Yritän kovasti olla tekemättä tunnarista kirosanaa ;) Ihan kiva liike, varsinkin, kun osais sen koiralle opettaa. Mutno, kaikkea ei saa kerralla.

Tunnarin kanssa lähdetään sitten uudestaan liikkeelle pisteestä -200. Nollaan päästään ehkä sitten, kun tuo koira täyttää kymmenen. Nähtäväksi jää, saadaanko yhtään voittajaluokan koekokeilua ennen sitä xD

Olen valistanut itseäni lukemalla. Sen verran olen ymmärtänyt, että meidän tunnarin ongelmat johtuvat liian korkeasta vireestä. Vaikka periaatteessa Rini tietää eron minun hajuisen ja hajuttoman kapulan välillä, se ei korkean vireensä takia ehdi noteerata eroa, konsa se ei ehdi käyttää nenäänsäkään.

Mission impossiblö on opettaa tuolle koiralle alhainen vire. Ihan naurettavaa, minä kun olen tykännyt, että se tekee sitä paremmin, mitä korkeammalla sen vire on. Ei tämäkään viisaus pätenyt kaikkiin maailman ihmeisiin. Meidän tokoilut alkaa olla kuin saksan kielioppi: poikkeuksia ja poikkeuksen poikkeuksia täynnä. Melkein tuli ikävä valeraskauspäiviä. Melkein.

Käytiin aamusta kävelemässä koirien kanssa. Mulla taskussa HK:n sinistä lenkkiä ja tunnarikapula. Kävin ensin heittelemässä metsään makkaraa ja tallasin vähän päälle, ettei nyt ihan silmäpeliksi menisi. Haisteli hyvin. Toisella kerralla piilotin joukkoon tunnarikapulan. Rini söi makkarat, mutta hiffasi sitten, että siellä oli muutakin. Hienosti löytyi kapula haistelemalla. Nyt pitää mun opetella olemaan jättemycketiloinen pienistä asioista. Suorituksen pilasi omistaja, joka kiljui taas riemuissaan kapulan löytymistä niin, että koirakin innostui. Voi mähläke, kun ihmislapsi on tyhmä. Tuli pakottava tarve yrittää korjata tilanne tekemällä toisto. Tästä eteenpäin ne toistot on tän liikkeen kanssa kiellettyjä. Nyt Rini söi ne makkarat, mitkä ehti löytää ennen kapulaa, ja kun kapula löytyi, se toi sen mulle. Vähän oli ihmeissään, kun kehut eivät olleetkaan nyt ylitsevuotavat, mutta hyvin sujui.

Mallakin sai haistella, se kun alkoi käydä kierroksilla ja kiljua, kun Rini sai vaan makkaraa etsiskellä. Tein Mallalle samanlaisen harjoituksen ilman tunnarikapulaa. Ja Malla tykkäsi ja ennen kaikkea sulki kiljuvan kitansa. Miten voikaan pienestä karjakoirasta lähteä tuollaisia ääniä!

Nuo tyttöset on niin ihania, kun ne leikkii keskenään. Mua vaan harmittaa, ettei ne koskaan leiki ulkona silloin, kun mulla olisi kamera mukana. Noh, ehkä kaikkia elämän ihanuuksia ei voi saada tallennettua.

Illalla mulla olisi kaksi tuntia koulutusta Noutajilla. Väsyttää ja laiskottaa, mutta on vaan hyvä, ettei kaikista elämän velvollisuuksista voi luistaa.