Tänään on taas lennetty paikasta toiseen, hyvä, kun on välissä ehtinyt käydä kotona syömässä.

Sovittiin Tuijan ja Vilun kanssa treffit raviradalle yhdeksi, lupauduin heille yksityistokotreenit pitämään. Treenit meni hyvin, Vilu teki tosi kivasti ja liikkeet on hyvällä mallilla. Rini pääsi välissä näyttämään vain tylsän tempun, mistä neiti oli hieman käärmeissään. Korvaus kärsimyksistä tuli kuitenkin pian perässä.

Yksäritreenien jälkeen mulla oli ohjelmassa treffit Miran ja Tinkan (Netop Cante Tinza) kanssa. Meidän oli tarkoitus treenata vähän tottista, mutta kummallakaan ei ollut oikein treeniolo, joten päädyttiin sitten vaan päästämään koirat tutustumaan toisiinsa. Tein tosin sitä ennen Rinin kanssa pari noutoa, ja Rini teki oikein esimerkilliset noudot saalistuksen kera. Miralta saatiin saalistukseen älyttömän hyvä vihje: riehutan Rinin lelulla (annan sen purra patukkaan), pyydän irrottamaan, lähetän kapulalle ja heti, kun koira nostaa kapulan, vapautan ja se saa taas syöksyä leluun kiinni. Eipä muuten ollut saalistuksesta tietoakaan!

Tinka sai minusta ehdottoman fanin, aivan ihana koira! Sen koko olemus huokui sitä jotakin, mikä tekee aussiesta aussien, ainakin mun mielestä ;) Tytöt tulivat hienosti juttuun keskenään, olivat samalla aallonpituudella kaikin puolin - mitä nyt Tinka välillä koki välillä Rinin lapsellisen seuran itselleen sopimattomaksi - juuri ennen kuin itsekin sinkaisi takaisin leikkiin :D Ihana parivaljakko. Sää oli harmaa, mutta otin kameran silti mukaan, ja kuvat onnistuivat ihan kivasti:

Rini pisti heti leikiksi.

Ja Tinka oli heti mukana juonessa ;)

"Leikitäänkö?"

Rinin ilme... xD

Välillä piti käydä vilvoittelemassa.

Juuri sinkaisemassa leikkiin.

"Mun kepit ja pajunjuuret, kerpele!"

Tinka on Riniä hivenen pienempi ;)

...mutta rökitti meidän neidin 6-0.

Mukavien treffien jälkeen me suunnattiin kotiin syömään. Sen jälkeen olikin jo lähdettävä Poksin tokon kilpailevien ryhmään, joka jälleen aloitti toimintansa. Kokoonnuimme kaikki Linnunlahden kentälle tasosta riippumatta, jatkossa kokoonnumme sitten omissa ryhmissä noin kerran viikkoon. Ryhmien kokoonpano muuttuu silloin tällöin.

Aloitettiin pikaisella esittelykierroksella, joka oli nopeasti ohi. Tuttuja kasvoja siellä oli monia ;) Aluksi aloittelevat tekivät paikkamakuun meidän "edistyneempien" vaihtaessa vielä kuulumisia. Mekin tehtiin paikkamakuu, ja hyvin meni. Rini käyttäytyi esimerkillisesti isosta koiralaumasta huolimatta. Minä pääsin Rinin avulla jakamaan tietojani tokoliikkeiden opetuksesta. Loppuun me tehtiin vielä ruutu muistinvirkistykseksi, ja Rini teki oikein hyvän ruudun n. 10 metristä.

Tokosta me ajeltiin vielä Hammaslahteen agilityä treenaamaan. Meidän ryhmän Henna oli juuri lähdössä, mutta toi vielä kooikerhondjensa Preetyn tutustumaan meidän Riniin. Kaksikko pisti leikiksi, mistä me saatiin oikein hyvä alkulämmittely.

Me tehtiin Rinin kanssa monta pientä harjoitusta. Aluksi tehtiin pieniä pätkiä radasta, joka hallille oli jo valmiiksi rakennettu.

Tää oli hyvä harjoitus siinä mielessä, että putken jälkeen pääsi harjoittelemaan keppien aloitusta. Lisäksi ympyrämalli mahdollisti radan tekemisen useamman kerran peräkkäin. Rini on hienosti älynnyt kierrä-käskyn, lähetys kakkoshypylle luonnistui hyvin, kun ei tarvinnut saatella koiraa kovin pitkälle. Kurvi kolmoshypyltä puomille oli vähän liian jyrkkä maxi-koiralle.

Tätä halusin kokeilla oikeastaan ihan vain tuon renkaan takia, kun sen kanssa on usein törmäilty. Tämäkin oli riittävän palikka, jotta sen sai jopa meidän taidoilla vedettyä onnistuneesti läpi.

Tämän harjoituksen otin tilaamastani rataharjoituskirjasta. Ei kovin vaikea, mutta yksittäisenä harjoituksena ihan kiva.

Sitten siihen nakattiin esteitä vähän lisää. A:n tilalla tosin oli hyppy, mutta koska esteen siirtäminen yksinään olisi ollut ihan mission impossiblö, päätin jättää sen siihen. Kontaktiharjoituksia ei voi tehdä liikaa.

Viimeisenä tehtiin vielä tämmöinen, molemmilta puolilta. Tässä oli kiva harjoitella lisää kierrä-käskyä, jonka Rini osasi tässäkin hyvin.

Näiden lisäksi harjoiteltiin keppejä myös vaikealta puolelta. Pitäisi tehdä useammin, Rini oli tosi epävarma. Helpolta puolelta tehdessä tekee ihan mielettömän hyvin ja tosi nopeasti. Treenin lopuksi otin vielä yhden puomin, kun alastulokontakti oli hidas, mutta pitikin sattua - Rini nousi puomille jotenkin huonosti, jonka seurauksena se meinasi pudota. Neiti sai kyllä kiskottua itsensä puomin päälle, mutta takajalka kolahti ikävästi puomin reunaan. Ei se neidin menoa näyttänyt haittaavan. Otettiin tuon jälkeen vielä yksi puomi, ettei jäisi huonoja muistoja, eikä Rini onneksi ollut yhtään varovaisempi, samalla draivilla meni kuin ennenkin. Tarkistin jalan vielä kotona, eikä näkynyt naarmuakaan.