Ihanaa, päästin aamulla ekan kerran herätessäni Rinin takapihalle, ja siellä olikin lunta! Nukuttiin Rinin kanssa sen jälkeen vielä pari tuntia, lähdettiin pitkästä aikaa lenkille Onttolaan ja lunta tuli edelleen taivaan täydeltä. Nyt sade alkaa hiljalleen hellittää, ja pahoin pelkään, ettei lumi kestä kauaa maassa, kun on näin "lämmintä". Toivottavasti pian sataa lisää!

Tehtiin lenkin jälkeen pikavisiitti Marin ja Wallun luo, juotiin teetä, kun Hannakin tuli, ja katsottiin Wallun MH-testikuvat. Hyvät kuvat oli Hanna saanutkin otettua! Pikavisiitin jälkeen ajeltiin Rinin kanssa kotiin ja tehtiin pihalla pari ruutua. Paras suoritus saatiin n. 5-10 m matkalta, jolloin koira meni suoraan ruutuun ilman lisäkäskyjä. Vaikka Rinin vauhti ruutuun mennessä on ihan kiva, toivoisin sille intoa vielä vähän lisää. Taidan seuraavaksi kokeilla ruutua kilpajuoksuna ja jättää namin sinne houkuttimeksi, ettei mennä takaisin siihen, että koira ei etene ruutuun jos minäkään en etene. Nami voisi lisäksi hieman selventää sitä ruudun paikkaa. Huomaanpa tässä taas sotkevani keskenään erilaisia opetustapoja, mutta jos niiden yhteissummana saadaan hyvä ruutu, niin en valita. Ja kokeilemallahan parhaiten selviää, mikä toimii ja mikä ei.

Sain Elliltä uusia tokosääntöjä, jotka astuvat voimaan ensi vuonna. Taitaapa hyvinkin olla niin, että voittajaluokan ekaa starttia saadaan odotella vielä hyvän aikaa: kertoimet muuttuivat suuremmiksi juuri niissä liikkeissä, jotka meillä ovat eniten hakusessa :D