Ensimmäinen yö sujui mukavasti. Rubi nukkui mun jalkopäässä lähestulkoon koko yön ja herätti vain kerran saadessaan keskellä yötä hellyyskohtauksen. Karjisneiti näyttää olevan melkoinen pusukone.

Nousimme ylös heti kahdeksan jälkeen ja suuntasimme saman tien pihalle. Koirat saivat melko huolettomasti juosta vapaana, sillä me oltiin ihan varmasti ainoat hullut, jotka nousivat niin aikaisin sunnuntaiaamuna. Siinä aamuhiekkoja silmistä pyyhkiessäni tein ensimmäiset todennäköisesti aika oleelliset havainnot Rubin toimintatavoista. Kirjaan nekin ylös, jotta niihin voi taas palata, jos ja kun niitä ongelmia ilmenee.

Tein ensimmäisen klassisen virheen siinä, että olen ollut Rubille melko hempeä - koko ajan itselleni muistuttaen, että se on pehmeä koira (ja mielessäni tietenkin ajatellen, että se on ihan erilainen kuin mitä nää muut mun tuntemat karjikset on). Teki mieli taputtaa itselle, kun aloin aamusta miettiä, että Rinikin on pehmeä, mutta se haistattaisi mulle pitkät, jos sitä alkaisin käskyttää niin kuin Rubia olen käskyttänyt. Ja nyt puhutaan karjakoirasta, joka on koirana hyvin erilainen kuin aussie. Kaikki nämä älykkäät aatokset pälkähtivät mieleen, kun päästin Rubin pihalla vapaaksi ja se oli lähdössä seikkailemaan metsään mun kutsuille korvaansa lotkauttamatta. Osittain tuohtumuksesta tulin sitten hiukan korottaneeksi ääntäni, ja kas kummaa - koirahan kääntyi ja tuli kysymään, että mitä sä täällä oikein huudat.

Tämä oivallus sitten tietenkin innoitti tekemään lisää pohdintoja. Uusi oivallukseni oli, että Rubi saattaa olla hyvinkin ohjaajapehmeä Heliä kohtaan, mutta se ei tarkoita, että se olisi erityisen pehmeä mua kohtaan. Olen sille kuitenkin täysin vieras ihminen, niin eihän sillä ole mitään tarvetta ryhtyä mua mielistelemään. Se saattaa hakea musta jonkinlaista turvaa, mutta se ei ole sama asia kuin se, että se kunnioittaa mua johtajana.

Ja tästä pääsimme siihen suurimpaan oivallukseen: meidän kohdalla ei ole yksistään kysymys siitä, kuinka nopeasti me löydetään yhteinen sävel treenejä ajatellen. Sen aika on vasta sitten, kun olen ensin ansainnut paikkani laumanjohtajana Rubin silmissä samalla ansaiten siltä tietyntyyppisen kunnioituksen. Olen - hiukan yllättäen - tosi innoissani, että ryhdyin tähän, koska nyt pääsee jollakin tasolla katsomaan, kuinka paljon olen koiranomistajana ja -kouluttajana oppinut menneiden vuosien varrella, ja kuinka osaan oppejani soveltaa uuteen ja täysin vieraaseen koiraan.

Aamulenkki sujui rennosti näiden uusien oppien viisastuttamana - Rubi kuunteli ohjausta paljon paremmin, kun olin napakka. Pääsivätpä neidit ensimmäiseen pupujahtiinkin. Onneksi tuo Timberjack on paikkana niin syrjässä, ettei siellä kulje autoja, niin ei siitä tarvitse murehtia. Rubi on eiliseen verrattuna rohkaistunut jo huomattavasti, kun se tänään lähti jo pitemmillekin tutkimusmatkoille.

Rinin vieraskoreus sisätiloissa on odotetusti karissut pois. Onneksi mulla on tuo iso häkki, jota voi hyödyntää, jos tiukka paikka tulee. Lähinnähän tuo Rinin sikamainen käytös ilmenee siinä, kun toinen koira lähestyy mua - Rini kun tahtoisi pitää minut ainoastaan itsellään. Leluista ei tule kiistaa, kun raivasin ne pois, ja luita tai rustoja syöttäessäni olen laittanut Rinin häkkiin, niin saavat molemmat syödä rauhassa. Pääpiirteissään meillä mennään kuitenkin hyvin sopuisasti, kuten tästä aamutuimaan otetusta kuvastakin ehkä näkee:

Vähän Rini mutisi Rubin tullessa niin itsevarmasti sängyn alle, jonka Rini on ominut itselleen, mutta sinne ne molemmat vaan asettuivat ;)

Tänään mennään iltapäivästä vähän treenaamaan Tuijan kanssa. Rinin kanssa otetaan varmaan tokoa, Rubin kanssa ajattelin ottaa vähän näyttelytreeniä, mahdollisesti jotain hyvin pientä kontaktitreeniä. Katsotaan nyt, mitä intoudun koirien kanssa tekemään. Uusi blogipäivitys on siis luvassa vielä tämän päivän aikana.