanssa, ja kivasti meni.

Tuijan kanssa höpistiin siinä treenin päätteeksi vielä hyvä tovi, kunnes lähdettiin käymään porukoilla. Rini sai päivän sosiaalistumistuokion, kun lapset kävivät sitä rapsuttelemassa. Elisa oli piirtänyt upean kuvan Rinistä, otin siitä kameralla kuvan, jotta voin sen liittää tähän näkyville:

Taiteilijana siis pikkusiskoni Elisa 8 v. Ihan Rinin näköinen, eikö? ;)