Niin sitä vaan pääsiäisen paksuilla hangilla käytiin hakuakin treenaamassa. Odottelimme paikalle isompaakin porukkaa, mutta loppupeleissä meitä ei ollutkaan kuin neljä: Mira, Seija, Aino ja minä. Koiria oli viisi: Seijan suursnautseri Dino, Miran aussie Tinka, Aino kera karjiskaksikko Mallan & Seelan ja sit tietysti Rimppa.

Kokoonnuimme Jaamankankaalla muuntajalla, jossa odotellessamme lisää porukkaa juoksutettiin vähän koiria. Tinka ja Seela tutustuivat ensin toisiinsa, sitten otin Rinin kaveriksi. Pian myös Dino liittyi seuraan. Koirilla oli lystiä! Odottelimme kahteentoista saakka muita, mutta eipä porukkaa sitten tullutkaan enemmälti. Koska lunta oli niin paljon, päädyimme tekemään ilmaisutreeniä. Rinille tehtiin kolmella ukolla yhdistelmä irto- ja kiintorullilla ihan muistinvirkistykseksi.

Eka lähetys meni läskiksi, kun innoissani hätäilin lähetyksen. Toisella pistolla ukkokin löytyi. Ukko piileskeli puiden ja pusikoiden juurella ja tarjosi Rinille irtorullan. Hyvä luovutus ja näyttö. Namitkin kelpasivat, vaikka oli vieraampi maalimies ;)

Toinen ukko olikin jo isomman työn takana, kun hankea oli toisella puolen keskilinjaa paljon paksummin. Rini irtosi kuitenkin ekalla lähetyksellä hyvin, meni ukolle ja tuli takaisin rullan kanssa. Hyvä näyttö. Näytöllä odottikin megalopalkka, kun Rini sai namien lisäksi huippukivan leikin maalimiehen ja wubban kanssa. Neiti oli ihan onnessaan :D

Kolmas ukko otettiinkin kiintorullalla. Kiintorulla killui lyhyenä kaulassa aiemmilla pistoilla, kolmatta ukkoa varten vain pidensin sen niin, että koira pystyi ottamaan sen suuhun. Lähetys sujui ok, Rini tarvitsi vähän apua, että sai rullan suuhunsa. Sittenpä neiti ei muistanutkaan, että se killutin kaulassa toimitti rullan virkaa, kun se jäi pyörimään vielä maalimiehelle siinä toivossa, että se saisi kunnon rullan suuhun. Kutsuin sitten Riniä avuksi, jolloin neiti hokasi, että hahaa - rullahan olikin jo suussa. Näytölle mentiin taas vauhdilla, ja jälleen Rini sai namien lisäksi nautiskella ihanasta leikistä wubban kanssa oikein kunnon revittelyleikin kanssa.

Ihan lopuksi, kun kaikki koirat olivat saaneet treenin, pääsivät koirat vielä hiukan riekkumaan keskenään. Rini riehui ensin Mallan ja Seelan kanssa, ja kun karjikset menivät jäähylle autoon, neiti sai jatkaa leikkiä vielä Tinkan kanssa. Oli tosi kivat treenit ja treffitkin samalla! Nyt on kiva mennä hakuleirille parin viikon päästä, kun on jotain jo tehty pohjalle, ettei ihan kylmiltään tarttee lähteä leirille katsomaan, mitä tapahtuu!

Nyt pitäisi investoida vielä pariin lisä-wubbaan, kun ne Rinille selvästi ovat tosi mieluisia leluja. Jospa niillä saataisiin vielä lisää intoa etsintätöihin ;)