Kun Hanna meidät eilen kutsui Marin synttäreiden yhteydessä lenkille Elinan myös liittyessä seuraan, ei tietenkään voinut kieltäytyä. Lenkkeilyseuraa uusissa maastoissa saa niin harvoin, että ilo täytyy ottaa irti, kun se kohdalle sattuu.

Ilo meinasi tosin loppua lyhyeen, kun ilmeisesti vilustutin itseni kunnolla eilisissä hakutreeneissä. Aattelin aamulla, että näinköhän musta on lähtijäksi, mutta sitten tulin siihen tulokseen, että joudun joka tapauksessa koiran käyttämään pihalla - miksipä en sitten samalla ajele vaan ihan kiltisti Viinijärvelle, niin saan samalla seuraa. Niinpä hyppäsimme kymmenen jälkeen autoon ja ajelimme Hannan luo.

Elina ja Turre olivat meitä täsmällisempiä, mutta siitä me liikkeelle heti päästiin. Turrella olikin mukavat oltavat, kun ihanaisen Jatsin lisäksi sai haaremiinsa vielä juoksuaan aloittelevan Rininkin. Kävelimme reilun kahden tunnin lenkin, välillä kynnetyillä pelloilla, välillä metsässä, lyhyen pätkän tienviertäkin. Mulla sattui kamera olemaan mukana, kun aamulla oli niin upea ilma, päivitin kansiollisen kuvia galleriaan. Pakko muuten sellainen mainosporkkana siitä kuvakansiosta laittaa, että enpä oo vähään aikaan taas nauranu niin makeasti kun tänään kuvia katsellessa. Oli loistavia ilmeitä.

Lenkin jälkeen treenattiin vähän Hannan pihalla. Rinin kanssa tehtiin pitkästä aikaa tunnaria, ja läskiks män. Ensimmäisen toi tosi hyvin, haisteli tarkkaan pinotut kapulat ja valitsi sitten haistelun jälkeen erillään olevan oman. Hanna pisti meille haastetta kehiin, levitti kasan ja laittoi oman sinne joukkoon. Edettiin vähän liian nopeasti, Rini pyöritteli kaikki palikat suussaan ja toi kaupanpäälliseksi väärän ;) Lopulta homma meni siihen, että se vaan summanmutikassa ilman haistelua nappasi jonkun kapulan ja toi. Saatiin loppuun onnistunu harjoitus, mutta tämänpäiväinen osoitti, että pitää treenata vielä haistelemista ja ennen kaikkea sen oman etsimistä. Hanna antoi lisäksi vinkin, että kun koira haistelee omaa kapulaa, sitä voi kehua hiljaa silleen, ettei se kuitenkaan lakkaa työskentelemästä.

Sit tehtiin hyppyä. Hannalta jälleen loistava vinkki: istu-käsky annetaan jo silloin, kun koira hyppää, niin se ei ehdi lähteä seilaamaan esteen viereen tai minnekään. Toimi heti ja hyvin. Tämän kun muistaisi kokeessa, vaikka kymppejä me ollaan hypystä saatu...

Lopuksi luoksetuloa. Erehdyin eilen pääni aukaisemaan, kuinka meidän luoksetulo on kauheasti edistynyt Svaljungin koulutuksen oppien jälkeen. Arvatkaa, toimiko se tänään yleisön edessä? Ei xD Kaksi ekaa luoksetuloa meni ihan läskiksi, sitten vähän innostin patukalla, sen jälkeen tuli ihan kohtuullinen luoksetulo. Se varsinainen ilonaihe - himmaaminen, joka oli jäämässä pois - sen sijaan ilmeni kyllä taas harvinaisen selkeästi. Noh, en ole vielä oppinut elämän yhtä viisautta: kel onni on, se onnen kätkeköön.

Kiitokset Hannalle ja Elinalle lenkki- ja treeniseurasta, Hannalle vielä lisäksi kiitokset tarjoiluista treenien päätteeksi! Otetaanhan pian uusiksi!