Olen optimistina odottanut, että Aino olisi tehnyt ratapiirroksen taas mun puolesta, mutten ole sitä vielä karjisten blogista löytänyt, joten päädyin rakentelemaan siitä oman näkemykseni, ettei kaikki unohtuisi. Jos Aino antaa luvan, saatan sen ratapiirroksen korvata myöhemmin, Aino kun saa ne aina näyttämään paljon hienommilta ;)

Kiva repäisy näin kuukauden tauon jälkeen. Asiaahan ei helpottanut yhtään, että tehtiin möllikisatyyliin: se on joko tulos tai ulos.

Noh, me tehtiin kaunis hylly jo kolmannella esteellä Rinin sinkaistessa A:n sijasta putkeen xD Tuo alku oli ihan kamalaa hääsäystä, me päästiin vitoshypylle, josta tuli rima alas, jonka jälkeen ajattelin, että hittolainen, nyt pitää skarpata. Kumma kyllä, se skarppaus auttoi. Rini pinkoi puomin hirveällä vauhdilla, hyppy ja putki -yhdistelmä toimi hyvin. Mulle tuli kiire kymppihyppyä varmistamaan, niin päädyin sitten koiran eteen. Muuten tuo kuvio meni sen jälkeen hyvin sitä lukuun ottamatta, että muurinpalikat lensivät kaaressa. Toisen puomin jälkeen me skarpattiin tosissaan, Rini teki hyppykuvion upeasti, täydelliset kepit, ja loppusuoralla juoksin niin kovaa, etten varmasti koskaan ole sellaista vauhtia näillä läskisäärilläni pinkonut. Sen kuuli sitten radan jälkeen hengityksestäkin, kun sen tasaamiseen meni tovi jos toinenkin.

Toisella kierroksella me sitten hinkattiin sitä alkua. Avain onnistuneeseen A:lle menoon oli mun navassa ja sen suunnassa. Se ei voi osoittaa milliäkään putkeen päin, muuten koira on siellä. Toisella kerralla saatiin myös ihan mielettömän hyvä kuvio esteillä 8-13.

Olen sen aina tiennyt, mutta se oikein kunnolla konkretisoitui sunnuntain treeneissä: tässä lajissa ainoa ongelma on Rinin ohjaaja. Meidän tilanteessa on se onni, että mulla on sentään koira, joka kestää toistoja - muuten meillä ei olisi tulevaisuutta tässä lajissa. Mun pitäis vaan luottaa enemmän koiraan ja siihen, että se tekee juuri niin kuin käskytän: joka kerta "täällä" tai "tässä" -käskyt tulee väärään aikaan, ja joka kerta sen takia tulee rima alas.

Älysinpä viimein senkin, ettei Rinin herkistely agitreeneissä todellakaan johdu sen hormonaalisesta toiminnasta. Neiti heijastelee ihan puhtaasti mun omia mielialoja. Sunnuntaina mulla oli tosi hyvä fiilis, kun ei tarvinnut ottaa paineita epäonnistumisista - ja kas kummaa, kun koirakin oli ihan tulessa. Viimeksi JoA:lla treenatessa Rini teki ihmeen vaisut kontaktit, huonot kepit ja oli keinullakin epävarma, mutta niinpä oli mullakin epämukava olo jo koko hallille menemisestä. Mun asenteessahan se vika on, eikä me kyllä tällä treenataan kerran kuussa -systeemillä tulla ikinä pääsemään minnekään.