Selvisimme vielä tokotreeneihin Rantakylän lukion parkkikselle Jennan ja Tuijan kanssa.

Alkuhan meni kerrassaan surkeasti. Seuraamisesta puuttui kontakti, koira teki väljästi, eikä namipalkka auttanut asiaa ensinkään. Teimme välissä paikkamakuun, jossa menimme rakennuksen taakse piiloon Jennan kanssa. Ikkunan kautta oli näppärä seurailla koiran touhuja paikallaan. Rini makasi jotenkin levottomasti, se kuikuili taakseen ja ympärilleen koko ajan. Välipalkkauksen jälkeen näin sen haistelevan maata. Se tosin lopetti heti, kun multa lipsahti seinän takaa pari palautesanaa, vaikka ne olivatkin vain kuiskauksia. Odotin aikani, että jos se olisi haistellut vielä kerran, niin olisin antanut sille uudelleen paikkamakuukäskyn, mutta eipä sitä ilmennyt. Kun koirien ohi pyöräili mies Karjalan Heilin kärryjen kanssa, päätimme, että siinä oli hyvä häiriö koirille ja siihen oli samalla myös hyvä lopettaa.

Menimme autolle hakemaan kamppeita paikkamakuun jälkeen. Jenna mainitsi katsoneensa meidän koiratanssivideon, joten siinä innostuin sitten Rinin kanssa tekemään vähän temppuja. Niillä neidin saikin viriteltyä hommiin huomattavasti paremmin.

Teimme tunnaria ensin, eikä onnistunut sitten ollenkaan. Päätin kokeilla Miimiltä saamaani neuvoa, että laitan yhden häiriökapulan ja oman tosi lyhyen matkan päähän ja näytän koiralle vielä erikseen omaa ja sanon, että katso, tämäkin menee tuonne. Rini meni väärälle, otti sen suuhun, kanteli sitä ympäriinsä, mutta palasi lopulta vaihtamaan kapulan. Toisella toistolla se nappasi suorilla väärän ja toi mulle. Sanoin, että ei ole oma, ja pyysin etsimään uudestaan. Noh, kyllähän se toisella yrittämällä löytyi. Kolmannella kerralla sama juttu, mutta nyt koira lähti sijaistoimintona haistelemaan omia teitään jonnekin ihan muualle, kun eka sen tarjoama ei ollut oikea. Neljännellä kerralla oli pakko saada onnistunut suoritus, joten laitoin nameja väliin. Sitten löytyi ensimmäisellä oikea.

Mun pieneen päähän ei mahdu, miten saan tuon tunnarin opetettua. Olen jotakuinkin valmis heittämään koko tokon vähintään seuraavaksi viideksi vuodeksi unholaan. Ehkä neiti oppii käyttämään nenäänsä eläkepäiviin mennessä.

Käytiin välissä viemässä autoon kapulat ja hakemassa noutokapulat. Repussa oli myös wubba, joka lähti mukaan.

Teimme seuraavaksi metallinoutoa. Ensimmäisellä ote päin mäntyä. Toisella kerralla ote oli oikea, mutta palautus hidas. Kolmas heitto meni hankeen, joten hain sen itse ;) Neljännellä kerralla juoksin karkuun, että saatiin palautukseen vauhtia. Viides kerta oli kokonaisuudessaan ilman apuja hyvä.

Leikitin Riniä välillä wubballa. Herranjesta, miten se riuhtoi lelua itselleen! Wubba oli Rinin mielestä päivän paras juttu, ja sen saadakseen neiti oli valmis tekemään lähestulkoon mitä tahansa. Teimme seuraavaksi ruutua, jonne neiti sinkaisi hillittömällä vauhdilla. Palkaksi wubbaa ja leikkiä. Toisen lähetyksen tein toisesta suunnasta n. 15 m matkalta, ja aivan upea lähtö ja vauhti. Palkaksi lisää wubbaa ja leikkiä. Kolmannella kerralla käskin maahan (tosi nopea ja napakka), tein pienen kävelykaavion ja palkkasin heittämällä wubban ruutuun. Tein uhallani vielä yhden lähetyksen ja palkkasin heti koiran päästyä ruutuun. Onnistuneet ruudut pelastivat päivän ;)

Liikkeestä istuminen tehtiin muistinvirkistykseksi. Ei ongelmia. Kokeilin seuraamista uudestaan wubban kanssa, ja kylläpä nyt oli kontakti, hyvä seuraamispaikka ja tiiviit käännökset ;)

Kun wubba oli niin Rinin mieleen, päätin kokeilla sitä meidän kaukkareihin. Meidän kaukkarit on tökkineet viime päivinä pahemman kerran: Rini edistää ja menee vinoon. Jopas alkoi lyyti kirjoittaa, kun otin wubban palkaksi. Ajattelin vielä ensi kerralla kokeilla laittaa jonkun kepin tai harjanvarren Rinin etutassujen eteen, jos se vähän hillitsisi haluja pyrkiä eteenpäin. Takapalkka ei ole tuohon etenemiseen tällä kertaa auttanut.

Lopuksi vielä luoksetuloa. Luoksetulo ei sitten onnistunut, yritin pysäyttää, mutta Rini teki ensimmäisen kerran luoksetulon, jossa se ei pysähtynyt ollenkaan - hiljensi vain vauhtia. Se himmaili tänään oikein urakalla. Teimme sitten pysäytyksiä niin, että koira tuli mua kohti, minä kävelin taaksepäin ja annoin pysäytyskäskyjä. Tulipas napakoita pysähdyksiä ;)

Heittelin Rinille leluja vielä treenin päätteeksi, tehtiin siinä vielä ennen lähtöä pari temppua lisää. Oli kivat treenit, vaikkei ihan kaikki onnistunutkaan.