Voiko pieni ihminen enää olla iloisempi vähäpätöisemmästä asiasta. Yön aikana oli satanut lisää lunta, piirillä postia jakaessani satoi lunta, ja minussa heräsi viisivuotias kakara, joka olisi tahtonut kirmata pitkin katuja ja kiljua lumentulon ihanuutta. Ei siis ihme, että koiran kanssa oli pakko päästä pihalle heti, kun tulin töistä?

Rini on mennyt lumentulosta vähintään yhtä sekaisin kuin minä. Se rakastaa lunta yli kaiken. Ajelimme Selkielle, jossa neiti juoksi puolitoista tuntia taukoamatta, otti kunnon spurtteja ja heittäytyi lumisille mättäille. Se oli niin soma, täynnä lapsekasta riemua.

2071127.jpg
Mun puhelimen kamera ei ole hääppöinen (ainakaan mun mielestä), mutta näköjään silläkin onnistuu joskus. Musta tää oli ihana kuva.

2071129.jpg
Lumiturpa.

2071131.jpg
Tämäkin Selkiellä tänään otettu.

2071158.jpg
"Kamera pois, joo?"

2071161.jpg
"Ai sulla oli makkaraa? No kyl mie sit voin poseerata."

2071130.jpg
Ja päivän huumoripläjäyksenä tänään tällainen. Tää kuva on vissiin kesältä, Ainon ottama, mutta musta edelleen yksi parhaimmista kuvista, mitä Rinistä koskaan on otettu ;)

Illasta otettiin kaukkarit taas pitkästä aikaa työn alle. Homman ytimenä näyttäisi olevan palkka. Tänään palkkana kolme siivua broilerfileeleikettä, eikä koira ole ikinä tehnyt noin nopeita vaihtoja. Toki se sai isot avut, mutta nopeus ennen kaikkea. Seisomasta istumaan vaatii paljon toistoja, samoin seisaalta maahanmeno ja toisinpäin. Yllättäen maahanmenosta istumaan ja takaisin sujuu hyvin. Mistähän johtuu? ;) Kun joskus saisi tän treenaamisen säännölliseksi, niin se voisi auttaa näiden juttujen oppimista. Toisaalta tauotkin ovat joskus paikallaan.